Superfil-peite

Tällaiset täkit meillä oli 70-luvulla, äidillä ja isällä.

Niitä myytiin ainakin Sokoksessa vuonna 1975.

Sokos kuvasto

(Tulossa myyntiin tämä plus muuta, kun saan itsestäni irti sen verran että jaksan naputella huutonettiin...mutta jossain vaiheessa tässä syksyllä.)

Rislakin sokerikko ja kermakko

Teollinen muotoilija Eero Rislakki kuoli kesäkuun alussa, hän suunnitteli mm. Mäntyharjun lasille useita tuotesarjoja.
Mäntyharjun museon teollisuusnäyttelyssä oli tänä kesänä näyttely Rislakin ja Mäntyharjun lasin esineistä. Harmi kun ei päässyt.
Mutta eipä hätää, nyt on Museon verkkomuseossa julkaistu kattavasti Mäntyharjun lasin tuotannosta hyviä kuvia, ovatkin tuiki tarpeellisia esineiden tunnistamisessa. Oli monta mitä en ole koskaan nähnytkään missään, tai ehkä nähnyt, mutta kun ei ole tunnistanut, ei ole jäänyt mieleen.
Super Kiitos näistä kuvista museolle!

Rislakin suunnittelemat Katja sokerikko ja kermakko ovatkin ainoat Mäntyharjulaiseni,

ostin Rislakin muistolle, kahdella eurolla.

Mäntyharjun lasista on kerrottu aiemmin blogissani täällä.

Ruustinna ja muut iloiset emalipannut

Avotakka 1973

(Huom! Tekstiä muokattu saatuani uutta tietoa.)

Arabia emalin vuoden 1972 uutuus Ruustinna kahvipannu on jäänyt harvinaiseksi, eikä sen aina hoksata edes kuuluvan Arabian emaliperheeseen.

Ruustinna on Ruotsin tuliainen, Wärtsilän ostettua Kockumsin emalitehtaan tuotantoineen ja malleineen, alettiin Sigurd Perssonin suunnittelemaa Kaffe-Petter pannua valmistaa täällä. Ruustinna pysyi yksivärisenä, sitä ei koskaan koristeltu Arabialla kuten muita pannuja.

Pannun voi myös löytää Kockumsin valmistamana, eikä välttämättä erota onko Arabia vai Kockums. Samoja värejä on käytetty sekä että. Kockums tuotemerkkiä käytettiin myös hetken Suomessa.

Kotiliesi 1972

Tässä on kattaus vuoden 1972 pannuista.
Messikalle on samoin Ruotsista ja Perssonin suunnittelema, alkuperäiseltä nimeltään Sjöman. Se oli ehkä enemmän juhla- ja tarjoilukannu. Täällä kannuun tehtiin joitakin teknisiä muutoksia kahvan kiinnitykseen, ja kannen nuppi muutettiin leveämmäksi. Mutta myös tätä Ruotsin mallin valmistusta jatkettiin. Myös tässä pannussa käytettiin hetken Kockums tuotemerkkiä.

Ja muut pannuthan ovat kotimaista designia, Nurmesniemen iki-suosikki Pehtoori, sekä Leif Erikssonin uudistama Onnimanni.

Tässä vaiheessa, vuonna 1972,  tuotemerkki FINEL on jäänyt jo pois ja käyttöön otettiin ARABIA.
Finel on jäänyt kuitenkin yleiskieleen tarkoittamaan kaikkea vanhaa kotimaista emalia, ja silloin tiedetään hyvin mistä kyse. "Onko finelliä?" on se kysymys jos on myymässä emalia, olkoon tuote sitten vanhempaa tai uudempaa, 80-luvulla valmistettua.

Kuva: laatutavara.com

Kockums Sjöman, valmistajan tarra kahvassa

Mirja, suklaasilmä

Kirpputorilla oli jonkun perikunnan myyntipöytä, jossa oli paljon erilaisia vanhoja nukkeja. En ole mikään nukke-expertti, enkä tunnista niiden valmistajia, tai ovatko edes kotimaisia. Kaikissa ei ole mitään merkintää.
Suloisin ja hyväkuntoisin, tukkaakaan ei oltu saksittu, oli ruskea nappisilmä, ja sen selästä löytyikin teksti: Dollytex Vihti Finland.

Ullan nukkesivuilta löytyy tietoa Dollytex-nukeista, joita on valmistettu 1952-76. Sen jälkeen Polarnukke Rovaniemellä on valmistanut nukkeja samoilla muoteilla.

Tämä ostamani nukke on yleinen malli Mirja.
Mirjalla oli päällään jonkun virkkaama villaliivi, pikkupöksyt olivat varmaankin alkuperäistä vaatetusta.

Ompelin Mirjalle uudet vaatteet, vanhalla kaavalla Eila Koposen kirjasta "Miten nukke pukeutuu" (1962).

