"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

7. maaliskuuta 2013

Hopeinen Räppänä



Kaija Aarikan (s. 1929) värikkäät puukorut ovat kaikille tuttuja,
vähemmän tunnettuja ovat hopeiset designkorut.
Korujen kultakaudella 60-70-luvuilla Aarikkakin valmisti näyttäviä hopeakoruja.
 



kuva: aarikka.com
Muutamaa kuvan 60-luvun sormusmallia valmistetaan uustuotannossa, niitä voi tilata Aarikan nettikaupasta tai ostaa myymälöistä. Katso mallit tästä.
Olen itse harkinnut tilausta jo jonkin aikaa...katsotaan...Anemonia tai Elokuinen.
Muoks* Kävin liikkeessä kokeilemassa, kaikkia kokoja löytyi, mutta mikään ei ollut just sopiva omaan sormeen. Koska sormus on raskas, sen pitää olla sormessa todella napakka, ettei pääse pyörimään.

Ajalle tyypillisistä suurista hopeasormuksista Kaija Aarikka kertoi mielipiteensä Uudessa Suomessa v. 1966: "Sormus on ensisijaisesti koru, siksi ei tarvitse pelätä suuria sormuksia, jotka ei mahdu käsineeseen. Ei niiden tarvitsekaan mahtua, käsilaukku on pieniä tavaroita varten."

Muistanette telkkarista piirtävän satujenkertojan Kylli-tädin, hänellä oli sormessaan usein suuri hopeasormus. Sormukset olivat Kaija Aarikan suunnittelemia. Oli avattava Satusormus, jonka sisällä sadut asuivat, sekä helisevä sormus, jota heiluttamalla Kylli-täti usein hyvästeli ystävänsä sadun päätteeksi.


Aarikan vanhat hopeakorut ovat suht harvinaisia vapailla markkinoilla, mutta tunnistettavissa, sillä ne ovat onneksi signeerattuja.


Aarikan mainoslehtinen v. 1968


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ηey thеre! Someonе in my Μyspaсe gгoup shared this ѕite with
us so I cаme to give it a look. I'm definitely enjoying the information. I'm boоk-marking and will
be tweetіng this tο my fοllowers! Exсellent blog аnd brilliant deѕign and style.


Mу homepagе ... v2 cigs reviews
my web page: V2 Cigs Reviews

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

haluaisin vinkata sinulle Elävän arkiston videosta, jossa vuoden 1974 missikandidaatit tutustuvat Vepsäläisen Espoon Kalustekartano-liikkeeseen, ihanaa ajankuvaa!

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/johanna_raunio_-_suomen_kaunein_1974_43470.html#media=43472

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja! Mutta eikö Kyllillä ollut vitalin kivellinen ladybird sormus?

n i n n u kirjoitti...

Vain Aarikan sormuksista löysin useasta lähteestä maininnat, joten Vitalin sormuksesta ei ole tietoa.


Mulla on boksilla koko tuo missiohjelma, tuli joku pari vuotta sitten telkasta. Kertoi 70-luvun misseistä.

Anna kirjoitti...

Olen vuosia kerännyt Aarikan vanhoja koruja, joita onkin jo aikamoinen korulaatikollinen. Kauneimpia ovat mielestäni juuri hopeakorut ja jalopuiset (esim. eebenpuiset yms.)korut

Sari kirjoitti...

Etsin googlettamalla Aarikkaa ja tämä blogi tuli vastaan :)

Minulla on muutamia Aarikan hopeakoruja ja "Manteli" keräilee Aarikan koruja, jos näet tämän, niin vaihdetaan tietoja koruista :)