"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

14. huhtikuuta 2009

Muistoja mummolasta

Kävimme kotopaikassa pääsiäisenä, vaeltelin taas vinttejä ja aittoja ja navetoita myöten etsimässä ja makustelemassa Muistoja.

Pihapiirissä oleva mummonmökki on ollut asumattomana jo ainakin 10 vuotta ja paljon sieltä on tavaraa sukulaisten mukaan lähtenyt
mutta joka kerta siellä käydessäni huomaan ”uusia” tavaroita, eli ne on olleet siellä kokoajan mutta näyttävät minun silmissäni uusilta.

Mäkisen Kuvastimen vanha peili, tämähän on aika hieno yläosan koristeluineen.
On ennen ollut eteisessä siellä mökissä, joku oli siirtänyt sen olohuoneeseen.
On varmaankin ajalta ennen kukkapeilejä. Takana lukee MK Kuvastin Spegel.
Meillä laitoin sen tuulikaappiin, jossa ei ennen ole peiliä ollutkaan.




















Fazerin mokka liqueur- peltisuklaarasia.
Täynnänsä mummon lankoja ja neuloja.









Finlaysonin sydän kylpypyyhkeet. Ne olivat aina siellä kaapissa käyttämättöminä, koska olivat ”liian hienot.”
Meille kelpaa.. .


Lisäksi mökin liiteristä löytyi
taskulampulla tihrustaen
Karhulan vihertävästä lasista oleva
2l keittiötölkki.








Nanny Stillin Riihimäen lasin Flindari karahvin (1964-68)
toin jo monta vuotta sitten tänne,
siitä ei kukaan perustanut,
minusta kaunis (ja arvokaskin.)
Valitettavasti tämän kanssa kävi
niin että laskin huolimattomasti
kassin lattialle jossa pullo oli,
kassi kaatui ja kaula pullosta napsahti poikki.

On kyllä ketuttanut todella paljon että meni rikki. Ihan eniten. Aina harmittaa kun katson pulloa.

Erittäin hieno shampoo


Tiesitkö että Suomen suosituin shampoo Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo on jo -70- luvun tuote ?

Kirsti Paakkasen v. 1974 suunnitteleman tuotekonseptin pullon muodoksi valikoitui apteekkipullo, sillä apteekki edusti suomalaisten mielissä kaupoista luotettavinta.

Sininen väri edustaa suomalaisuutta.

Koostumus haluttiin kermamaisen täyteläiseksi – kerma edusti sodanjälkeisessä Suomessa hienoa mitä suurimmassa määrin.

Pullon kylkeen valittu maisema kuvasti suomalaisten sydämen vaakunaa, läheisyyttä luontoon sekä haavetta punaisesta tuvasta ja perunamaasta.

Kokonaisuus oli harmoninen, kun hiustenpesun taikavedeksi löydettiin sadevesi.

"Tehty puhtaista, parhaista raaka-aineista. Hiukset ovat kuin sadevedellä pestyt."

Kuva: HotNow-lehti

12. huhtikuuta 2009

Se kauhia pääsiäisnoita


Tässä etsiessäni matskua valokuva-albumista ensi viikon bloggaukseen, löytyi kuva pääsiäisnoitailijasta vuodelta 1980.
Lankaperuukki tuuhea ja rintavarustus mahtava, kaiken kruunaa hienot solkikengät.

Nuo vaatteet onkin niin vanhoja että kuuluneet mummon äiteelle.
 Kengät on äitini ja ehtaa 70-lukua.

Hyvää pääsiäisen jatkoa !

11. huhtikuuta 2009

Vaikka pääsiäispöytään



Eräs 70-luvun jälkiruoka, nimittäin appelsiiniriisi, sopii hyvin pääsiäisenkin ruokapöytään.
Joukkoon voi sekoittaa rahkaa pääsiäismakua antamaan.

Kotona kun appelsiiniriisiä tehtiin, tuli sitä ahmittua oikein kunnolla !
Ihan paras sen ajan jälkiruoka. Muutoin meillä syötiin paljon kiisseleitä.

