"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

15. syyskuuta 2019

Ambiente

Kirpputorin pöytäliinarekissä oli kauniin sinisen ja turkoosin sävyinen satiinipintainen kangaspala (3€), tunnistin sen monitaituri Timo Sarpanevan Ambiente kankaaksi.
Ambiente on kiinnostava pala Suomen painokangashistoriassa.
Idean uudenlaiseen painotekniikkaan Sarpaneva sai Rosenlewin paperitehtaan rikkoutuneesta painokoneesta joka roiski värejä hallitsemattomasti paperille. Eikö samaa voisi käyttää painokankaalle?
Tampellan Lapinniemen tehtaalla kankaan painaminen alkoi vuonna 1965. Painokoneen valsseihin liitettiin liikuteltava kisko johon kiinnitettiin ohjailtavia värisuuttimia. Painon aikana värejä voitiin vaihdella konetta pysäyttämättä. Väri puristui kankaan läpi, joten kankaan kummastakin puolesta tuli samanlaiset.
Näin Ambiente ei ole vain yksi ja samanlainen kangas vaan kokoelmaan kuuluu hyvin erilaisia kuvioita ja värisekoituksia, riippuen siitä miten värit on kullakin painokerralla ohjailtu kankaalle.
Ambiente kankaita tuotettiin vaatetusteollisuudelle, pöytäliinoiksi ja huonekalukankaiksi neljässä tehtaassa usean vuoden ajan, vuonna 1969 kangas sai American Institute of Interior Designersin kansainvälisen muotoilupalkinnon. Viimeiset Ambientet tehtiin Finlaysonilla kernikankaana 70-luvun alussa.

6. syyskuuta 2019

Kukille terveellinen ja kaunis koti


Oikein ihanaa alkavaa syksyä kaikille, kesä meni jälleen yhdessä hujauksessa. Ajatelkaas, että kohta kaupoissa aletaan järjestelemään hyllyjä jo joulutavaroille. Mihin tämä aika oikein menee?

***
Olen huomannut, että Arabialla on yksi tuoteryhmä joka kirpputoreilla menee nykyään nopeasti kaupaksi. Kukkaruukut.
Kierrätyskeskukseen niitä tulee usein myyntiin ja aikalailla samana päivänä on ostettu pois. Hinnat vaihtelee paljon, toisaalla saa parilla eurolla, toisaalla hinnat kympin paremmalla puolella. Ruukkujen mersu, Kerä kuvioinen painii omassa sarjassaan, sitä pidetään kauneimpana ja arvokkaimpana. Esim. nyt kesällä peräkonttikirppiksellä eräällä myyjällä pyyntihinta pienelle Kerälle oli 30 euroa. Minulla tätä ihanuutta ei ole ollut vielä koskaan.
Kukkaruukut ovat olleet niin arkinen tavara, että niitä on vielä varmasti monien kellareissa ja ulkovarastoissa, luultavasti meiltäkin kotoa löytyy vielä tallesta kun etsisi.

Tässä Seura lehden artikkelissa on hyvät kuvat ja tiedot Arabian yleisimmistä kukkaruukuista.

Kotiliesi 1966
Mainoksessa kerrotaan, että Arabian ruukuissa olevat kasvit tarvitsevat vettä paljon harvemmin, vain silloin kun mullan pinta on kuiva. 


Minä en pihinä maksa ruukuista kovin paljon, varsinkaan jos ruukkuun kuuluva aluslautanen ei ole tallessa. Harmillisen usein se puuttuu. Toisinaan löytää kuitenkin pelkkiä lautasiakin. Toivottavasti ihmiset eivät heitä niitä tarpeettomina pois vaan vievät kierrätykseen. Tuohon isoon siniseen kun löytyisikin alunen!

9. heinäkuuta 2019

Aarrejahdissa

Tästä on nyt useampi vuosi kun olen viimeksi käynyt lapsuudenkodin vinteillä penkomassa. Siellä on siis kaksi isoa vinttiä, johon aikoinaan dumpattiin kaikki ylimääräinen tavara. Meillähän mitään ei heitetty roskiin, ja jos joku näin yritti tehdä, ukki pelasti ne hyvin hätäiseen.
Vintit kuitenkin siivottiin (kun ukki oli jo kuollut) ja paljon hävitettiin, ihan suoranaista roskaa, mutta varmasti sellaistakin jota ei nyt enää heitettäisi pois.
Vintit on aika hämäriä yhdellä ikkunalla varustettuja, ja sinne ei tule sähkövaloa, taskulampulla on tutkittava nurkkia. Ja kesällähän siellä on käytävä jos ei halua pakkasessa palella.

