"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

15. elokuuta 2012

Hotellihistoriaa


Tänä vuonna juhlivat 40-vuotista taivaltaan kaksi merkittävää helsinkiläistä hotellia.
Hotelli Hesperia ja hotelli Inter-Continental.
Pienelle bussimatkalaiselle hotellit olivat aikoinaan hyvänä maamerkkinä lähestyvästä linja-autoasemasta, matkan päätepisteestä.
Hotellit sijaitsevat Mannerheimintiellä vastapäätä Hesperian puistoa, tontilla, jossa ennen oli Töölön sivukirjasto.
Rakentuivat rinta rinnan, kuin kilpaa, sillä kumpikin avasi ovensa v. 1972.



Hesperia oli HOK:n (Helsingin Osuuskauppa) rakennuttama,
piirtänyt arkkitehti Pauli Lehtinen.
Huoneita valmistui 285 ja ravintoloita sekä myymälätiloja.
Hotellin tekstiilit sai suunniteltavakseen Marjatta Metsovaara, kalusteita tuli mm. Martelalta (suunnittelija Voitto Haapalainen) ja SOK:n omilta tehtailta.
    
Taiteilija Kimmo Kaivannon yksi tunnetuimmista töistä 10-metrinen teos Oodi 60 000 järvelle (1972) sai paikan Hesperian edestä.





Vastaanottoaula v. 1972

Hesperia aloitti toimintansa 20.5.1972.
Hotelli tuli tunnetuksi varsinkin yökerhostaan, niin hyvässä kuin pahassa.
Katso tästä kuva 70-luvun esitteestä.
Kotimaisten laulajasuosikkien lisäksi yökerhossa on piipahtanut tähtiäkin.
Löysin maininnan mm. Frank Zappasta sekä ABBAsta.
Abba konsertoi Suomessa 1975, ja Finlandiatalon keikan jälkeen piti vielä mini-shown Hesperiassa. Myös Sammy Davis jr on esiintynyt Hesperiassa kirjan Töölöntullin molemmin puolin mukaan.

Hotellissa on kuvattu pätkiä elokuviin, mm:
Meiltähän tämä käy (1973 Matti Kassila),
kuvissa näkyy mm. Hesperian aulaa, aulabaaria ja presidentin sviitti.
Karvat (1974 Seppo Huumonen), presidentin sviitti.
Kuumat kundit (1976 Jussi Itkonen), presidentin sviitti, jossa Hurriganesin pojat yöpyvät.

1979 alkoi vuosittainen suosittu tammikuinen talvikarnevaali -tapahtuma Winter Carnival, jossa sambattiin ja salsattiin. Kansainvälistä meininkiä, orkestereita oli Latinalaisesta Amerikasta asti. Tapahtuma kesti vuoteen 1998.

1982 avattiin Hesperiassa Suomen ensimmäinen Black Jack kasinopelipöytä.

1985 Hesperiaan tehtiin laajennus ja sisätilojen saneerausta.

Hotelli kaikkinensa oli HOK:n suurin ja paras tulosyksikkö aina 1990-luvun alkuun.
Opiskelin 90-luvun taitteessa ravintola-alaa ja kävimme luokan kanssa tutustumassa hotelliin. En kyllä muista yhtään miltä siellä silloin näytti, vaikka taloa kierrettin keittiöitä myöten.

Tämän jälkeen talossa toisia vuokralaisia, hotelli on ollut myös nimellä Radisson SAS Hesperia.

Nyt jälleen uusi isäntä ja uudet tuulet.
Hesperia suljettiin keväällä 2004 ja täydellisesti tähän päivään sopivaksi saneerattu Crowne Plaza -hotelli avattiin tammikuussa 2005.  Ravintola- ja keittiötilat sekä huoneet uusittiin kokonaan, legendaarinen yökerhokin sai häipyä ja sen tilalle tuli kuntokeskus.
Rakennuksen keskellä sijaitseva sisäpiha muutettiin lasikatteiseksi talvipuutarhaksi.
Ulospäin näkyvin muutos oli julkisivujen valkean huonokuntoisen marmorin vaihtaminen vaaleaan graniittiin.
On ns. ylemmän liikemiestason hotelli, suunnattu kokous- ja liikematkailijoille.

Hotellin nettisivut.
Tuollahan voisi joskus yöpyä, näyttääpäs hienolta.
Mutta ei tosiaan miltään perhehotellilta.



***


Inter-Continental oli Nordic Hotellin (Finnair Oy) rakennuttama,
piirsi Jouko Ylihannu.
Avajaiset 15.1. 1972.
Sisustuksia suunnitteli mm. Ilmari Tapiovaara.
Huoneita oli 293, mutta hotellia laajennettu sitäkin vuosien varrella.
(Lisäsiipi 1984.)
Palveluita monipuolisesti, myös Finnairilla oma toimipiste hotellissa.

Vuoden 2000 alusta hotelli on tunnettu nimellä Scandic Continental.

Hotellin nettisivut. Huomioivat myös tämän 40v- juhlavuoden ja tarjolla on erilaisia tarjouksia, majoituksia erikoishintaan.
Juhlavuoden kunniaksi myös viisi hotellihuonetta sai uuden retroilmeen kierrätysmateriaaleja ja varastojen loppuja hyödyntämällä.

Hotellissa näkyy eletty elämä, vanhaa vielä jäljellä, mitään naapurin kaltaista suurta remonttia hotellissa ei ole tehty.

Mielenkiintoinen vanhan hotellitavaran kirpputori heiltä tulossa !


Tietolähteenä jutussa käytetty internettiä sekä kirjaa
Töölöntullin molemmin puolin.

12 kommenttia:

Saariston kasvatti kirjoitti...