APPELSIINIRIISI
1 1/2 dl pitkäjyväistä riisiä
2 dl vispikermaa tai kuohukermaa
2 rkl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
3 appelsiinia

Keitä riisit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaisesti.
Huuhdo riisit siivilässä kylmällä vedellä ja jäähdytä.
Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin ja vanilliinisokerin kanssa.
Kuori ja pilko appelsiinit pieniksi paloiksi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Laita appelsiiniriisi kylmenemään jääkaappiin ennen tarjoilua.

Appelsiiniriisi säilyy hyvin jääkaapissa muutamia päiviä ja maistuu väli- ja iltapalana myös koululaisille.

Kuva: Keskisuomalainen verkkolehti

9. huhtikuuta 2009

Tunnistatko vauvanviltin ?





Ihanista ihanin vanha vauvanviltti
löytyi eilen kierrätystalosta,
onko kellään tietoa
että olisiko ollut mahdollisesti
joskus äitiyspakkauksessa -50-60- luvulla ?





Näitä nukkeja myytiin ainakin v. -74, eräs rouva kirpputorilla kertoi silloin ostaneen lapselleen samanlaisen vaaleansinisenä. Olen nähnyt myös punaisena.
Hassua näissä on se että nukella on nallen töppöjalat ! Nukella on myös tonttulakki päässä. Rinnan kohdalla tuntuu jokin kova painettava muovijuttu, olisiko nukke jopa jutellutkin jotain ?
Tämänkin lelun valmistusmaa olisi kiva tietää.
Kirpparilla nukkevanhus maksoi 1e, pesin pesukoneessa monessa pussissa ja kesti pesun. Tulikin todella likaista vettä. Nyt kelpaa nukkea halitella.












Nimekseen sai Katti.
(Poika keksi.)




Ensimmäiset atomi- palikat löytyi myös,
näillä pääsee jo alkuun.
Tosin tuntuu ettei poikaa hirmusti kiinnostanut...

Muoks* Sarja on nimeltään Kokoset, Infan lelu, myynnissä 70-luvun lopulta.

7. huhtikuuta 2009

Hyvä lastenkirja ei kulu

Vallitseva retrobuumi on lisännyt uusintapainoksia 70-80-luvun lastenkirjoista. Vanhojen kirjojen retrovärit ja värikkäät hauskat hahmot herättävät meidän vanhempien muistot. Vanhempien nostalgiantunne myy juuri nyt lastenkirjoja.

Lastenkirjallisuus arkipäiväistyi -70-luvulla, kuvattiin perheen rutiineja, lääkärikäyntejä, päiväkodin aloituksia jne. ja moniin tarinoihin ilmestyi valistuksellinen ote.
Satuolennot väistyivät realismin tieltä.
Tuolloin monista lastenkirjahahmoista tuli kulttihahmoja, kun samat henkilöt ja otukset alkoivat seikkailla lastenmusiikissa, elokuvissa ja television lastenohjelmissa.

Itse etsin ja ostan mieluummin niitä ensimmäisiä painoksia sieltä 70-luvulta, oikeasti vanhoja.
Uusintapainoksetkin on jees, mutta niissä ei ole sitä ”aidon retrokirjan” tuntua.
Tähän olen koonnut omia kirjojani lapsuudesta sekä kirpparilöytöjä.

Lisää kirjapostauksia tulee myöhemmin.





Pieniä kirjasarjoja oli mm. Onnimannin oppileikit, Veitikka-sarja ja Pellefantin satusarja, Peku Pensseli, Koru-sarja, Junior-kirjat, Tammen kultaiset kirjat (ensimmäiset 50-luvulta jo).

Minulle tilattiin Lastenoman kirjakerhon kirjoja,
Robin Hood vuodelta 1975.

Suurinosa niistä
kirjoista tuli -90-luvulla myytyä...







Näitä satuja Pikku siilistä
Lasse Pöysti luki
Pikku Kakkosessa.
Kissa Kiisseli, Kettu Keikura, Hiiri Hii.

Kirjoittajan Lea Pennasen
tunnetuin kirja lienee
Piilomaan pikku aasi.



Jasonit ja Barbapapat- meillä suosikkeja.