"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

20. marraskuuta 2017

Finel Kehrä kulho

Suuren suosion vuoksi koristelluiden emalikulhojen myynti on siirtynyt hyvin pitkälti nettiin erilaisiin huutokauppoihin, kauppapaikkoihin ja Facebook ryhmiin. On siis aika tuuria löytää niitä vielä vapailta markkinoilta, kirpputoreilta.

Kehrä kulhon nyt kuitenkin joku ihana oli antanut Pelastusarmeijan kirpputorille myytäväksi. Varsin hyväkuntoinen pieni (0,7litraa) kulho oli hinnoiteltu pikkaisen yläkanttiin, mutta kanta-asiakkaan alennuksella hintaa ei kuitenkaan jäänyt paljon yli kympin.

Nämä matalat 4600-sarjan kulhot ovat Kaj Franckin 50-luvulla suunnittelemia, sisäkkäin limittyviä kokoja on kuusi. Mataluus lienee ollut haasteena koristeiden käytölle, mitään korkeaa ja isoa rämpsyä ei ole voinut käyttää. Kulhoissa ei ole siten käytetty kuin neljää erilaista koristetta: Tatti, Kukka, Kehrä ja Elisa.

17. marraskuuta 2017

Kunnes jälleen tapaamme


Tulipahan ihan tippa silmään kun tapasin tämän tonttuperheen kirpparilla.
Tässä on nimittäin tuttu sakki lapsuudestani, joka on vuosien saatossa hävinnyt mystisesti jonnekin. (Koira syönyt?)
No ei ole SE sama perhe kuitenkaan, vaikka samanlainen. Perheen pojallakin sama takakeno, pysyy pystyssä vain vaivoin. Hän ei kuitenkaan tarvitse sinitarraa jalkapohjiinsa kuten "veljensä."

Pieni tarina tähän joulukoristeeseen liittyy, siksikin se tuo niin vahvasti mieleen muistoja.

Elettiin 80-lukua ja tulin kerran myöhässä kotiin, kyläpaikassa oli mennyt pitempään, enkä ollut ilmoittanut siitä kotiin.
Vanhemmat huolesta mykkyrällä ettei ole mitään vain sattunut, autokolaria tms., jolloin palattuani sain aiheesta läksytystä. Siinä jonkun itkunkin tirautin, jolloin äiti lohdutellakseen näytti tonttuperheen jonka oli sinä päivänä ostanut: "Kato kuinka hauskat, eikö oo kivat?" 💓



13. marraskuuta 2017

Ryijy - Kudonnaisten kuningatar

Ryijyt, raanut, täkänät...
Nämä kaikki muistan lapsuudesta kotoa, mummolasta, naapurista, kylästä. Uskallanko sanoa, että joka kodissa oli ainakin joku kudonnainen seinällä?

50- ja 60-luvut olivat suomalaisen taideryijyn kukoistuskautta, kansainvälisestikin mitattuna. Kotimaiset suunnittelijat voittivat palkintoja monissa ulkomaisissa kilpailuissa. Ryijyjä valmistavat yritykset ja markkinoijat, suurimpina Suomen Käsityön Ystävät, Neovius ja Helmi Vuorelma, eivät enää pystyneet tyydyttämään kasvavaa ulkomaista kysyntää käsityömenetelmin.

v. 1963 käynnisti tuotannon Finnrya, joka kutoi ryijyt täysteollisesti koneella. Mm. Marjatta Metsovaara, Oili Mäki ja Ritva Puotila kiinnostuivat teollisesti valmistettavien ryijyjen suunnittelusta. Nämä ryijyt olivat lattialla pidettäviä lyhyt- ja tiheänukkaisia ryijymattoja. Suurimmat markkinat olivat Yhdysvalloissa. Metsovaaran tunnetuin ryijymatto lienee sinisen tai punaisen sävyinen Simpukka.

Suurta yleisöä, eli kotikutojia ei kuitenkaan unohdettu, vaan heille tuotettiin myös taiteellisesti hienoja ja vaikeustasoltaan erilaisia ryijyjä. Valikoima oli suuri, ryijyjä sekä ommeltiin kankaalle että kudottiin kangaspuissa.

70-luvulla ryijyfanitus alkoi hiipumaan, ja niistä tulikin enemmän julkisten tilojen, ei niinkään kotien tekstiilejä, ryijy ei sopinut enää moderniin kotiin. 80-luvulla ryijyjä pidettiin enää pölyä keräävinä epähygieenisinä muinaisjäänteinä jostain kaukaa.
Täytyi mennä yksi sukupolvi ennen kuin ryijyistä alettiin taas kiinnostumaan. Nyt ryijy tulee taas, ja arvostus on nousussa.