Hesperiassa oli parhaan bileet vielä 2000-luvun alussakin. Ystäväni oli pari vuotta pikkolona paikalle perustetussa uudessa hotellissa. Kyllä oli meno erilaista. Voih, Hesperia takaisin. Onneksi Botta sentään säilyy, vaikka sielläkin meno muuttui vuosi vuodelta HUONOMMAKSI. Onneksi ei enää baarit kiinnosta. :D

Anna Amnell/vihreä talo kirjoitti...

Hauskaa seurta blogiasi.

Pieni huomautus: Töölön sivukirjasto oli Korttelikirjojen mukaan hotellin viereisellä tontilla Mannerheimin ja Runeberginkadun kulmassa, jossa sijaitsi ennen Carelia-apteekki, nyt Carelia-ravintola.

http://blogisisko.blogspot.fi/2009/11/vihrea-talo.html

Myös suoraan linkistä

Anna Amnell/vihreä talo kirjoitti...

Kommenttini taisi haihtua.

Sivukirjasto taisi olla tällä paikalla Runeberginkadun ja Mannerheimintien kulmassa.
http://blogisisko.blogspot.fi/2009/11/vihrea-talo.html

Anna Amnell kirjoitti...

Aloin etsiä uudestaanb tietoa sivukirjastosta ja KIrjaston sivuilla on sama tieto kuin Sinulla, joten pyyhi kommenttini pois.

En tajua, mistä olen saanut tiedot tuosta vihreästä talosta entisenä kirjastona. Jossakin ne näin ja merkitsin valokuviinikin.Se korttelihan on hyvin pitkä, mutta Mannerheimintei 50 on hottelin kohdalla.

Anna Amnell kirjoitti...

Hei, kirjoitan Snulle jatkokertomuksen.

KIrjasto sijaitsi sittenkin alussa Runebergin ja Mannerheimintien kulmassa .
Mutta vuonna 1939 se siirtyi siihen nykysen hotellin paikalle.
Tiedot täältä
Töölön kirjaston historiaa
Helena Ruth
http://www.lib.hel.fi/Page/949d311f-2ca4-43c3-8f4c-3887bb19dfa2.aspx

n i n n u kirjoitti...

Hei mä putosin jo kärryiltä... mutta anyway oma tietoni katsottu Helsingin kaupunginkirjaston nettisivulta.

Kristina kirjoitti...

Terveisia rapakon toiselta puolelta! Olin InterContinentaalissa toissa 90-luvun alkupuolella. Siella on ihan mielettomia ihmisia toissa ja meilla oli aina tosi hyvat bileet. Henry Saari (pornotahti- yok) oli respassa toissa. Tama oli ennen kun hanesta tuli julkkis.
Luulen etta me kaikki oltiin niin onnellisia kun 90-luvun laman aikana oli ihan mahdotonta loytaa toita!

Anonyymi kirjoitti...

Summa summarum..Carelia-apteekki perustettiin Runeberginkadun ja Mannerheimintien kulmaan 1929. Töölön sivukirjasto on toiminut viidessä eri paikassa Töölön alueella 1800-luvun lopulta lähtien.Vuosina 1939-1969 nykyisen hotellin paikalla kalliolla mäen päällä nk puhtaanapitolaitoksen tontilla.Itse sain ensimmäisen kirjastokorttini Töölön kirjastosta lapsena 50-luvulla.
Töölöntorilta kuljettiin kallion poikki polkuja pitkin.Talvella näillä samoilla kallioilla laskettiin mäkeä pahvinpalasella.
Kirjastoon pääsi myös Kivelänkadun puolelta rappusia pitkin. Niin muuttuu maailma ja aika kultaa muistot, mutta monet hauskat ja jännittävät leikit on leikitty näillä kulmilla.

Anonyymi kirjoitti...

Huikea paikka oli 1970 luvulla Hesperian yökerho. Oli siniset kokolattiamatot ja tuolit päälystetty samalla materiaalilla. Seinissä tähdet tuikkivat ja loistavat esiintyjät. Olin tuolloin 21- vuotias ja yökerhossa töissä. Palkka oli huikea, olihan silloin vielä prosenttipalkka ja juomarahat mahtavia. Mieletön meno.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa kun löysin nämä sivut.
Silloin kun Copterline vielä toimi tilasimme Tallinnasta kyydin tähän hotelliin. Kova tuuli ja pelotti niin saatanasti kun laskeuduimme katolle. Respassa tyttö kysyi tekö tulitte helikopterilla sillä hän kuuli äänen ilmastoinkanavasta. No siitä ravintolaan ja viereisessä pöydässä ruokaili Keke Rosberg ja Jacques Laffite. Kaverini pyysi jotta saisimmeko ottaa valokuvan. Keke kysyi mihin kuva päättyy ja vastasimme että yksityiseen albumiin. Ja siellä se on vieläkin. Huikeita nuo menneet ajat. Mutta muistot elävät.

Anonyymi kirjoitti...

Olin TET-harjoittelussa hotelli Hesperian saunaosastolla 1984.Lukiovuosina olin viikonloppuisin ja kesäisin siellä töissä.Aikamoiset muistot vakiosaunavuorojen kävijöistä suomalaisista artisteista alkaen.Yksi Ihana Ystävä niiltä ajoilta.Elämä on tarua ihmeellisempää.Voisin kirjoittaa jo nyt nelikymppisenä mm.noiltakin ajoilta tarkat muistelot!

Erkki Snellman kirjoitti...

Aika nopeasti unohtuvat hotellien ensimmäiset nimet, kun ne omistajien vaihdossa saavat uudet nimet.
Muistelen, että Intercontinentalin takaa Töölönkadun puolelta lähti Finnairin busseja lentoasemalle. Toivottavasti muistan oikein.