18. maaliskuuta 2011
Isäkin synnytti-vai synnyttikö ?
70-luvun puolivälissä ei ollut vielä ollenkaan itsestäänselvyys että isä voisi noin vain marssia mukaan synnytyssaliin.
Asiasta löytyi faktatietoa Kaks´plus- lehdestä 1976, jossa isän mukanaolosta oli kysytty 60 suomalaisesta synnytyssairaalasta.
Varsin monissa sairaaloissa edellytyksenä synnytyssaliin pääsyyn oli se, että isä on valmennettu asiaan, eli käynyt synnytysvalmennuskurssin ja että sairaalassa on perhesynnytykseen käytettävät tilat vapaana.
Ähtärissä isän mukanaolo oli "mahdollista lääkärin luvalla,
jos isä saanut tarpeeksi tietoa synnytyksestä." (?)
Riittiköhän lääkärikirjasta luettu ; )
21 sairaalaa otti isän mukaan ihan ilman mitään valmennusta ja
9 sairaalaa oli sellaisia, joissa isä ei päässyt ollenkaan synnytykseen.
(Mm. silloin vastavalmistunut Lahden aluesairaala, nyk. PHKS, Lappeenranta, Jyväskylä, Turku Yliopistollinen sairaala.)
Kätilöopistolle isän mukaolo tuli mahdolliseksi loppuvuodesta 1976.
Miten teillä 70-luvun lapsilla, varsinkin jotka alkuvuosina syntyneet, tiedättekö oliko isänne synnytyssalissa ?
Hakusanat:
ajankuva,
lastenhoito ja -tavarat
16. maaliskuuta 2011
Kirpputorin kanttispäiviltä
Pelastusarmeijan kirpputoreilla oli juuri kanta-asiakaspäivät,
kaikista tuotteista -30%.
Pitihän se siis lähteä katsomaan olisiko tullut jotain uutta esille,
vaikka viime viikolla juuri kävin.
Ihanat uudenveroiset retroverhothan siellä tangossa taas nökötti.
Kotona mallasin paikoilleen sinällään silittämättä, että millainen kuvio näissä nyt onkaan.
Isoa kuviota kun on vaikea hahmottaa käsissä levitellen.
Tykkään kyllä ihan hurjasti !
Mitään valmistajaa/suunnittelijaa ei hulpiossa ole, eikä kangas ole ennestäänkään tuttu.
-------------------------
Mukavia uutisia lahtelaisille lastenvaatteiden ystäville,
saamme Naperonutun puodin tänne.
Nyt sen uskallan paljastaa kun nettisivuillakin jo tieto on. Jippii !
MUOKS*LIIKE LOPETETTU
MUOKS*LIIKE LOPETETTU
------------------------
Viikonloppuna blogissani meni 400 000 kävijää rikki, se määrä on tullut kahdessa vuodessa.
Laskurini on Statcounterissa, jossa voi "eliminoida" omat IP:t, jotta niitä käyntejä ei lasketa mukaan.
Muutenkin erittäin hyvä kävijäseurantaohjelma, suosittelen !
Hakusanat:
kankaat
13. maaliskuuta 2011
Kankaita taas
Tampella Marjatta Metsovaara "Gardenia."
Olinkin etsinyt olohuoneeseen kevätverhoja,
ja siinähän ne nyt roikkuu paikallaan.
ja siinähän ne nyt roikkuu paikallaan.
Ruokapöydällekin kevätilmettä.
Tampellan kangasta tämäkin,
toinen verho pöytäliinaksi, ja toisesta teinkin jo takin.
toinen verho pöytäliinaksi, ja toisesta teinkin jo takin.
60-luvun essu, jossa tämä kangas, ompeluksiin.
Norsukangas oli 20cent, Retro Elephant
on tehnyt samasta kankaasta kivan kukkaron.
Tuli heti se mieleen kun kankaan näin.
Hakusanat:
kankaat,
lastenkankaat
8. maaliskuuta 2011
Pohjoismaiden ainoa muotilehti
Ihania lehtiä, ihanaa että ihmiset jaksaa kantaa näitä vanhoja lehtivuosikertoja kirpputorille eikä viskaa paperinkeräyslaatikkoon !
Eikä hinnalla pilattu ollut tämäkään nippu, 1,60e.
Voita hevonen !!??
Piti ihan kaksi kertaa lukea että onko totta.
Kyllä vain, Anytime-kosmetiikkakilpailun palkintona
oli kuusivuotias Tuhkapilvi hevonen.
Arvatenkin vastauksia tuli paljon, yli 20 000 kappaletta.
Onnellinen voittaja löytyi Raumalta.
***
Tänään oli hyvä päivä kirppiskierroksella, sain parit mieleiset retrokankaat, olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä ne oli juuri laitettu myyntiin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Kuvaan kun olen pessyt. Toinen pitää vielä putsata teippiharjalla koirankarvoista....
6. maaliskuuta 2011
Pyykkikoneeseen
Pyykkikoneen täytettä kirppareilta:
Kukkaverhot 2kpl, 3e.
Alla keltainen Finlayson pussilakana "Paletti" (1976) 50cent.
Finlayson Potpuri -sarjan (1977) Orvokki tyynyliina 70cent.
Neljä tyynyliinaa, 20cent/kpl.
Finlayson Lena Rewellin käsipyyhe (1973) 1,20e.
Kierrätykseen oli tuotu paljon kässälehtiä, 70-luvulta alkaen, valitettavasti suurin osa ilman kaava-arkkia.
Jokunen vanhempi Käsityökerhon lehti lähti mukaan missä kaavat
ja sitten saksalainen "neue mode" (1976), 20cent.
Kannessa näkyvä koiratyyny pääsee heti työn alle, kun vain löydän sopivan kankaan siihen.
Still hattu- ja laukkukaavat 50cent.
Hakusanat:
kankaat,
pussilakanat/tyynyliinat,
täkit ja pyyhkeet
4. maaliskuuta 2011
Pientä kivaa
Ah niin retroa ! Kukkatarroja.
70-luvulla näitä keräiltiin myös margariinirasioista.
Ja usein ne päätyivätkin jääkaapin oveen. Ja liima jäi tiukkaan !
Ja usein ne päätyivätkin jääkaapin oveen. Ja liima jäi tiukkaan !
Löysin useamman paketillisen, katsotaan onko käyttöä, vai myisinkö muutaman : )
Ihana froteepehmo, näyttää JollyDolly -sarjalaiselta.
Hakusanat:
kukkatarroja,
lelut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