***
Meillä oli ja on edelleenkin suvussa kovia käsityönaisia. Ryijyjäkin on tehty aikoinaan siis monen naisen voimin, ja kun ei itse osannut/halunnut tehdä, hän sai sellaisen lahjaksi. Yleistä oli että äidit kutoivat lapsilleen ryijyn vietäväksi oman ensimmäisen kodin seinälle. Näin ryijy on osa suvun historiaa.

Kotonani maalla on seinällä kaksi ryijyä, toinen mummon (s. 1912) kutoma, tyypillinen ruskeasävyinen funkisryijy geometrisine kuvioineen.
Toinen äidin tekemänä.

Leena-Kaisa Halmeen Kuura on suunniteltu Ateneumin ryijykilpailuun v. 1961. Ja samalla vuosikymmenellä on myös äitini tämän kangaspuissa paukutellut. Tarvikepaketti oli ostettu Helmi Vuorelmalta.
Tämän ajan ryijyistä melkoinen osa oli voimakasvärisiä ja dramaattisia, mutta mallistoista löytyi myös vaaleampia hillitympiä sävyjä.
Kuura on ajaton malli, ja on edelleen myynnissä Ryijypalvelussa.

Omin käsin 1965
Ajalle tyypillisiä olivat ns. valööriryijyt joissa värit hehkuvat, vaalenevat ja syvenevät, sekoittuvat toisiinsa ja häipyvät. Vaativia kutoa ammattilaiseltakin.
Ritva Puotila suunnitteli Suomen Käsityön Ystäville n. 70 ryijymallia.


Muotisorja 1966
Terttu Tomero oli Neoviuksen pääsuunnittelijoita, malleja kertyi n. 50 erilaista.


Sorjat pukimet 1965
1960-luvun puolivälissä Tomero suunnitteli Neoviukselle sarjan pitkiä ja kapeita ryijyjä.
Niistä tuli suosittuja, koska sopivat paremmin myös pienempiin kaupunkilaiskoteihin.


Kaunis koti 1965
Reino Kosken Huurre, valkoisen, mustan ja harmaan sävyjä.
Huurre voitti II palkinnon Neoviuksen ryijykilpailussa v. 1959.


Sorjat pukimet 1965
Helmi Vuorelma oli aikoinaan suomidesignin ykkösliike Lahdessa.
Omien tuotteiden lisäksi siellä myytiin mm. Aarikkaa, Marimekkoa, Vuokkoa, kotimaista lasia ja keramiikkaa.
Liike tuli tutuksi kun haettiin käsityötarvikkeita milloin äidin milloin mummon tarpeisiin.
Kansallispuvutkin hankittiin meille tytöille, äiti ompeli itse tarvikepaketeista. Sain Hollolan kansallispuvun, 70-luvulla kaikki kylän lapset kun tanhusivat isoista pieniin.

Omin käsin 1965


***
Ryijyn arvo? Tätä kysytään nyt paljon.
Yleisesti ottaen ryijyn arvon tulisi olla vähintään vastaavan ryijypaketin hinta nykyisin. Mutta eihän se ihan niin mene. Kirpputoreilla ja yksityiskaupassa puhutaan kuitenkin vain kympeistä, hyvällä tuurilla satasesta. Katselin juuri kirpulla aikoinaan suositun ja paljon tehdyn Pirkka -ryijyn hintaa kun oli kaksi erikokoista myynnissä, hinnat olivat 45eur ja 75eur.

Mutta sitten jos ryijyn on kutonut ammattilainen arvostetussa kutomossa, suunnittelijanakin kuuluisuus (esim. Ritva Puotila), pitäisi sen vaikuttaa ryijyn arvoon nostavasti. Näitä en kympeillä lähtisi myymään.

Mielenkiintoista seurata mihin ryijyjen kiinnostus nousee tulevina vuosina, ja tulevatko nämä upeat kultakauden ryijyt vielä tosissaan muotiin.

Tietolähteet: Ryijy elää Suomalaisia ryijyjä 1778-2008
                     Omin käsin nro 1/1965
                     internet


2. marraskuuta 2017

Joulustelu hyvässä vauhdissa

Kirppareilla on joulustelu alkanut, tosin kaikki eivät ole vielä aloittaneet ollenkaan. Huono heille, sillä joulutarjonta toisi lisää asiakkaita. Fidasta olen ostanut jo vaikka mitä, ja huomaan poikkeavani useammin katsomassa.

