"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

19. lokakuuta 2009

Pelastava enstex


Lasten ulkovaatteiden
vallankumouksellinen
materiaali syntyi 60-luvulla,
muovipintainen
enstex-kangas.
Kangas oli Reiman ja
Porin puuvillan
yhdessä kehittämä materiaali.
Ulkopinta oli kestävää
nailonia ja
sisäpinta pehmeäksi
harjattua puuvillaa.









Voi apua kun ajattelee että jos tällaisilla rapakeleillä ei olisi lapsella vedenpitävää ulkoiluasustetta. Sitä olisi pari minuuttia pihalla ja sisälle kuivan vaatteen vaihtoon.
Eläköön enstex !
Tosin tuo alkuajan enstex ei tainnut vielä ihan olla täysin vedenpitävää, puhuttiinhan "vettähylkivästä."

Mutta olihan sitten kurahousut.
Löysin netistä hauskan jutun kurahousuista:
Lapsi oli päiväkodissa pukeutumassa keltaruskeisiin kurahousuihin. Huusi "Täti, miten päin nää housut tulee?" Täti: " Keltanen eteen ja ruskee taakse." Muu henkilökunta oli ollut kuolla nauruun.





”1970-luku oli Enstex®-materiaalin
kulta-aikaa.
Kangaslaatu vastasi hyvin
tarpeisiin ajankohtana,
jolloin suomalaisäidit siirtyivät
yhä enenevässä
määrin kodin piiristä työelämään.
Kestävyys ja helppohoitoisuus
vetosivat lapsiaan hoitoon
vieviin äiteihin.
Reiman myyntiedustajat
todistivat kankaan
vedenhylkivyyttä mukana
kulkevien tippapullojen avulla.”


Teksti: reima.fi




13 kommenttia:

tyttötiimi kirjoitti...

Ylin reimakuva on kuin nykyajan mallistosta.Vaalea limenvihreä+ musta. Mallikin hyvin rallihaalarimainen.

Laitoit sitten minun keltavihreän reima takkini kuvaten. Miten sitä lapsuuden vaatteet jäävätkin niin painavasti mieleen. Omat lapset tuskin muistavat ainuttakaan riepua kun niitä nykyisin on niin paljon, eivätkä joudu puolet pienemmissä vaatteissa kulkemaan. 70-luvun vaatteet olivat niin kinkeleitä, että oli paha olla niiden sisässä.

Riikka kirjoitti...

Mulla oli tuo liikennemerkkihaalari, olipa nostalgista nähdä se näin pitkän ajan jälkeen!

Mari kirjoitti...

Olen seuraillut juttujasi ja haluaisin antaa sinulle tunnustuksen. Ja tietysti kiittää Norsu-vinkistä. Nyt on uudet Retronorsutamineet. Meiltä nääsen löytyy ne alkuperäiset potkarit ja ovat se rakkain vaate. Valitettavasti vaan kokoa 60.

Mia kirjoitti...

Voi ihanuus!, ihan huippuja kuvia ja vaatteita taasen. :)

Tarleena kirjoitti...

Noilla enstexhaalareilla oli aivan mielettömän helppoa laskea mäkeä ilman liukuria! Vauhtia riitti, kitkaa ei ollut ja haalarit allkoivat kiiltää enemmän joka laskun jälkeen :-)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli myös tuollainen liikennemerkkihaalari ruskeana. Tosi tyylikäs! :)

n i n n u kirjoitti...

Meillä "liukurin" virkaa toimitti tyhjät muoviset lannoitesäkit. Olivat sopivan isoja takamuksen alle ja lujaa meni.

Saara kirjoitti...

Voi jestas miten ihania mainoksia!

S

Laura S kirjoitti...

Monen mutkan kautta tupsahdin blogillesi - ja oli vähän kuin olisi lapsuuteensa astunut, itsekin olen vm -69..yritin muistella että millaiset haalarit itsellä oli, mutta en muista, on tainnut vade iskeä, höh..tervetuloa kaikki lukemaan myös minun blogia, retro sielläkin risteilee siellä täällä! www.metsansuloisinpaikka.blogspot.com on osoite!

Re-dizain kirjoitti...

Me Love!

Anonyymi kirjoitti...

Olen vuosimallia -66 ja minulla oli useammatkin henkselimalliset enstex-haalarit. Elävimpänä muistona on kuitenkin jäänyt mieleen vähän fiinimmän enstex-asusteen ostosreissu: olin ehkä n. 10-vuotias ja lastenvaateliikkeessä bongasin mielestäni aivan ihanan, vähän pidemmän mallisen tyttöjen enstextakin, jonka hupun reunuksessa, helmassa ja hihansuissa oli tekokuituturkista. Olisin ehdottomasti halunnut takin punaisena, jolloin myös turkisosat olivat punaiset, mutta äitini mielestä kuparin värinen takki mustin turkiksin oli hienompi ja jouduin ottamaan sellaisen. Se sapetti pitkään, vaikkakin nyt ymmärrän kyllä täysin äitini mielipiteen. Takin merkki muuten oli Reima.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten tuli haikea olo! Ylimmäisen kuvan poika on kuin minun vanhimmainen. Tukkakin samanlainen. Mihin on aika kadonnut.

Ostimme innolla noita vaatteita, vain keltaruskea väriyhdistelmä ei minua miellyttänyt. Vaatteissa oli suuri ero omiin 50-luvun "ulkoiluvaatteisiin" nähden. Raija

Unknown kirjoitti...

Minkä ihmeen takia enstexistä ei valmisteta enää lasten ulkoilupukuja. Enstex on korvattu kankaalla joka oikeasti kuluu paljon ulkona leikkivällä lapsella jo kahdessa viikossa melkein paikattavaan kuntoon! Laitoin pojan pojalle (7v.) toppahaalarin joululahjaksi. On pari viikkoa ollut jo sen näköinen että huolestuneena katson polvia. On työläs paikattava. Ja enstexistä aina laitan paikat molempiin polviin. Lisää hirveästi työtä. Olisin valmis jopa maksamaan vähän enemmän kunnon materiaalista valmistetusta puvusta! Vaatteet valmistetaan melkein poikkeuksetta jossain halpatyön maissa. Ei kai se ole esteenä käyttää oikeita materiaaleja. Hartain toiveeni olisi paluu enstexin käyttöön!!!!! T. Heli Koivula