"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

21. maaliskuuta 2009

Aarikan leluista

Aarikassa puulelujen valmistus alkoi 1968.
Virikkeellisillä puuleluilla oli hauskoja nimiä: Pujo Monimutka Pykälä Satajalka Pallomentti Kilkatin Näpit.
Lelut olivat ajan hengen mukaisia ja suosittuja ja saivat
useita kansainvälisiä tunnustuspalkintoja, esim. Pujo äänestettiin vuoden parhaaksi kehittäväksi leluksi New Yorkissa 1970.


1974 vauvoille omia leluja esim. vaunulelut Muksut ja Heli sekä helistimiä.
Aarikan puuleluja tässä Stadin taivaan alla -valokuvanäyttelyn sivulla.

1978 pelejä koko perheelle.


Lelujen kultakausi oli aika lyhyt, päällimmäisenä syynä tiukentuneet turvamääräykset (mm. osia ei saanut irrota -> lelu ei saanut aiheuttaa tukehtumisvaaraa) ja kehittävät lelut meni pois muodista, muovi valtasi lelumarkkinat.

Aarikan leluista ei löytynyt montaa kuvaa eikä niitä liiemmin kirppareillakaan pyöri.




Vuoden 1974 suomalainen lelu, maalaamaton puinen ihmis- ja eläinsarja Nakurit.


Muistaako kukaan näitä pieniä puisia hiiriä ?
Kyseessä oli Suomen Syöpäyhdistyksen 1975 toteuttama hiirikampanja, johon Aarikka teki toista miljooonaa kampanjahiirtä.




Aiheeseen ei liity kuvan JollyDolly pehmot (olivat äitiyspakkauksissa -80-90-luvulla) mutta muuta omaa kuvaa mulla ei ole Aarikan leluista tallessa. Olen myynytkin jo nuo vaunulelut, ehkä olisi pitänyt säilyttää ????
Kokeilin Muksut- lelua pingottaa vaunuihin mutta koska oli niin painava, se venytti kiinnityskuminauhat ja heilui aikamoista vauhtia vaunuja työnnettäessä. Ei hyvä.

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Meilläkin on tuo sininen vaunulelu ja vanhempieni luona on pujo. En kyllä edes tiennyt sen olevan Aarikkaa. Kiitos tiedosta!

Hanname kirjoitti...

Meidän pojalle tuli 1994 vuoden pakkauksessa tuo sininen heppu

Anonyymi kirjoitti...

Muistan nuo pienet hiiret, äidilläni oli tuollaienn käytössä. Jotkin Aarikan leluista tuttuja myös.