Joka vuosi etsin vähän erilaisia juttuja, vaikka samat piipunrassitontut ja kuusenkoristeet ovat listalla aina.
Tänä vuonna yritän löytää kauniita metallisia 50-60-luvun kynttilänjalkoja.
Mustia metallijalkoja on tarjolla pilvin pimein, mutta niistä pitäisi osata katsoa ovatko uutta tuotantoa, vai oikeasti vanhoja.
Vanhoissa on usein käytetty koristeena lasipallukoita tai muovi/niinipunoksia, muotoilu on siroa torvimaisine kynttiläpesineen.

Kuvia tällaisista kynttilänjaloista voi hakea sanoilla retro metall ljusstake, tulevat useimmin nimittäin Ruotsista.

Fidasta ostettu kynttilänjalka 2.60eur, joka on mun silmiin vanha.
Juttelin myyjän (minua vanhempi) kanssa,
ja hän kertoi muistavansa lapsuudenkodista vastaavan.
Sinisistä lasineliöistä paistaa kauniisti valo läpi, kun asettaa kynttilänjalan ikkunalle.


30. lokakuuta 2017

Wirkkala löytöjä


 No nyt on löytynyt monta samaa sokerikko-kermakkoa pikkurahalla.

Kyseessä on Tapio Wirkkalan Iittalalle suunnittelemat kattausesineet, tuotannossa 1956-1974.

Lilaa myytiin vain väärän parin kanssa.
Kyllähän tuosta näkee mittasuhteista jo ettei kuulu samaan,
ja "sokerikossa" lasi on paksumpaa puristettua.

Väritön että ruskea olivat 2 euroa pari, lila kolme euroa.
Ehkä joskus löydän lilalle oikean parin.



26. lokakuuta 2017

"Hyi vitsi, miten voi olla noin ruma!"

Näin loihti sanomaan poikani, kun kaivoin kaapista järkälemäisen Anu Pentikin Kaamoskivi kynttilänjalan kuvattavaksi.

Kerroin aiemmin Pentikin alkutuotannosta täällä, mutta minulla ei ollut näitä omia Kaamoskiviä vielä silloin.
Anun signeeratut taideteokset oli katsottu kait Kierrätyskeskuksessa liian kamaliksi laittaa myyntiin, sillä nappasin ne mukaani SAA OTTAA -hyllystä.
(Tässä ruskeassa on tosin rikkoa kaulusrenkaassa, joka on voitu katsoa heikkoudeksi myynnissä.)
12 kynttilää saa sauhuamaan, taitaapi mennä meillä testiin terassille, tulee jo liikaa hiukkaspäästöä sisäilmaan.

Mutta sininen on täysin ehjä, viidelle kynttilälle.



19. lokakuuta 2017

Hienous Humppilasta


Humppilan lasi on edullista joka kodin lasia, vielä aliarvostettua, mutta löytänyt keräilijänsä silti.
Hinnat ei kirpputoreilla päätä huimaa, joten heräteostoksia tekeekin helpommin.

Minulla on mielessä muutamia Humppilan malleja joista tykkään, mutta paljon on myös sellaista lasia jota en ostaisi.
Tässä on tykkäyskohde, Tauno Wirkkalan suunnittelema Mesiurut maljakko.
Pitkään tehty ja myyty, vuodet 1972-87. Kuitenkin suht harvinainen kirpputoreilla.
Maljakko on erityisen kaunis auringonpaisteessa, kuvasin sen nytkin iltasäteessä hehkumaan.


Salaisuus hehkumiselle ja valon leikille on pohjassa oleva Wirkkalan keksimä prismaattinen lasilevy.
Tämä hunajakennomainen rakenne tekee maljakosta kiinnostavan, ja sitä tekee mieli käännellä ja katsella miten valo taittuu.

(Huom! Eero Rislakilla Mäntyharjun lasi on maljakko nimeltään Urku, jonka voi hätäisesti sotkea Mesiurkuihin. Pohjakuviosta viimeistään erottaa.)

Hei, joulu tulee kovaa kyytiä, ja pian onkin parhaat ajat kirpputoreilla etsiä jouluaarteita. Kerran vuodessa vain tämä mahdollisuus, kirppiskiertelijän juhlaa.


