"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tätä päivää puutarhakuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tätä päivää puutarhakuvia. Näytä kaikki tekstit

28. elokuuta 2009

Meidän lukki


Tällainen otus asustaa meidän koristeomenapuussa. Ristihämähäkki.
Kammottavin hämähäkki minkä tiedän Suomessa.
Wikipedia kertoo, että että ne rakentavat ja myös purkavat verkkonsa joka päivä.

Tämän kuvan myötä: Hyvää viikonloppua !

21. elokuuta 2009

Perhoset


Loppukesän aurinkoinen ja lämmin ilma sai tänään perhoset joukolla liikkeelle.

Hyvää viikonloppua !




25. kesäkuuta 2009

Puhtaat vihreät täkit



Anopin häälahjaksi saadut Familonin kukkatäkit matkasivat vihdoin meille.
Vitsailtiin tuossa miehen kanssa että onkohan hän saanut alkunsa näitten vällyjen välissä ; )


Kaivoon kurkistajalla Småfolk hattu, Marimekko paita ja IdaT shortsit.






Suviruusu kukkii ja tuoksuu.


1. toukokuuta 2009

Ihan pihalla


Sen lisäksi että hösötän näitten kirppisten ja 70-luvun juttujen kanssa, yksi rakas harrastus ja kiinnostuksen kohde on myös puutarha.

Nämä kuvat on edellisiltä kesiltä meidän pihasta.



Parvekelaatikoihin suojaan sateelta laitan usein Petunioita, niitä kun lannoittaa reippaasti tekevät paljon isoja kukkia. Kun kukkavanat venyy liian pitkiksi leikkaan keskikesällä kasvuston aivan alas, niin loppukesäksi saa vielä hienon uuden kukkaloiston.


Jaloakileija





Lehtokotilo mielipuuhassaan Keisarinliljan lehdellä. Näistä otuksista haluan tänä kesänä päästä eroon, ollaan aiemmin vaan kerätty lasipurkkiin, mutta mä en enää jaksa.
Myrkkyä meille kiitos !





Punahattu




Jalopioni Sarah Bernhard




Mehitähti




Tuoksuvatukka.
Ihan paras aidanne- tai suojapensas, kasvaa rehevästi. Meillä tontin rajalla.





Akileija


Jalopähkämö





Parvekkeen kivikkopuutarha, erilaisia mehitähtiä.