"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

30. lokakuuta 2017

Wirkkala löytöjä


 No nyt on löytynyt monta samaa sokerikko-kermakkoa pikkurahalla.

Kyseessä on Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnittelemat kattausesineet, tuotannossa 1956-1974.

Lilaa myytiin vain väärän parin kanssa.
Kyllähän tuosta näkee mittasuhteista jo ettei kuulu samaan,
ja "sokerikossa" lasi on paksumpaa puristettua.

Väritön että ruskea olivat 2 euroa pari, lila kolme euroa.
Ehkä joskus löydän lilalle oikean parin.



26. lokakuuta 2017

"Hyi vitsi, miten voi olla noin ruma!"

Näin loihti sanomaan poikani, kun kaivoin kaapista järkälemäisen Anu Pentikin Kaamoskivi kynttilänjalan kuvattavaksi.

Kerroin aiemmin Pentikin alkutuotannosta täällä, mutta minulla ei ollut näitä omia Kaamoskiviä vielä silloin.
Anun signeeratut taideteokset oli katsottu kait Kierrätyskeskuksessa liian kamaliksi laittaa myyntiin, sillä nappasin ne mukaani SAA OTTAA -hyllystä.
(Tässä ruskeassa on tosin rikkoa kaulusrenkaassa, joka on voitu katsoa heikkoudeksi myynnissä.)
12 kynttilää saa sauhuamaan, taitaapi mennä meillä testiin terassille, tulee jo liikaa hiukkaspäästöä sisäilmaan.

Mutta sininen on täysin ehjä, viidelle kynttilälle.



19. lokakuuta 2017

Hienous Humppilasta


Humppilan lasi on edullista joka kodin lasia, vielä aliarvostettua, mutta löytänyt keräilijänsä silti.
Hinnat ei kirpputoreilla päätä huimaa, joten heräteostoksia tekeekin helpommin.

Minulla on mielessä muutamia Humppilan malleja joista tykkään, mutta paljon on myös sellaista lasia jota en ostaisi.
Tässä on tykkäyskohde, Tauno Wirkkalan suunnittelema Mesiurut maljakko.
Pitkään tehty ja myyty, vuodet 1972-87. Kuitenkin suht harvinainen kirpputoreilla.
Maljakko on erityisen kaunis auringonpaisteessa, kuvasin sen nytkin iltasäteessä hehkumaan.


Salaisuus hehkumiselle ja valon leikille on pohjassa oleva Wirkkalan keksimä prismaattinen lasilevy.
Tämä hunajakennomainen rakenne tekee maljakosta kiinnostavan, ja sitä tekee mieli käännellä ja katsella miten valo taittuu.

(Huom! Eero Rislakilla Mäntyharjun lasi on maljakko nimeltään Urku, jonka voi hätäisesti sotkea Mesiurkuihin. Pohjakuviosta viimeistään erottaa.)

Hei, joulu tulee kovaa kyytiä, ja pian onkin parhaat ajat kirpputoreilla etsiä jouluaarteita. Kerran vuodessa vain tämä mahdollisuus, kirppiskiertelijän juhlaa.


16. lokakuuta 2017

Anonymiteetistä Wärtsilän emaleissa

Wärtsilän mainos vuodelta 1962, uudet Venla kasari ja kattilat juuri tulleet myyntiin yönsinisenä ja oliivina. (Myöhemmin myös punainen, sekä Esteri Tomulan kuvittama Ruusukaali.)

Mainoksessa huomioitavaa on se, että suunnittelija mainitaan, taiteilija Harry Moilanen.

Wärtsilällä keskusteltiin 60-luvulla paljon siitä, pitääkö tuotteiden markkinoinnissa nostaa suunnittelija esille vai ei.
Kaj Franckilla oli selvä ja vahva mielipide, ja hänen mielestään sarjatuotantoa ei pidä myydä taiteilijan nimellä ollenkaan. Sarjatuotanto kun on hänestä aina yhteistyötä, monen työntekijän panos. Sarjatuotteen piti olla arkinen ja huomaamaton, vuosikymmeniä kestävä esine, niin ettei käyttäjä ala miettimään kuka sen suunnittelija on.
Wärtsilä luopui sitten tämän johdosta muotoilijoiden nimien käytöstä sarjatuotettujen tuotteiden kohdalla niin mainonnassa kuin tuoteluetteloissakin.

Franck oli myös yksinkertaisuuden ja koristelemattomuuden kannalla, hän ei pitänyt siitä että emaleita siirtokuvakoristeltiin, pelkkä väri olisi riittänyt mainiosti.

Onko nyt sitten suunnittelijat unohdettu Franckin toiveen mukaisesti, mietimmekö tekijöitä Finel emaleita pyöritellessämme?
Useimmille taitaa riittää kun tietää että kuka on koristesuunnittelija, muotoilijat ovat jääneet tässä kohdin heidän varjoonsa.


V. 1966 korostettiin tuotteen erinomaisuutta erilaisin mielikuvin.
Onpa mahtava tuote!
Tässä Venla punaisena.