16. lokakuuta 2017

Anonymiteetistä Wärtsilän emaleissa

Wärtsilän mainos vuodelta 1962, uudet Venla kasari ja kattilat juuri tulleet myyntiin yönsinisenä ja oliivina. (Myöhemmin myös punainen, sekä Esteri Tomulan kuvittama Ruusukaali.)

Mainoksessa huomioitavaa on se, että suunnittelija mainitaan, taiteilija Harry Moilanen.

Wärtsilällä keskusteltiin 60-luvulla paljon siitä, pitääkö tuotteiden markkinoinnissa nostaa suunnittelija esille vai ei.
Kaj Franckilla oli selvä ja vahva mielipide, ja hänen mielestään sarjatuotantoa ei pidä myydä taiteilijan nimellä ollenkaan. Sarjatuotanto kun on hänestä aina yhteistyötä, monen työntekijän panos. Sarjatuotteen piti olla arkinen ja huomaamaton, vuosikymmeniä kestävä esine, niin ettei käyttäjä ala miettimään kuka sen suunnittelija on.
Wärtsilä luopui sitten tämän johdosta muotoilijoiden nimien käytöstä sarjatuotettujen tuotteiden kohdalla niin mainonnassa kuin tuoteluetteloissakin.

Franck oli myös yksinkertaisuuden ja koristelemattomuuden kannalla, hän ei pitänyt siitä että emaleita siirtokuvakoristeltiin, pelkkä väri olisi riittänyt mainiosti.

Onko nyt sitten suunnittelijat unohdettu Franckin toiveen mukaisesti, mietimmekö tekijöitä Finel emaleita pyöritellessämme?
Useimmille taitaa riittää kun tietää että kuka on koristesuunnittelija, muotoilijat ovat jääneet tässä kohdin heidän varjoonsa.


V. 1966 korostettiin tuotteen erinomaisuutta erilaisin mielikuvin.
Onpa mahtava tuote!
Tässä Venla punaisena.


22. syyskuuta 2017

Dora Jung, pellavataituri

DORA JUNG 1906-1980
Keväällä innostuin hurjasti Dora Jungin tuotannosta luettuani hänestä kertovan kirjan.
Alkoi uusi bongauskohde kirppareilla, Doran kattaustekstiilit. Löytyykö mitään ja millä hinnalla?

Ja nyt kun mennään syksyä, niin ei ole ollut ollenkaan vaikeaa niitä löytää. Valitettavasti usein niissä on jo vuosikymmenten tahrat pinttyneenä tai kangas kulunutta. Sitkeästi laitetaan myyntiin kuitenkin "kansallisaarteena", vaikka joitakin en olisi ilmaiseksikaan huolinut kun oli niin huonossa kunnossa.

Dora Jung alkoi suunnittelemaan Tampellalle 50-luvulla kun tablettimuodista siirryttiin enemmän pöytäliinojen käyttöön. Hän halusi saada taiteensa tutuksi koko kansalle, ja teollinen massatuotanto mahdollisti tämän. Paitsi että hän suunnitteli uutta, myös joitakin hänen kutomonsa uniikkimalleja siirrettiin tehdastuotantoon pienin muutoksin.

100 Ruusua lautasliinat 2.50eur/2kpl
Dora Jungin ehkä tunnetuin ja suosituin malli on 100 Ruusua joka on tehty Stockmannin 100-vuotisjuhlaliinaksi vuonna 1962. 70-luvun lopulla mallia oli saatavana jopa 25 eri kokoa.
Nyt Sataa ruusua valmistaa Lapuan kankurit.

Kirppareilla yleisimmin näkee Yrttitarha liinoja myynnissä, eivätkä ole kalliita. Kuosi on kyllä aika vaatimaton, ei kiinnosta minua.


Strada pöytäliina oli oikea tuurilöytö. Myyjä oli juuri tuonut tavaraa pöydälleen kun satuin paikalle.
Täyspellavainen damastiliina on 6-hengen ruokapöydälle, tahraton, hajuton, kuin uusi!
Hinta 3eur.

Strada on suunniteltu Tampellalle 60-luvun alussa, nimeen on saattanut vaikuttaa taiteilijan tekemä matka Italiaan. Mallissa kulkee keskellä leveä raita "strada" ja tämä on ainoa Tampellan valmistama pöytäliina, jossa on Doran signeeraus. Merkki muistuttaa kangaspuita tai hevosta. Dora puhuikin itse "Min häst."
Liinasta on useita värejä, luulen että tämä on kuparinruskea.


