"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

4. heinäkuuta 2012

Television orjat



Aukeama yhden päivän tv-ohjelmatarjonnasta.

12 kanavaa mistä valita, ohjelmia aamusta yömyöhään.
(Plus sitten maksulliset kanavat päälle.)

Ei pitäisi valittaa, ettei tule mitään katsottavaa,
mutta näin huomaan kyllä itsekin välillä tokaisevani.




Vuonna 1976 koko viikon ohjelmat mahtuivat yhdelle aukeamalle,
 ja tilaakin vielä jäi.

Kanavia kaksi, Mainostelevision ja ruotsinkielisten ohjelmia oli ripoteltu sekaan.
 Joitakin aamuohjelmia (Koulu-tv) ja päivälähetyksiä.

Viikonlopulla ohjelmat alkoivat vasta klo 15-16.
Selvästikin ajateltiin, että vapaapäiviä ei käytetä tv:n katseluun.

Lähetys loppui yleisimmin n. klo 22.

***


Muutama poiminta viikon ohjelmista.
 Näitä siis katseltiin keväällä -76.


Kuva: iltalehti.fi

Merilinja, BBC:n laatudraamaa,
kuvattiin vuodet 1971-80.





Kuva: yleshop.yle.fi

Myrskyluodon Maija 1975.
Kirjasarjaan perustuva televisioversio saaristolaiselämästä,
 jossa kaikki näyttelijät ja avustajat olivat amatöörejä.
Lasse Mårtensonin iki-ihana musiikki.



Kuva: yle.fi

RINTAMÄKELÄISET 1972-78.
Ihan klassikkosarja, tätä toivotaan jatkuvasti uusintana ja ei ihme.
Pientilallisten arkea kuvaava sarja, jossa nokkela käsikirjoitus ja laatunäyttelijät.

Katsele tätä sarjahelmeä Elävässä arkistossa.


Muita tuttuja ohjelmia:
Kahdenkerroksen väkeä, Naapurilähiö (MTV) ja Tänään kotona (MTV).


5 kommenttia:

Taikku kirjoitti...

Tuttuja sarjoja:D Rintamäkeläiset on/oli ihan suosikki! Muistan hämärästi myös tuon Merilinjan.

Kirsti kirjoitti...

Ihanat sarjat, joita tulikin seurattua:)

AnniK kirjoitti...

Voi, Myrskyluodon Maijan katsoisin mieluusti kesäuusintana :)

Bullukat kirjoitti...

Merilinja oli hyvä.Voisin katsoa vieäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Muistin kuin muistinkin oikein, että keskiviikon myöhäisillassa oli tapana tulla joku ulkomainen sarja, tuolloin näköjään "Testamentti". Tuosta sarjastakin on haalea muistikuva, olen vissiin saanut seurata sitä vaikka olen ollut vasta 10-vuotias!