"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

8. maaliskuuta 2010

Autonostalgiaa





70-luku oli myös autoilun vuosikymmen, autojen määrä kasvoi kohisten ja uusia automerkkejä ilmaantui markkinoille.

Minun automuistoni liittyy vahvasti viininpunaiseen Ladaan, sillä se on ensimmäinen auto jonka muistan meillä olleen.
Lada olikin merkittävä automerkki siihen aikaan ja sitä rekisteröitiinkin käyttöön eniten kaikista autoista 70-luvulla. Se oli useana vuonna täällä eniten myyty automalli.

Lähtee käyntiin kuin palmun alta”- sanottiin kun kovatkaan pakkaset ei autoa hyydyttäneet.





Ajokulttuuri oli aika hurjaa ja vaarallista, tiet mutkaisia, huonossa kunnossa (sorateitä) ja nopeusrajoituksia ei aluksi ollut. Autojen turvavarustus oli mitätöntä nykymittapuun mukaan.

Liikenneonnettomuuksissa kuoli tuhat henkeä vuodessa.
(Vertailuksi v. 2008 344 ihmistä, kun autojen määrä on lisääntynyt 70-luvusta lähes parilla miljoonalla.)

Autoilun vaaroista ruvettiin kyllä jo valistamaan mm. telkassa pyörineillä tietoiskuilla.



Määräyksiä:
1974 säädettiin perusnopeus 80km/h.

1971 uusissa autoissa etupenkkien turvavyöt pakolliseksi varusteeksi mutta vasta 1975 niiden käyttöpakko. Asenteet turvavyön käytössä olivat vielä kovin vastahankaisia.

1977 moottoripyöräilijöiden kypäräpakko.



Turvaistuimia ei lapsilla silloin vielä käytetty minkäänlaisia ainakaan meilläpäin, takapenkillä heiluttiin miten milloinkin ja pidettiin etupenkkien selkänojasta kiinni mutkatiellä. Tai oltiin polvillaan penkillä ja katseltiin takaikkunasta ulos.

Mutta niitä turvaistuimia sentään oli saatavilla, kuvassa Anttilan myymä malli.





Tässä Elävän arkiston tietoiskussa näytetään miten vauva matkustaa ”turvallisesti” vuonna 1976.
Laukku vielä pönkäksi kopan eteen. Tosipaikassa vauva lentäisi kyllä kuin leppäkeihäs...
(Huom, linkki ei enää toimi, enkä löytänyt ko. tietoiskuakaan enää arkistosta.)




Siitä erikoinen mainos, että autoa ajaa nainen, kun autoja myytiin mainoksissa vielä tuolloin pääasiassa miehille.







Palkintona auto. No mikä ettei.



Kotimaista autoteollisuutta edusti Saab.





Myydyimmät uudet autot

1971 :
Fiat
Toyota
Ford

1979 :
Datsun
Fiat
Lada










Lisää tietoa automerkeistä ja autoilusta löytyy
tietokirjasta Auto 70-luvulla.






Kuvat: 70-luvun aikausilehdet

12 kommenttia:

Siili kirjoitti...

Ihana postaus. Mutta aika hurjaa oli tuon ajan vauvojen "turvallinen" matkanteko.

zanne kirjoitti...

Ihana auto juttu!!

Minullakin oli kuulemma turvaistuin autossa silloin 70-luvulla, mutta koska voin siinä usein pahoin, vanhempani eivät sitä enää käyttäneet! Aika uskomatonta sellaista olisi tänä päivänä kuvitella.

Autojen väritkin oli 70-luvulla aika hurjat. Oli neonvärisiä autoja joita markkinoitiin turva-väreinä :-D

Paras muistoni on kyllä vuodelta -77 jolloin näin tuttavillamme Ford Granada neonkeltaisen farmarin. Silloin päätin että jonain päivänä minullakin on tuollainen, minusta se oli aivan mielettöman ihana auto.
P.S. Ajan tänä päivänä Ford farmarilla :-)))

Pauliina kirjoitti...

Ihana juttu! Meillä oli 70-luvun alussa punainen Simca, joka sitten myöhemmin vaihdettiin valkoiseen Vauxhall Vivaan. Pitkillä ajomatkoilla laitettiin takapenkin jalkatilaan patja ja siellä sitten nukuttiin siskon kanssa, toinen patjalla ja toinen penkillä. Turvallista matkaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

Olet ihan mato! Mistä ihmeestä olet kaikki kaivanut? Blogisi on korvaamaton ja ylläyksellinen.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä oot ikinä löytäny! Parasta mitä oon kattonu netistä!

Tuula kirjoitti...

Autot on kyllä aina niin aikansa näköisiä. Värikkäämpiä olivat tuolloin kuin mitä nyt ovat. Meilläkin tietenkin oli Ladoja, se on ollut ensimmäinen auto jolla minäkin olen ajanut. Sitä sai vääntää ratista tosissaan jotta sai kääntymään! Tyylikkäästi oot kerännyt automainokset ^_^.

Susanna kirjoitti...

Sulo toi tuon kirjan kirjastosta kotiin juuri eilen. :-)

Pirena kirjoitti...

Mukava täällä on välillä käydä kurkkimassa.

Anastasia kirjoitti...

Siis aivan mahtavaa! Ihana juttu. Isälläni oli 70-luvulla Datsun 100A (neon)sinapinkeltaisena ja siellä sitä seistiin etupenkkien välissä niistä kiinni pitäen ilman turvavöitä saatikka turvaistuimista puhumattakaan. Oi niitä aikoja...

markku vartiainen kirjoitti...

Äitini laittoi nimelläni kupongin kilpailuun "Onnenpotti". Päävoittona kaksi vw passattia.
Voitin toisen passateista 7-vuotiaana. Jouduin kesken koulupäivän lähtemään luovutus tilaisuuteen Apu lehden konttorille Herttoniemeen. Sain valita kumman autoista otan. Valitsin tumman vihreän,toinen oli vaalean vihreä.auto oli perheessä 90-luvulle asti. Olisi hauska löytää Apu lehti jossa oli juttu arvonnasta. Vuosi oli 74.

n i n n u kirjoitti...

Täytyykin katsella kun kirppareita koluan että jos löytyis tuo mainitsemasi lehti !

Anonyymi kirjoitti...

Takapenkille taisivat turvavyöt tulla pakollisiksi vasta 80-luvun puolella, uusissa autoissa. Etupenkkien välissä mekin roikuttiin. Isä aina välillä ärähti "p***eet penkkiin!" Muistelisin että meille tuli vasta 90-luvun puolella sellainen auto, jossa oli takapenkilläkin turvavyöt. Etupenkkienkin vyöt joutui käsin säätämään sopivaksi.