"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

6. syyskuuta 2013

Pikapuhelu markalla


 
Katukuvasta kadonneita, me vielä muistamme hyvin, mutta lapsemme ehkä eivät.
Oma poikani, joka nyt pitelee älypuhelinta hyppysissään, ei meinannut millään uskoa että tuollaisesta on voinut SOITTAA. Että jostain kirjasta on etsitty numerot, kolikoita tarvittu, pidetty painavaa luuria korvalla, käännetty numeroita hankalasta reikälevystä...ou nou.
 
Samoin sana lankapuhelin on pitänyt selittää, kun se tuli Tatu ja Patu-kirjassa esille.
 
Puhelinkioskit ovat Lahden Radio- ja Tv-museon pihalla. Museo on vain nyt sisäilmaongelmien takia ollut pitkään suljettuna, eikä siten piha-alueellekaan pääse.
 
Puhelinkioskien suurin hävitys osuu vuosille 2005-2007, Lahden viimeinen puhelinkioski, joka sijaitsi torilla, vietiin pois loppuvuodesta 2009.
 
 
Oli ne karuja paikkoja talvipakkasilla soitella.
 
 
 
 
Askel lähempänä nykyaikaa, käytössä puhelinkortit maksamista varten.
"Phone cards from office."
 
 
 
 
 
Lohjalaisen Uniplastin valmistamat kuplaiset muoviset puhelinkojut olivat nimeltään puhepisara ja rahakepisara.
Neliskulmaiset olivat juttusoppeja tai puheneliöitä.
Niin tuttuja asemilta, ravintoloista ym. julkisilta paikoilta.
Ehkä ei ihan loppuun viety tämä soikea esteettinen muoto, reunat olivat vaarallisen näkymättömiä. Tosinaan reunoja olikin maalailtu tai teippailtu paremmin havaittaviksi. Näyttää suojaisalta paikalta puhua, mutta imikin ulkopuolen hälyn sisäänsä. Joskus kupla oli kiinnitetty liian ylös seinään tai liian alas; piti kumartua päästäkseen pallon sisään. Pyörätuolilaiselle mahdoton käyttää, tosin silloin ei vielä sellaisia seikkoja ajateltu missään julkisessa muotoilussa.
 
 
 

9 kommenttia:

Tino Rossi kirjoitti...

Puhepisara tosiaan oli aika susi. Hirveää oli huutaa moisessa jossain meluisassa paikassa. Onneksi ulos ei sentään kuulunut.

Anonyymi kirjoitti...

Kappas vaan kun heti noita kuvia katsoessa nenään lemahti se ah niin tuttu 'puhelinkopin' haju. Ja kyllä, ankeata oli opiskelijakämpässä kun ei ollut puhelinta ja kerran viikossa raaski soittaa kotiin kkolikkoautomaatista. (ja vuosihan oli 1990, ettei siitä nyt NIIN kauaa ole...) - LeenaK

Bullukat kirjoitti...

Tulipa nostalginen olo. Minun kotikatuni varrella oli puhelinkioski, josta muistan soitelleeni, ennenkuin oma lankapuhelin tuli hankittua.

Kati kirjoitti...

Voi hitsi tuli mieleen opiskeluajat Lohjalla kun kävelin opsikelijasolustani soittamaan puhelinkopille talvipakkasella soittamaan ja argh kun ei saanut ketään kiinni!

Piti oikein hetki miettiä missä oli Lahden viimeinen puhelinkoppi, siihen aikaan mäkin asuin siellä...

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylässä Kalevankadun ja Vapaudenkadun kulmauksessa oli pysäköintialueen reunassa puhelinautomaatti sijoitettuna matalalle tolppaan ja se oli tarkoitettu autoilijoille. Toimi erittäin kätevästi myös sadesäällä tai talvipakkasella kun sai puhua luuriin istuen omassa lämpimässä autossa.

Piri kirjoitti...


Muistanpa opiskeluajat Helsingissä joskus 1970-luvun alkupuolella. Linja-autoaseman sisätiloissa oli muutamia ovellisia puhelinkoppeja, joista pääsi soittamaan lähemmäs tai kauas. Yhden kopin oven takana oli jonkin aikaa aina pitkä jono, vaikka muut kopit olisivat olleet vapaina. Opiskelijoiden tiedossa näet oli, että kyseisen kopin puhelimesta pääsee soittamaan yhdellä kolikolla vaikka kuinka pitkään, kun rahastusmekanismi oli vialla. No kyllä vika jossakin vaiheessa korjattiin. Soitot kotipuoleen tulivat sitten hintavimmiksi.

n i n n u kirjoitti...

Ollut aikoinaan varmasti hieno keksintö tuo autoilijoiden puhelinkioski, Lahdessa sellainen asennettiin torin laitaan myös v.-70.
Löytyi myös puhelinkioskien lukumäärä kaupungissa v.1975, se oli 98kpl.
v. 2005 n.30kpl.

Kirsi kirjoitti...

Muistanpa minäkin puhelinkopit oikein hyvin. Tyttäreni näki lankapuhelimen 5- tai 6-vuotiaana ja hihkaisi "kato äiti, raahattava kännykkä" :)

Seijasisko kirjoitti...

Muistoja tulee mieleen vuodelta etenkin tuosta harmaasta kopista 80-luvulta. Vuonna 1986 tuleva anoppini oli tulossa ensi kertaa meidän yhteiseen kotiin kylään.
Hän eksyi matkalla ja soitti sitten meidän upouuteen lankapuhelimeen ja kysyi tietä. Mies sanoi, että pysy siinä kopin vieressä niin hän tulee siihen parissa minuutissa. Tuo puhelinkoppi sijaitsi nimittäin ihan asuintalomme vieressä.:)) Tätä tapausta aiemmin tuli samaisessa puhelinkioskisssa puhuttua monta tunteellista puhelua mieheni kanssa kun hän oli armeijassa parinsadan kilometrin päässä. :)