"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

22. joulukuuta 2009

Joulukuva


Selaillessa albumia totesin että suurin osa 70-luvun valokuvista on muuttunut punaiseksi haalistuneeksi massaksi, värit eivät ole säilyneet. Mitähän niistä on enää jäljellä 30 vuoden päästä ? Tuskin mitään.

Mutta sitten taas toiset kuvat on ihan ehtaa tavaraa. Olisiko syynä sitten parempi valokuvapaperi.




Tämäkin kuva näytti jo aika surkealta, mutta kuvankäsittelyllä ja valokuvien korjaus- toiminnolla saa jo jotain aikaan.

On "joku vuosi 70-luvulla", ei mitään muistikuvaa edes koko valokuvaamisesta, päälläni on punainen Tutan norsupyjama ja saunatakki kankaasta, jossa velmuilee Vaaleanpunainen pantteri.

Keilapeli on näköjään jo paketista aukaistu. Muistaisipa mitä muuta tuli.

Lahjoja saatiin jouluna paljon, vaikka aina tuli surku kun oli aika avata viimeinen paketti.
Joulupukkia meillä ei käynyt koskaan, enkä siihen siten ole milloinkaan uskonut. Oli alusta selvää mistä lahjat tuli.

Sama perinne on menossa sitten pojalle. Joulupukista ei olla höpisty sen erikoisemmin.




Tässä vielä sama kuva suoraan albumista.



3 kommenttia:

Ellimelli kirjoitti...

Ainakin muovitaskualbumit syö noista vanhoista kuvista värit. Kuvissa, jotka on säilytetty ihan irrallaan, on usein säilyneet paremmin.

zanne kirjoitti...

Se että 70-luvun kuvat ovat vuosien saatossa muutuneet tuollaiseksi puuroksi johtuu siitä että silloin värivalokuva tekniikka ei ollut vielä kovin hyvin kehittynyt, sillä se oli aika uusi juttu silloin. Oli myös aika yleistä kuvat musta-valkoisia kuvia vielä silloin, sillä kuvien laatu niissä oli silloin vielä huomattavasti parempi.
Tuo että kuvat muuttuvat punaiseksi puuroksi johtuu paitsi paperista myös niistä litkuista, eli "kiinitysneste" ei ole ollut silloin kummoinenkaan, miksi värit eivät pysy kuvassa kunnolla.
Näin minulle on kerrottu.

T.Valokuvaajan tytär :-)

n i n n u kirjoitti...

Joo muovitaskut ja ne sellaiset albumit joissa kuvat pantiin kokosivun muovin alle, ovat tehneet hallaa.
Minulla kaikki kuvat, sekä hyvänä säilyneet että huonot, on liimattu sinältään pahvikartonkialbumiin.