Puolipellavainen Perhonen on suunniteltu 70-luvun alussa, liinassa on kahdeksan erilaista perhoslajia. Nyt käytettiin hillittyjen värien lisäksi jo muodin mukaista voimakkaampaa, perhosta on tehty myöskin mm. oranssinpunaisena.
Ja jos Strada oli ilmeeltään ajalle tyypillinen graafinen, 70-luvulla siirryttiin esittäviin aiheisiin, luontoon ja kukkiin.
Perhonen jäi Doran viimeiseksi Tampellalle suunnittelemaksi malliksi.

Nämä minun ostamat perhoset ovat kokoa 130*260cm, sininen Pelastusarmeijan kirpulta 12.50eur kanta-asiakkaan alella, priimakuntoinen. Vihreä normaalilta pöytäkirppikseltä 3.50eur, vähän pesuissa jo nyppääntynyt.

Perhoset ei erotu niin hyvin kuin sinisessä. Kirpulla olen katsellut myös sitä punaista, eikä siinäkään  perhoset erotu kovin hyvin.

Ja Doran liinojen etsiminen jatkuu tietysti, haluaisin löytää esim. Calendulan kirkkaissa väreissä tai Omena pikkuliinan.
Parhaiten Doran liinoja oppii tunnistamaan lukemalla kirjan DORA JUNG - TEKSTIILITAITEILIJA - TAIDEKÄSITYÖLÄINEN - TEOLLINEN MUOTOILIJA, kirjassa on luettelo kuvineen Tampellalle suunnitelluista malleista.


19. syyskuuta 2017

Tummat taulut

Muistatteko näitä tauluja, edullista joka kodin taidetta? 60-luvulta eteenpäin, erilaisia aiheita.
Kuviot ovat muovia, ja kohollaan alustasta joka on kovalevyä.
Olen nähnyt myös matkamuistoiksi tuunattuna, kaupungin nimitarralla.


15. syyskuuta 2017

Tuoli.

Meillähän ei  ole sisustettu juurikaan vanhaan tyyliin, silloin muutossa halusin uudesta kodista selkeän ja valoisan mahdollisimman vähin huonekaluin ja hörsylöin. Joitakin lehtihaastattelupyyntöjä on tullut koskien retrosisustusta, kun oletetaan että asuntomme kylpee kokonaisuudessaan retroväreissä ja -tavaroissa, mutta näihin joudun sanomaan ei oota.

Tuonne minun omaan "mietiskelyhuoneeseen" olen hankkinut sellaiseksi tavaroiden laskupaikaksi 60-luvun tuolin.

On aina kiva kun esineillä on tarinansa ja historiansa, mistä kenen kynästä se tulee ja milloin.
Lähdin selvittelemään tällekin tuolille alkuperää, ja sain vahvistuksen, ettei ole ainakaan Asko tai Isku. Puuseppien kaupungissa kun ollaan, ja huonekalutehtaita kun oli aikoinaan valtavasti, tuoli voi olla periaatteessa mistä vaan.
Jos joku tunnistaa niin huutaa hep! Tuolissa on vielä alkuperäinen ehjä päällystys.

12. syyskuuta 2017

Muistojen makeisrasiat

Olettehan jemmanneet kaikki makeisrasiat, jotta lapsemme ja lapsenlapsemme pääsevät ihailemaan ja keräilemään niitä viidenkymmenen vuoden päästä? Eikö?
Voin tunnustaa, etten ole säilyttänyt ensimmäistäkään. V. 2012 Fazerilla oli pahvinen vanhalla kuvituksella tehty Muumirasia, jonka aioin säilyttää, mutta sekin tuli kyllä muutossa viimeistään heitettyä pois. Ja ei minusta nykyään rasiat ole niin kauniita, että kannustaisi säilyttämäänkään...

Mutta ihaillaan ja keräillään me nyt näitä lapsuutemme rasioita, niitä löytyy vielä paljon, silloin kun ei ollut kertakäyttökulttuuria, ja rasioiden kauneuskin toista luokkaa.

Fazerin isoista hyväkuntoisista pahvisista suklaarasioista saatetaan pyytää ~15euroa, ihan sellaisiin summiin en kuitenkaan taivu.
 Tämä ehkä äitienpäiväksi markkinoitu suklaarasia maksoi 4.50eur.
Ja fiksusti hintalappu oli kiinnitetty yhdestä kulmasta reunaan, joten sen sai poistettua pintaa pilaamatta. Annoin kassallakin positiivista palautetta asiasta, tarrallinen hintalappu oikeasti voi pilata tuotteen, kun sitä ei saa huokoisesta pinnasta pois nätisti. Eikä tällaisessa rasiassa asiaa kyllä auta yhtään, vaikka tarra olisi liimattu takapuolelle. Joskus jää jotakin ostamatta ihan tämän ongelman takia.


