"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

26. huhtikuuta 2019

Oiva Toikkaa

Tänään 26.4 avautuu Suomen lasimuseossa edesmenneen Tamara Aladinin muistonäyttely.

Toinenkin lasimuotoilija tullee saamaan pian oman muistonäyttelynsä, kun tällä viikolla saimme kuulla Oiva Toikan poismenosta.

Rupesin miettimään, että onkohan meillä oikeastaan mitään Toikkaa, mutta osa hänen tuotannostaan on niin arkipäiväistä, ettei niitä tule ajatelleeksi muina kuin astioina. Kuten Kastehelmi, käytössä päivittäin, ja tuntuu että se on ollut olemassa aina.

Meiltä löytyy lisäksi tällaista Oivaa:
Krouvi oluttuoppi
Fauna
Flora
Pioni
Saana
Vilja maljakko

Fauna kaadin on lasinkeräyksestä. Siinä on näille ohuesta lasista tehdyille kaatimille tyypillinen vika, eli kahvan juuresta lasi on lähtenyt säröilemään, tässä oikein reippaasti, ei oikein uskalla kahvasta edes kantaa. Mitään nestettä kannuun ei voi laittaa, eikä kestäisikään kaatamista, ja olenkin pitänyt kannua koristeena ja sipuliastiana.


Puristelasisarja Saana, joka on aika tuntematon, harva tietää Toikan suunnittelemaksi. Juomalasi, jälkiruokakulho ja lautanen, tuotannossa 1970-75.


Tässä on minun uusin Toikka muutaman viikon takaa. Osuinpa jälleen hyvään aikaan apajille, pariskunta purki juuri kirppistavaroitaan ja heillä oli näitä violetteja Flora kulhoja. Kaupat tehtiin heti, sillä maksoivat vain 1.50 euroa kappale.
Näistä ollaan nyt syöty jäätelöä harva se päivä, Oivan muistolle.

Oiva Toikka suunnitteli Floran alun perin vuonna 1966 puristelasisarjaksi, mutta kaikki puristelasipuolen kapasiteetti tarvittiin hittituotteen, Kastehelmi sarjan tuotantoon. Niinpä Flora puhallettiin, kova ja raskas ympärivuorokautinen homma, tuotantomäärät olivat suuria kun ulkomaanvientikin oli mm. Saksaan hyvää. Puhuttiin sellaisista määristä, että kahdessa tunnissa ehti puhaltaa 200 lasia.
Mutta onhan tuo lasi aivan unelman kevyttä ja ohutta, minulla on aina jotenkin hienostunut olo käytettäessä Floraa.

Floraahan on nyt ollut uustuotannossa aina silloin tällöin, ja syksyllä tulee jälleen, tällä kertaa pomeranssin värisenä. Floran kuvio on hyvin ajaton ja moderni, se ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut ollenkaan.

Meillä oli kotona salin kaapissa värittömiä Flora jälkiruokakulhoja, ei niitä käytetty kuin jouluna, jos silloinkaan. Meillä lapsilla oli tapana leikkiä salissa ja katoimme sieltä löytyvistä astioista (lisäksi mm. Arabian Fasaania) leikkikattaukset ja herkuttelimme leikkiruokaa. Tämä on viimeisin näköhavainto näistä Florista, olen jälkeenpäin kysellyt mihin kulhot ovat hävinneet, äiti ei muistanut edes niiden olemassaolosta. No ehkäpä ne jostain vielä löytyvät. Isoon maalaistaloon saa kummasti häviämään todella paljon tavaraa.

Oiva Toikan tuotannosta löytyy hyvä verkkonäyttely, sieltä voi tarkistella omien esineidensä tuotantovuosia ja värejä.

Oikein mukavaa ja lämpöistä viikonloppua!

Tietolähteenä tekstissä käytetty Suomalaisen lasin vuosikirjaa 2016

12. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen

Eipä löytynyt tänä vuonna yhtään vanhaa pääsiäiskoristetta, tai no perustipuja oli, mutta en niitä tarvitse yhtään. Jonkun Weisteen piipunrassinoidan tai sellaisen olisin huolinut.
Finnasta kävin hakemassa tähän muutaman vapaasti jaettavan kuvan, kuvat ovat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.


Minun lapsuuden pääsiäiseen kuului iso kämmenen kokoinen verkkokuvioinen suklaamuna. Tätini oli Fazerilla töissä, ja toi sieltä muutamana vuotena kultaiseen folioon käärityn munan. Se piilotettiin, ja sain etsiä sitä kuin jotain mahtavaa yllätystä. Mikään hirmuinen huippuhetki se ei ollut, sillä muna oli tehty tummasta suklaasta ja inhosin sitä enkä syönyt ollenkaan. Mutta sisältä tuleva sormus oli kuitenkin aina mieleen. En muuten tänä päivänäkään syö tummaa suklaata, yök.

Sitten tuo muna onneksi hylättiin, ja sain toisenlaisia pääsiäiskaramelleja, jotain tämäntapaisia lelu plus karkki yhdistelmiä.

Fazer pääsiäistipu karamellirasia

Kuva: Lappeenrannan museot