Nyt meillä oli kuitenkia oikein asiaakin mennä vintille.
Sodan aikana meilläkin kätkettiin jonkin verran aseita ja ammuksia, patruunoita onkin putkahdellut esiin sieltä täältä talon pihapiirin rakennuksista. Isäni kertoi, että kätköjä on myös siellä vintin sahanpuruissa, ja kun meillä on metallinpaljastin, saimme mennä niitä etsimään. Tämähän oli pojalleni aivan mahtava juttu, etsiä aarteita, voihan löytyä vaikka mitä!
Etsiminen oli kuitenkin aika hankalaa kun puruissa oli monenlaista metallinpalaa, niin laite piippaili vähän väliä. Lisäksi lattiapurua oli aika ohut kerros ja sen alla rutikuivaa sammalta, ja kun tuollaista pöyhii tulee hirveä pöly. Meillä oli hengityssuojaimet mukana, mutta olimme jo kyllästyneitä ennen kuin niitä kunnolla ehdimme käyttämään. Joten tällä kertaa emme löytäneet mitään, mutta menemme uudelleen, ja ehkä kannattaa etsiä enemmän seinän vierustoilta, jopa seinän rakosista. Tuskin piilo on tehty keskelle lattiaa.

Minä sitten katselin ympärilleni mitä muuta mielenkiintoista olisi, tuli vaan taas niin hoppu että löytöretkeily jäi lyhyeksi. Tuolla kun menisi tuntikaupalla aikaa kun joka laatikon ja pussin käy läpi.


Vintillä on Muuramen vanhoja tuoleja, olisiko 1920-luvulta, näitä on useampi. Puuosat ehjiä, kankaat menneet pilalle, entisöiden saisi kuntoon.
Tuolit on aikoinaan tuotu mummoni kotoa, viety varmaankin jo silloin vinttiin, käytössä eivät ole meillä olleet. Kerran lapsena teimme naapurin tytön kanssa pihalle kotileikin ja raahasimme nämä tuolit vintiltä ulos. Äiti kun huomasi älynväläyksemme komensi hän äkkiä viemään tuolit takaisin.


Mummon kotimökin kamari oli kauniisti sisustettu. Tuoli kuvassa.



Heteka löytyi lähes jokaisesta suomalaisesta kodista, aikansa tuote. Trampoliinina meille lapsille.



Meillä pidettiin pakkasessa vierasvarana Valion jäätelökakkuja, olikin kiva löytää tämä pakkaus kun muistellut monesti näitä kakkuja, enkä ole löytänyt niistä kuviakaan.



Vintissä on laatikollinen kunniakirjoja, tiedän että niitä on annettu mm. hyvästä maidontuotannosta (lypsykarjatila), mutta tällaista en ollutkaan aiemmin nähnyt. Talon 15-vuotias tytär on vuonna 1960 saanut kolmannen palkinnon sokerijuurikkaan viljelyssä. Siinä on varmaan ollut joku oma palsta jota hoidettu ja kerätty sato. Mielenkiintoista!

Blogistani löytyy aiemmin otettuja kuvia vintistä täältä.

30. toukokuuta 2019

Briljant

Tänä vuonna olen löytänyt sellaisia laseja joita minulla ei ole ollut vielä koskaan, ja joita olen kyllä vuosikausia toivonut löytäväni. Kyseessä Tapio Wirkkalan Briljant.

Ensin tärppäsi Pelastusarmeijan kirppikseltä neljä cocktaillasia, yhteensä 3 euroa. Siellä ei siis todellakaan tiedetty mitkä lasit kyseessä. Kassalla myyjä ihasteli vaan että onpa nätit.