Roskiksistakin löytyy silloin tällöin rasioita, tässä kaksi SOK:n Pandan kaunokaista.
Lapsena minulla oli juuri tämä rasia!
Säilytyin siinä nukketalon nukkeja ja tarvikkeita.
Rasia voisi löytyä kotoa vintistä, mutta ei ole vielä osunut silmiin.
 Samettimaista pintaa jäljittelevä rasia on sisältänyt tryffelikonvehteja.



Erityisen koristeellinen rasia, en ole koskaan aiemmin nähnytkään.
Hieno, kuin korulipas.
 Pohjassa etiketti kertoo rasiassa olleen Tahiti suklaakonvehteja.


5. syyskuuta 2017

Ei kenenkään -maljakko

Internetin ihmeellisessä maailmassa seikkailee monia kotimaisia esineitä, joiden tekijää tai koristesuunnittelijaa ei varmuudella tiedetä. Usein ne sitten laitetaan jonkun suunnittelijan nimiin, vaikka mitään todistusaineistoa asialle ei löydy.
Ja virhe sitten kertautuu ja kertautuu kun se kulkee eteenpäin.
Aina ei kannata siis uskoa kaikkea kritiikittä. Täällä minunkin teksteissäni voi olla virheitä, käytänhän minäkin tietolähteenä paljon nettiä, yritän kyllä varmistaa muualta ja useammasta tietolähteestä myös jos mahdollista. Korjailen tekstejä jälkikäteen aina jos tulee uutta tietoa, että paketti pysyisi mahdollisimman luotettavana.

Emalijutuissa käytän nyt enimmäkseen Liisa Laukan tietoja, hän on saanut Designmuseolta alkuperäisiä dokumentteja käyttöönsä, joten pitäisi olla jo hyvinkin faktaa.

Yksi tällainen esimerkki ei kenenkään esineestä on Riihimäen lasin tuttu hyasintti maljakko, joka on laitettu lähes joka paikassa Tamara Aladinin suunnittelemaksi. Mutta missään kirjoissa ja kansissa ei kuitenkaan niin sanota. Vain kysymällä Tamaralta itseltään, (tai lähipiiriltä) voisi saada oikean tiedon.


Nuutajärvellä tehtiin 70-luvun alussa tätä ns. ravintolalasimaljakkoa ilman suunnittelijan nimeä, on vain tuotenumero 1407.

Minulla oli kesällä maljakko peräkonttikirppiksellä myynnissä, ja minulle kerrottiin, että olisi oletettavasti Kerttu Nurmisen suunnittelema. Mutta ristiriita tulee jo siinä, että Kerttu tuli Nuutajärvelle 1972, ja maljakko on ollut jo myynnissä keväällä 1971. Joten ammun alas jo heti tämänkin huhun, älkää siis ottako totena.

Sama maljakko Anttilan kuvastossa kevät-kesä 1971.
Vieressä toinen anonyymi Nuutajärveltä, kulkee netissä nimellä "Kierre."
(Kolmas Aladinin Taalari.)


1. syyskuuta 2017

Pyöreä kuin Rondo

Arabia emalin Rondo-sarja tuli myyntiin 1974-75,
mallin suunnittelija Leif Eriksson.
Punaiseen Rondoon mustan koristeen on suunnitellut Anita Wangel.

Dyykkarihan löysi tämän ulkopuolelta täysin uudenveroisen Rondon heitettynä metallikasaan.
Minulla on ollut aiemminkin tätä sarjaa, piti oikein tarkistaa blogin alkumetreiltä, että mitä kattiloita. Olen myynyt ne kuitenkin pois, kun tämä malli on sellainen, joka ei kamalasti viehätä. Mutta nyt taas kasari näyttääkin oikein kivalta pieneltä, ja ehkä pääsee riviin kaapin päälle.


Voi voi keneltä on päässyt palamaan vellit pahasti pohjaan?
Ehkä tuohon joku kikkakolmonen vielä purisi, mutta en jaksa nähdä vaivaa.


