"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

12. heinäkuuta 2018

Missä kuljit sä kerran


Ukkini oli viimeisen päälle "sotaukko" ja sodasta kertominen ja kokemusten kertaaminen oli hänelle tärkeää. Sotajuttuja tuli tarinoitua tuttujen ja tuntemattomien kesken. Mummo osasi tarinat lähes yhtä hyvin, hänhän oli se joka useimmin sai (joutui) olla kuuntelijana. Ukki luki sotakirjallisuutta, tilasi Kansa taisteli -lehteä, ja oli aktiivinen sotaveteraanitoiminnassa. Sota ei lähtenyt hänestä koskaan.

Harmi kun en silloin nuorena tyttönä ollut pätkääkään kiinnostunut ukon jorinoista. Nyt kiinnostaisi, ja jos ukki vielä eläisi, kuuntelisin mielelläni sukumme historiaa.

Niinpä lähdin selvittämään ukin sotataivalta kantakorteista.

Kantakortti on laadittu jokaisesta Puolustusvoimissa palvelleesta suomalaisesta. Siitä voi lukea yksityiskohtaisia tietoja esim. henkilön palvelusajasta, palveluksen laadusta, palkitsemisista, rangaistuksista, ylennyksistä, saaduista kunniamerkeistä, suoritetuista erikoiskursseista ja sodan taistelupaikoista.
Kantakortin kopiot voi tilata Kansallisarkistosta. (Maksullinen palvelu.)

Ja tästä hypähdetään vielä pidemmälle kun kantakortista selviää henkilön joukko-osastot ja yksiköt, ja sen perusteella päästään lukemaan sotapäiväkirjoja.
Kansallisarkistosta löytyy digitoituna ja vapaasti netissä luettavissa sotapäiväkirjoja joita joukko-osastot ja yksiköt pitivät jo talvisodassa, mutta vielä tiiviimmin jatkosodassa. (Kaikkia ei kuitenkaan ole säilynyt.)

Näin minäkin löysin ukin sotataipaleesta tietoja ihan siitä ensimmäisestä päivästä alkaen kun komppania kokoontui läheisellä kansakoululla aloittaen marssin kohti Lahtea. Aseiden ja tavaroiden jaon jälkeen lähti junakyyti Karjalankannakselle. Kotiin jäi vaimo ja kaksi pientä lasta, joista toinen, isäni, oli tuolloin 7 kuukautta vanha. Talvisodassahan yksiköt koottiin pitkälti saman paikkakunnan miehistä, jolloin oltiin jo ainakin hyvän päivän tuttuja entuudestaan. Jatkosodassa tätä ei enää tehty kun huomattiin, että siinä saattoi mennä yhdeltä kylältä lähes koko miesvahvuus kaatuneina.

Ukki haavoittui lievästi talvisodassa, ja kun kantakorttiin on merkitty haavoittumispäivä ja paikka, pystyin etsimään päiväkirjasta juuri sen päivän ja lukemaan millainen rähinä silloin oli ollut päällä.
 Tässä katkelma päiväkirjasta tuolta päivältä:
"Ankaran tykistövalmistelun jälkeen hyökkäsi ryssä komppanian lohkon kummallakin sivustalla hyökkäysvaunujen tukemana. Kummallakin sivustalla hyökkäykset torjuttiin vihollisen kärsiessä suurta mieshukkaa. Ryssä käytti tällöin raskaampaakin tykistöä ampumalla melkein poikkeuksetta samalla suuntauksella hyvin näkyviä kk-pesäkkeitämme. Omat tappiot 5. kaatunutta ja 6. haavoittunutta." (Lähde: SPK 3443)

Yksittäisiä sotamiehiä ei päiväkirjoissa juuri mainittu, ellei ollut kyseessä ylennys/palkitseminen, uroteko tai joku muu poikkeava toiminta. Oli esim. mainittu eräs sotamies joka karkasi sotapelkoisena takaisin kotiin...
Kaikista päiväkirjateksteistä ei saa selvää, kirjoittajat vaihtuivat, oli sodan melskeessä kiirekin kirjoittaa, käsiala välillä niin huonoa että sanat joutuu arvaamaan.

Kaikkinensa kantakortti aukaisi aivan uuden maailman ukista, ja tutkimus jatkuu. Ukilla oli nimittäin veli, joka kaatui jatkosodassa.