Sitten sama tietämättömyys jatkui viereisellä hyväntekeväisyyskirppiksellä pari kuukautta myöhemmin. Yhdeksän kuohuviinilasia maksoi kappaleelta 50 senttiä eli koko satsi 4.50 euroa.

Briljant oli tuotannossa Iittalan lasitehtaalla 1959-62, ja se oli suunniteltu ravintolalasistoksi. Sen on sanottu olleen Iittalan viimeinen yritys pitää kiinni ravintolalasimarkkinoista. Kirkkaan lasin lisäksi valmistettiin joitakin malleja lilana ja lysterimaalattuna. Olen nähnyt myytävän myös kultareunaisia laseja.
Jalkaosa on puristelasia ja maljaosa puhallettua lasia. Vaikeus valmistuksessa on ollut juuri tuo jalkaosan liittäminen oikean lämpöiseen maljaan.
Briljant poistettiin Iittalan tuotannosta 1962, mutta sen valmistus jatkui Riihimäen lasitehtaassa vuoteen 1971.

Jostain syystä tämä lasisarja on aika arvostettu ja hinnat sen mukaisia. En tiedä oikein miksi, laseja on tehty paljon ja niitä on myynnissä paljon kun katsoo antiikkiliikkeitä ja nettikirpputoreja. Mutta toki lasi on kaunis ja hyvin erilaisen erikoinen.

10. toukokuuta 2019

Kumelaa tietoisuuteen

Minusta on hienoa, että nyt on alettu kirjoittelemaan juttuja myös Kumelan lasitehtaasta ja nostamaan heidän lasiesineitään esille. Aivan liian pienelle huomiolle on jäänyt Kumela, toivottavasti ihmiset nyt kiinnostuvat enemmän huomaamaan myös tämän lopetetun kotimaisen lasitehtaan.

Tehtaan pääsuunnittelija ja ainoa vakituinen muotoilija Sirkku Kumela-Lehtonen on ollut tuntematon tähti, jonka tarinoita lukisi enemmänkin.
Hänestä on tehty juttu Suomalaisen lasin vuosikirjaan 2016, ja nyt viimeisimpänä Antiikki ja Design-lehteen nro 2/2019.

Kumelan esineiden keräilijöistä Pasi ja Virpi Rytkösestä on ollut artikkeli myös ainakin Antiikki ja taide-lehdessä viime vuoden lopulla, sekä heistä löytyy myös nettijuttu Kumelaan hullaantuneet. Virpi jakaa ihania lasikuvia myös instagramissa nimellä virpimariar, laittakaa ehdottomasti tuo tili seurantaan.

No minä myöskin yritän etsiä Kumelaa kirpputoreilta, niiden hyvä puoli on se että ovat yleensä edullisia, koska tunnistaminen vaikeaa. Ei ole luetteloita tai katalogeja mistä voisi etsiä. Pentti Sarpanevan neliömaljakot ja Lapikas snapsilasit tunnetaan, mutta varsinkin 50-60-luvuilta löytyy harvinaisempia hienoja maljakoita, kynttilänjalkoja, juomalaseja ja kannuja.
Kumelan mallikuvastoihin ei juurikaan merkitty tuotteiden suunnittelijoiden nimiä, joten tänä päivänä on vaikea jäljittää monia tehtaan tuotteita ja suunnittelijoita. Pääsuunnittelijana Sirkun nimiin menee kuitenkin hyvin moni esine.

 60-luvun linjakkaita siroja maljakoita, korkein lila on opaalilasia. Suunnittelija tuntematon. (Mutta oletettavasti Sirkku.)


Kumelalla ei ollut tapana nimetä esineitä, mutta myyntimiehet saattoivat keksiä omia nimiä tuotteille. 
13-osainen Sirkku lasisto vuodelta 1960 on kuitenkin nimetty suunnittelijansa Sirkku Kumelan mukaan. Lasistoon hiottiin pyöreämuotoinen ornamenttihionta, joka oli Sirkun mielestä jo vanhanaikainen. Tehtaan johto oli kuitenkin toista mieltä.


Turkoosi opaalilasi oli aika harvinaista Kumelassa, mutta näitä eri kokoisia juomalaseja löytyy välillä tipoittain kirpputoreilta. Suunnittelija tuntematon, mutta luultavasti myöskin Sirkun.
 Lasien alla näkyy aukeama tuosta Antiikki ja design-lehden jutusta.