Näin hienosti Rondoa mainostettiin Avotakassa 1975.
Uuninkestävät kädensijat, ja hyvä parannus aiempiin kattiloihin olivat teräksiset suojavanteet kansien ja kattiloiden reunoissa kolhuja vastaan.

Väreinä/koristeina löytyy lisäksi vielä valkoinen, sekä hiukan myöhemmin tulleet ruskea-(puna)oranssi raita ja ruskea Ritarikukka.


Avotakka 1977.
Raitakoriste Henrik Strömbergin suunnittelema.


28. elokuuta 2017

Superfil-peite

Tällaiset täkit meillä oli 70-luvulla, äidillä ja isällä.
Niitä myytiin ainakin Sokoksessa vuonna 1975.

Sokos kuvasto
(Tulossa myyntiin tämä plus muuta, kun saan itsestäni irti sen verran että jaksan naputella huutonettiin...mutta jossain vaiheessa tässä syksyllä.)

25. elokuuta 2017

Rislakin sokerikko ja kermakko

Teollinen muotoilija Eero Rislakki kuoli kesäkuun alussa, hän suunnitteli mm. Mäntyharjun lasille useita tuotesarjoja.
Mäntyharjun museon teollisuusnäyttelyssä oli tänä kesänä näyttely Rislakin ja Mäntyharjun lasin esineistä. Harmi kun ei päässyt.
Mutta eipä hätää, nyt on Museon verkkomuseossa julkaistu kattavasti Mäntyharjun lasin tuotannosta hyviä kuvia, ovatkin tuiki tarpeellisia esineiden tunnistamisessa. Oli monta mitä en ole koskaan nähnytkään missään, tai ehkä nähnyt, mutta kun ei ole tunnistanut, ei ole jäänyt mieleen.
Super Kiitos näistä kuvista museolle!

Rislakin suunnittelemat Katja sokerikko ja kermakko ovatkin ainoat Mäntyharjulaiseni,
ostin Rislakin muistolle, kahdella eurolla.

Mäntyharjun lasista on kerrottu aiemmin blogissani täällä.

22. elokuuta 2017

Ruustinna ja muut iloiset emalipannut


Avotakka 1973
Arabia emalin vuoden 1972 uutuus Ruustinna kahvipannu on jäänyt harvinaiseksi, eikä sen aina hoksata edes kuuluvan Arabian emaliperheeseen.
Ruustinna on Ruotsin tuliainen, Wärtsilän ostettua Kockumsin emalitehtaan tuotantoineen ja malleineen, alettiin Sigurd Perssonin suunnittelemaa Kaffe-Petter pannua valmistaa täällä. Ruustinna pysyi yksivärisenä, sitä ei koskaan koristeltu Arabialla kuten muita pannuja.
(Pannun voi myös löytää Kockumsin valmistamana, eikä välttämättä erota onko Arabia vai Kockums. Samoja värejä on käytetty sekä että.)


Kotiliesi 1972
Tässä on kattaus vuoden 1972 pannuista.
Messikalle on samoin Ruotsista ja Perssonin suunnittelema, alkuperäiseltä nimeltään Sjöman. Se oli ehkä enemmän juhla- ja tarjoilukannu. Täällä kannuun tehtiin joitakin teknisiä muutoksia kahvan kiinnitykseen, ja kannen nuppi muutettiin leveämmäksi. Kuvassa oleva on vielä alkuperäisellä kapeammalla nupilla.
Kockumsin Sjömannia näkee jo enemmän myynnissä täälläkin.

Ja muut pannuthan ovat kotimaista designia, Nurmesniemen iki-suosikki Pehtoori, sekä Leif Erikssonin Onnimanni.

Tässä vaiheessa, vuonna 1972,  tuotemerkki FINEL on jäänyt jo pois ja käyttöön otettiin ARABIA.
Finel on jäänyt kuitenkin yleiskieleen tarkoittamaan kaikkea vanhaa kotimaista emalia, ja silloin tiedetään hyvin mistä kyse. "Onko finelliä?" on se kysymys jos on myymässä emalia, olkoon tuote sitten vanhempaa tai uudempaa, 80-luvulla valmistettua.

Kuva: laatutavara.com
Kockums Sjöman, valmistajan tarra kahvassa


18. elokuuta 2017

Mirja, suklaasilmä

Kirpputorilla oli jonkun perikunnan myyntipöytä, jossa oli paljon erilaisia vanhoja nukkeja. En ole mikään nukke-expertti, enkä tunnista niiden valmistajia, tai ovatko edes kotimaisia. Kaikissa ei ole mitään merkintää.
Suloisin ja hyväkuntoisin, tukkaakaan ei oltu saksittu, oli ruskea nappisilmä, ja sen selästä löytyikin teksti: Dollytex Vihti Finland.