Tässä vielä linkkejä tiedon lähteille:

Näin tilaat Kantakortin

Sotilaspäiväkirjat hakutoiminto  (Huomaa, että hakuun pitää kirjoittaa joukko-osaston nimi kokonaisuudessaan, ei lyhennystä, esim. jalkaväkirykmentti 10)

Sotapolku Palvelusta voi etsiä tietoa joukko-osaston tai henkilön nimellä. Kaikki sodassa kaatuneet löytyvät myös täältä.



26. kesäkuuta 2018

Mökin seinäkangas

Meillä on maalla mummon ja ukin mökissä, heidän parisängyn päädyssä kaunis nyt jo paikoin haalistunut retrokangas.
En ole kangasta tunnistanut, vaan nyt se tuli kerran vastaan jossain ruotsalaisessa instagram-tilissä.

Kangas on nimeltään Törnrosa ja ruotsalaisen Ritva Wahlströmin v. 1966 suunnittelema.
Vaan mistähän kangas on mökkiin aikoinaan ostettu, muistaisikohan vielä mun tädit? Mökki on rakennettu ja sisustettu ihan 70-luvun alussa. (Tuo sänky ei ole alkuperäinen.)

Tällaisen lyhyen tiedon (lyhennelmä) löysin kankaan suunnittelijasta:

"Svensk textilformgivare. 
Under 1967-1972, arbetade Ritva för Göta Trädgårdh som under 60-talet var ledare på Strömma Bomullsspinneri i Karlshamn.
Därefter arbetade hon som frilans för NK, Åhléns, Strömma, Borås och IKEA.
1972 utlyste tidningen Femina en designtävling med barnkläder som hon van."

21. kesäkuuta 2018

Liisa Vitalia muistellen

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta 60-70-luvuilla vaikuttaneen korutaiteilija Liisa Vitalin syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi tuotantoon on otettu uusi, ennen julkaisematon korumallisto: Kehrä.
Lisäksi heinäkuussa julkaistaan tekstiilimallisto sisältäen mm. kasseja, sisustustyynyjä ja verhokankaan. Nämä ovat esillä Hovilan kartanolla Somerolla, jossa myös 6.7 alkaen näyttely Liisa Vitalin tuotannosta ja elämästä.
(Hovilassa myös meneillään kiva retronäyttely Muistojen kultaa - nuoruuden hurmaa 1950-1960 -luvuilla, että vink vink kesälomakäyntikohteeksi tämä.)

Hopeinen Kehrä kaulakoru on otettu myöskin lehtitilauksiin kylkiäislahjaksi, Lehtikeisarilta löytyy esim. Seurasta vain 50 euron tilaus johon korun saa.

Tekstia muokattu: Koruliikkeissä myytävä Kehrä hinnaltaan 89e on vähän isompi (4,5cm) kuin lehtitilauksessa tuleva (3cm) jolle annetaan arvoksi 84eur.

11. kesäkuuta 2018

Alkukesän kuulumiset


Kesäkuu alkoikin kiireisenä, saimme viimein setvittyä tammikuussa edesmenneen äitini tavarat ja vaatteet. Äiti oli aina viimeisen päälle muodikas, ja vaatteet sekä kengät ovat todella laadukkaita ja hyviä (kalliita.) Hän vain oli niin pikkuruisen solakka, ettemme voi siskoni kanssa vaatteita käyttää, joten olen hinnoitellut niitä kirpputorille.
Tunteikasta juttua levitellä vaatteita joissa äidin tuoksu...Ja yhtään helpommaksi ei ole hommaa tehnyt takkien taskuista löytyneet kauppalaput, äidin omalla harakanvarvaskirjoituksella raapustetut, joissa jokaisessa on aina viimeisenä muistutuksena: "Sulolle ruokaa." Äiti rakasti lemmikkejä ja kissat sekä koirat olivat hänelle erityisen tärkeitä.
Äidin perintökorut olikin jaettu jo hänen elämänsä aikana, vihkisormuksia etsimme, kun isällä oli muistikuva että vielä viime kesänä äiti olisi niitä katsellut. Mutta ei niitä löytynyt. Jotenkin minulla taas on se kuva, että olisi aikoinaan puhunut myyneensä romukullaksi. Äiti ei koskaan pitänyt mitään sormuksia sormissaan.

No tästä kirppishommasta innostuneena laitan myös omat romppeet myyntiin, isolla luudalla lakaisen, näin paljon en ole laittanutkaan myyntiin sitten kun muutettiin. Olen ollut myös pari kertaa peräkonttikirppiksellä myymässä. Tätä hoputusta on myös siksi, että kirppis jossa aina myyn, lopettaa toimintansa heinäkuussa, joten en tiedä myynkö enää jatkossa ollenkaan itsepalvelukirppareilla. Nyt on saatava kaikki pois.

Ettei pelkkää tekstiä niin yksi kuvakin.

Löysin Arabia emalin levynsuojan metallijätteestä, ruskeaa Ritarinkukkaa on käytetty siis myös näissä koristeena! Tämä uusi tieto, sillä Laukan emalikirjassa ei ole tästä mainintaa.

Mukavaa kesän jatkoa, palaillaan!



21. toukokuuta 2018

Kielojen aikaan

Kouluajoilta on jäänyt mieleen biologian kirjassa ollut kappaleen otsikko: "Kielo ja tuomi kukkivat koulun päättymisen aikoihin."
Näin ei enää juurikaan ole, vaan kyllä keväät ovat aikaistuneet ainakin täällä eteläisessä Suomessa. Nyt kukkivat juuri kielot, omenapuut ja syreenit, tuomet ovat jo lopettelemassa kukintaa. Tämä vuosi on tosin varmasti keskiarvoa vähän etuajassa, puutarhassa tapahtui ihan parissa päivässä alkuräjähdys kun kaikki kasvit tulivat niin äkkiä esille ja kukkaan. Onkohan meillä mitään enää juhannuksen aikoihin?

Kielo on ihana kukka, ja kerään joka kevät niitä maljakkoon, näin on tapahtunut lapsesta asti. Kotona meillä oli kielopaikka, sieltä haettiin tuoksuvaiset niin kauan kunnes tapasimme siellä kyykäärmeen köllöttelemässä kivellä. Miten voikaan lapsi pelästyä niin paljon. Juoksin itkien koko matkan kotiin peltojen poikki, kun muut huutelivat perässä. Koskaan ei enää tuolla käyty, vaan etsittiin toinen kielopaikka. Ja kammo käärmeisiin tuli, on tosin mennyt jo pois kun niitä aikuisiällä on tavannut.

Kielot kuuluivat myös koulun kevätjuhliin. Keräsimme sinne valtavia kimppuja jotka tuoksuivat huumaavalta, kun aamulla aikaisin tulimme juhlaan esiintymään ja laulamaan suvivirttä.

Ajat muuttuvat, ei ole enää välttämättä lapsilla kevätjuhlia, liekö suvivirttäkään. Minun poika on suurkoulussa jossa yli 900 oppilasta, koskaan ei ole ollut mitään kevätjuhlaa. Keskenään pitävät jotain nyyttikestejä, syövät sipsejä, katsovat leffaa ja pelaavat kännyköillä. Se on nykypäivän kevätjuhlaa. En ole siis koskaan nähnyt kun poika pokkaa todistuksen. MUTTA ensi vuonna kun hänellä alakoulu loppuu, on joku ruusutilaisuus johon vanhemmatkin kutsutaan mukaan. Sitä odotellaan!

Huomasin, etteihän minulla ole oikeastaan pieniä maljakoita ollenkaan. Myin vanhan "kielomaljakon" (Kastehelmi) juuri pois. Löytyihän sitten tuo matala Kehrä.

Helteistä viikkoa!


18. toukokuuta 2018

Turkoosia


Kuvasinpa nyt tätä turkoosia sakkia, on kyllä lasin väreistä yksi kauneimmista. Keltaisista ja turkooseista lasiesineistä saa aika kivan asetelman, hyvin sopivat yhteen. Minulla sellainen juuri tuolla vitriinin päällä.
Kotimaista turkoosia löytyy Riihimäen lasilta jonkin verran, mutta on selvästi yksittäisissä maljakoissa harvinaisempi väri. Mutta sitten taas on joitakin turkoosisia lasistoja, esim. Nanny Still valitsi suunnittelemilleen sarjoille mieluusti turkoosin värin, esim. Flindari ja Harlekiini.

Kuvassa on vasemmalta Riihimäen lasin Tamara Aladinin maljakko joka oli tuotannossa vain vuosina 1967-68.
Keskellä Oberglas Itävalta, ja reunassa tšekkoslovakialainen Sklo Union, mallin suunnitellut Jan Schmid 60-luvulla.
Sklo Union oli hyvää tuontilasia 60-70-luvuilla, sopi annettavaksi lahjaksi siinä missä kotimainenkin lasi. Kauniita malleja. Nyt nettiaikana nekin pystyy jo hyvin tunnistamaan.