Sirkun viimeisimpiä töitä 70-luvulla on tämä Boston lasivati. Kumela myytiin Humppilan lasitehtaalle vuonna 1976, jonka jälkeen Sirkku ei enää halunnut jatkaa siellä suunnittelua. 


26. huhtikuuta 2019

Oiva Toikkaa

Tänään 26.4 avautuu Suomen lasimuseossa edesmenneen Tamara Aladinin muistonäyttely.

Toinenkin lasimuotoilija tullee saamaan pian oman muistonäyttelynsä, kun tällä viikolla saimme kuulla Oiva Toikan poismenosta.

Rupesin miettimään, että onkohan meillä oikeastaan mitään Toikkaa, mutta osa hänen tuotannostaan on niin arkipäiväistä, ettei niitä tule ajatelleeksi muina kuin astioina. Kuten Kastehelmi, käytössä päivittäin, ja tuntuu että se on ollut olemassa aina.

Meiltä löytyy lisäksi tällaista Oivaa:
Krouvi oluttuoppi
Fauna
Flora
Pioni
Saana
Vilja maljakko

Fauna kaadin on lasinkeräyksestä. Siinä on näille ohuesta lasista tehdyille kaatimille tyypillinen vika, eli kahvan juuresta lasi on lähtenyt säröilemään, tässä oikein reippaasti, ei oikein uskalla kahvasta edes kantaa. Mitään nestettä kannuun ei voi laittaa, eikä kestäisikään kaatamista, ja olenkin pitänyt kannua koristeena ja sipuliastiana.


Puristelasisarja Saana, joka on aika tuntematon, harva tietää Toikan suunnittelemaksi. Juomalasi, jälkiruokakulho ja lautanen, tuotannossa 1970-75.


Tässä on minun uusin Toikka muutaman viikon takaa. Osuinpa jälleen hyvään aikaan apajille, pariskunta purki juuri kirppistavaroitaan ja heillä oli näitä violetteja Flora kulhoja. Kaupat tehtiin heti, sillä maksoivat vain 1.50 euroa kappale.
Näistä ollaan nyt syöty jäätelöä harva se päivä, Oivan muistolle.

Oiva Toikka suunnitteli Floran alun perin vuonna 1966 puristelasisarjaksi, mutta kaikki puristelasipuolen kapasiteetti tarvittiin hittituotteen, Kastehelmi sarjan tuotantoon. Niinpä Flora kiinnipuhallettiin, kova ja raskas ympärivuorokautinen homma, tuotantomäärät olivat suuria kun ulkomaanvientikin oli mm. Saksaan hyvää. Puhuttiin sellaisista määristä, että kahdessa tunnissa ehti puhaltaa 200 lasia.
Mutta onhan tuo lasi aivan unelman kevyttä ja ohutta, minulla on aina jotenkin hienostunut olo käytettäessä Floraa.

Floraahan on nyt ollut uustuotannossa aina silloin tällöin, ja syksyllä tulee jälleen, tällä kertaa pomeranssin värisenä. Floran kuvio on hyvin ajaton ja moderni, se ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut ollenkaan.

Meillä oli kotona salin kaapissa värittömiä Flora jälkiruokakulhoja, ei niitä käytetty kuin jouluna, jos silloinkaan. Meillä lapsilla oli tapana leikkiä salissa ja katoimme sieltä löytyvistä astioista (lisäksi mm. Arabian Fasaania) leikkikattaukset ja herkuttelimme leikkiruokaa. Tämä on viimeisin näköhavainto näistä Florista, olen jälkeenpäin kysellyt mihin kulhot ovat hävinneet, äiti ei muistanut edes niiden olemassaolosta. No ehkäpä ne jostain vielä löytyvät. Isoon maalaistaloon saa kummasti häviämään todella paljon tavaraa.

Oiva Toikan tuotannosta löytyy hyvä verkkonäyttely, sieltä voi tarkistella omien esineidensä tuotantovuosia ja värejä.

Oikein mukavaa ja lämpöistä viikonloppua!

Tietolähteenä tekstissä käytetty Suomalaisen lasin vuosikirjaa 2016