Ullan nukkesivuilta löytyy tietoa Dollytex-nukeista, joita on valmistettu 1952-76. Sen jälkeen Polarnukke Rovaniemellä on valmistanut nukkeja samoilla muoteilla.

Tämä ostamani nukke on yleinen malli Mirja.
Mirjalla oli päällään jonkun virkkaama villaliivi, pikkupöksyt olivat varmaankin alkuperäistä vaatetusta.

Ompelin Mirjalle uudet vaatteet, vanhalla kaavalla Eila Koposen kirjasta "Miten nukke pukeutuu" (1962).

Noista Ullan nukkesivujen kuvista muistinkin, että tädilläni on 70-luvulta Lapin tuliaisina Polarnuket, tyttö ja poika. Nuket nostettiin ylös kirjahyllyn päälle koristeeksi, eikä niillä saanut juuri leikkiä. Muistan, että korkeintaan lakkeja sai ottaa päästä pois. Olipa pettymys, syyhytti niin vaatettaa!
Ja tiedättekö, nuo nuket ovat hänellä edelleen siellä kirjahyllyssä, nyt pölyn peitossa.

Ja Ullalta tuli hyvä tunnistusapu Dollytex-nukeille: kalotti (pään lakiosa) on kiinnitetty niiteillä. Ja kyllä, Mirjalla näin onkin.
Heh, löysin itseni jo eilen kirpputorilta tutkimassa nukkien päänahkoja...


15. elokuuta 2017

Emaliset liesilevyn suojukset

Värikästä emalia ei käytetty pelkästään astioissa, vaan mukaan otettiin 70-luvun puolivälissä sisustustuotteet, valaisinkuvut ja liesilevysuojat.
Liesilevyn suojuksien idea saatiin Saksan messuilta, tasaisena yksinkertaisena pintana se sopi hyvin koristettavaksi. Koristeena käytettiin samoja tuttuja kattiloiden ja kahvipannujen kuvioita, mutta oli myös muutamia uusia piirroksia (tai harvinaisia), joiden suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi.

Maaret (Primavera) punaisena ja Lehtiköynnös, jota en ole nähnyt käytettävän kuin liesilevysuojissa. Toinen mikä mahdollisesti on vain suojuksissa, on Viljantähkiä. Näin siitä kuvan pari päivää sitten muistaakseni Kirpputori Kisällin Instagram kuvissa, mutta lienee poistettu kun ei löydy.

Nykyään kun on jo hyvin paljon keraamisia- ja induktioliesiä, on suojuksista tullut siinä käytössä tarpeettomia. Niitä kuitenkin valmistettiin ihan sinne loppumetreille vielä Hackmanin omistuksessakin, viimeisimpiä koristeita ovat esim. Uhtua, Myrna, Sinikello, Roosaruusu ja kasaripainotteinen majolikan ruskea.

Nyt suojuksia voi käyttää pannunalusina, muuten vain koristeena
tai sitten väsää hienon kellon.

Levysuoja kokona 20cm on sopiva kellotauluksi. Kellokoneistoja myydään useissa paikoissa, tässä Motonetistä ostettu, jossa oli mukana kahdet erilaiset viisarit. Hinta 4.90eur. Viisareiden korkeutta on säädetty ylimääräisellä prikalla.
Villiruusu koristeisen suojuksen löysin kierrätyskeskuksen Saa ottaa -hyllystä ilmaiseksi.

11. elokuuta 2017

Kenkätalossa asui eukko


"Kenkätalossa asui eukko,
jolla oli sata lasta
ja elämä puuhakasta:
kolme jyvää hän veteen heitti
ja hyvää velliä keitti.
Sitten hän lapsensa syötti ja niisti,
piiskasi, pesi ja siisti
kunkin vuorollaan
ja pani nukkumaan."

-Hanhiemon iloinen lipas-
riimitellyt Kirsi Kunnas

Tänäkin kesänä olen muutaman kerran ollut myymässä peräkonttikirppiksillä, ja kerran mukanani oli tämä Arabian Satukenkä lautanen. Ei niinkään tarvetta päästä siitä eroon, kunhan kokeilin kiinnostaisiko ketään.
Ja kiinnostihan se, tarinoiden muodossa. