"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

15. maaliskuuta 2009

Nyt leikkimään


Kävin penkomassa kotitalon vintiltä omia lelujani (sekä siskoni), ja totesin että pitäisi nuo kaksi vinttiä käydä sentti sentiltä läpi oikein ajan kanssa. Kaikenlaista löytyi pika etsimiselläkin. Paljon muutakin kuin leluja.

Kun esittelen lisäksi kirppislöytöjä sekä miehen kotoa saatuja leluja niin
lelujuttua riittääkin ainakin pariin kolmeen bloggaukseen.

Meillä oli lapsena varmaan aika paljon leluja sen ajan mittapuun mukaan, olisi jäänyt kyllä mieleen jos niitä olisi ollut vähän. Nukeilla ja paperinukeilla leikin paljon.

Ison pahvisen lelulaatikon oli vallanneet hiiret, moni pehmolelu nakerrettu sieltä täältä, jostain viety kaikki sisälmykset ehkä hiiripoikasia lämmittämään. Pehmoja mulla oli paljon mutta en viitsinyt sitten raijata noita huonokuntoisia tänne kotiin kuvattavaksi. Muutama parempi vain.



Tämän possun nimi on Potu, aika hurjannäköinen otus !





Apinat oli pop. Mukava että nämä ovat vielä hyvässä kunnossa. Siskonpojalla leikeissä niin säästyneet hiirihyökkäykseltä.





Pikkuruisia nukkeja, yhdeltä on näköjään mekko hukkunut ja olen tehnyt sille puseron lautasliinasta (?)




Nukke on ostettu siskolleni -60 -luvun puolella. Kuvaan puin sille ainoan jäljellä olevan oman froteisen paitani, mekko ja myssy kirpputorilta.




View-master, (kiekkoja en löytänyt nyt kuin tuon mikä koneessa, Euroopan suurkaupunkeja, mutta niitä on vanhoja tallessa jossain) sekä eräänlainen elokuvankatselukone. Sisällä Prinsessa Ruusunen elokuvakasetti. Muut kasetit menneet rikki. Aina kun meille tuli lapsia kylään kaikki halusivat katsella "elokuvia".
Onko kellään ollut tätä elokuvakonetta ?




Ainoa kuppi ja sekin rikki, mikä jäljellä Walt Disney-aiheisesta lastenastiastosta, joululahjaksi sain. Oli lisäksi lautasia, lusikoita, kannu.
Playmobil- ukkeli, jalassa vuosiluku 1974, kruunu puuttuu päästä. (Wikipedia kertoo Playmobilin perustetun 1975...hmm.)





Kirpparilta muut paitsi pikkuautot miehen kotoa : Fisher Pricen koulubussi, muoviautoja (keltainen on Plaston valmistama), Matchbox traktorikuski+kärry.




Fisher Price parkkitalo, kirpputorilöytö 5e.





Tämä soitteleva juna on miehen kotoa. Elikkä kiskoille laitetaan noita erilaisia palikoita ja kun juna (paristokäyttöinen) menee yli se "soittaa" eri nuotteja. Oikein asettelemalla voi laittaa junan vaikka soittamaan Ukkonooan.
(Pienen miehen mielestä juna meni liian hitaasti ja olisi halunnut tyrkätä sille lisää vauhtia...)




Kirppislöytö 1e, ennen oli näitä ikäänkuin vaahtokumisia hahmoja, eläimiä, ihmisiä. Oisko olleet jo 60-luvun juttu.
Tosi otollisia koirienleluja muuten. Pehmeitä, mukavia jäystettäviä jotka hajoaa kappaleiksi. Tämä veikko taitaa kuvata Katto Kassista koska sillä on propeli selässä.
Tämä on mun suosikki.
Kun ostin ukkelin (Pelastusarmeijan kirppikseltä) myyjä pyöritteli kädessään ja sanoi että: "Eiks tää oo aika vanha ?"


7 kommenttia:

Helmi kirjoitti...

Ihania leluja.

Miehen kotona on tuo sama parkkitalo, vähän riisutumpi versio vain. Sillä on vuosikaudet leikitty ja se on muuten ehjä, mutta tarroja on revitty pois. Siihen kuuluvia autojakin on tallessa. Itsekin olen kirpparilta yrittänyt sellaista etsiä, kun se ois niin kestävä...

Mindianna kirjoitti...

Meillä oli View Master, punainen vain. On muuten tallessa vieläkin. Kerran kokeilin, niin toimiikin vielä :). Meillä oli ainakin Onnen Päivät -filmi siihen :). Ja jotain Disney-juttuja.

Marika kirjoitti...

Oi joi, tuo fisher pricen parkkitalo on ihana. Muista lapsuudesta, kuinka aina halusin tuollaista mutta en saanut koskaan... mutta aina kun käytiin neuvolassa tai lääkärissä niin siellä leikin tuolla ja muistan kuinka tuo autohissi kilahti "kling" kun se tuli ylös, vai oliko se alas.. Ostaisin heti jos tuollainen tulisi vastaan!!

Roosa kirjoitti...

Meillä oli vastaava elokuvien katselulaite, mutta jotain eri merkkiä, siinäkin oli joku disney-juttu, muistaakseni Pluto. Veljelläni oli sama parkkitalo, 80-luvun alusta. Nuo ihmeelliset vaahtomuovityypit, joissa on pehmeä pinta ovat Neuvostoliitosta peräisin, meilläkin on muutama. En tiedä tehdäänkö niitä vielä Venäjällä, mutta olivat siellä tosi tyypillisiä leluja.

zanne kirjoitti...

Hei joo, meilläkin on tuollainen elokuvien katselulaite! Meillä on tuollainen sinine ja siihen 2 eri kasettia, ja punainen mihin kuuluu joku eläinaiheinen kasetti.
Meillä oli lapsenakin tuollainen kotona, ostettu joskus 70-luvulla.

Liisa kirjoitti...

Juur päivitin blogiini muutaman mieheni keräily esineen, on aikoinaan keräillyt enemmänkin kaikkia katselulaitteita. Meiltä siis löytyy view mastereita ja movie viewer, hienoimmat filmit on juurikin kuvaamani Tarzan ja Punahilkka.

Anita kirjoitti...

Nukke taitaa olla Dollytex-tehtaan Anja-nukke. Minulla on samanlainen, en ole raatsinut heittää pois, vaikka olen nyhtänyt siltä pienenä otsatukan ja silmäripset pois :-p