Noista Ullan nukkesivujen kuvista muistinkin, että tädilläni on 70-luvulta Lapin tuliaisina Polarnuket, tyttö ja poika. Nuket nostettiin ylös kirjahyllyn päälle koristeeksi, eikä niillä saanut juuri leikkiä. Muistan, että korkeintaan lakkeja sai ottaa päästä pois. Olipa pettymys, syyhytti niin vaatettaa!
Ja tiedättekö, nuo nuket ovat hänellä edelleen siellä kirjahyllyssä, nyt pölyn peitossa.

Ja Ullalta tuli hyvä tunnistusapu Dollytex-nukeille: kalotti (pään lakiosa) on kiinnitetty niiteillä. Ja kyllä, Mirjalla näin onkin.
Heh, löysin itseni jo eilen kirpputorilta tutkimassa nukkien päänahkoja...

Emaliset liesilevyn suojukset

Värikästä emalia ei käytetty pelkästään astioissa, vaan mukaan otettiin 70-luvun puolivälissä sisustustuotteet, valaisinkuvut ja liesilevysuojat.
Liesilevyn suojuksien idea saatiin Saksan messuilta, tasaisena yksinkertaisena pintana se sopi hyvin koristettavaksi. Koristeena käytettiin samoja tuttuja kattiloiden ja kahvipannujen kuvioita, mutta oli myös muutamia uusia piirroksia (tai harvinaisia), joiden suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi.

Maaret (Primavera) punaisena ja Lehtiköynnös, jota en ole nähnyt käytettävän kuin liesilevysuojissa. Toinen mikä mahdollisesti on vain suojuksissa, on Viljantähkiä. Näin siitä kuvan pari päivää sitten muistaakseni Kirpputori Kisällin Instagram kuvissa, mutta lienee poistettu kun ei löydy.

Nykyään kun on jo hyvin paljon keraamisia- ja induktioliesiä, on suojuksista tullut siinä käytössä tarpeettomia. Niitä kuitenkin valmistettiin ihan sinne loppumetreille vielä Hackmanin omistuksessakin, viimeisimpiä koristeita ovat esim. Uhtua, Myrna, Sinikello, Roosaruusu ja kasaripainotteinen majolikan ruskea.

Nyt suojuksia voi käyttää pannunalusina, muuten vain koristeena
tai sitten väsää hienon kellon.

Levysuoja kokona 20cm on sopiva kellotauluksi. Kellokoneistoja myydään useissa paikoissa, tässä Motonetistä ostettu, jossa oli mukana kahdet erilaiset viisarit. Hinta 4.90eur. Viisareiden korkeutta on säädetty ylimääräisellä prikalla.
Villiruusu koristeisen suojuksen löysin kierrätyskeskuksen Saa ottaa -hyllystä ilmaiseksi.

Kenkätalossa asui eukko

"Kenkätalossa asui eukko,
jolla oli sata lasta
ja elämä puuhakasta:
kolme jyvää hän veteen heitti
ja hyvää velliä keitti.
Sitten hän lapsensa syötti ja niisti,
piiskasi, pesi ja siisti
kunkin vuorollaan
ja pani nukkumaan."

-Hanhiemon iloinen lipas-

riimitellyt Kirsi Kunnas

Tänäkin kesänä olen muutaman kerran ollut myymässä peräkonttikirppiksillä, ja kerran mukanani oli tämä Arabian Satukenkä lautanen. Ei niinkään tarvetta päästä siitä eroon, kunhan kokeilin kiinnostaisiko ketään.

Ja kiinnostihan se, tarinoiden muodossa. Sain kuulla paljon erilaisia muistoja lautaseen liittyen. Rakkaita lapsuuteen ja syömiseen liittyviä, useilla mummolamuistoja. Vaikka ruoka ei aina maittanut, palkintona oli kuva joka paljastui jokaisella voitetulla haarukallisella. Eräs rouva kertoi kuinka lautanen oli seurannut matkassa kaikki vuodet, mutta perheen miesväki ei ymmärtänyt lautasen tunnearvoa, ja se joutui aina välillä astianpesukoneeseen ja kuva haalistui piloille.

Minulla ei ollut lapsena mitään nimikkoastioita ei kotona ei mummolassa. Oliskohan auttanut kun olin äärimmäisen huono syömään. Varmaankaan ei. Kotona asiasta ei tehty suurempaa numeroa, söin mitä söin. Mummolassa oli hiukan pakottamisen poikasta, yritettiin palkita karkilla. En siltikään syönyt, ja kummasti ne karkit kuitenkin annettiin.

Arabia Satukenkä tuotannossa 1962-1972, kuvitus Raija Uosikkinen.
Sarjaan kuuluu myös muki, syvä lautanen sekä lämmitettävä puurolautanen jota valmistettiin lyhyemmän aikaa.

Tässä minun lautasessa takana valmistuskuukausi ja vuosi: 8-63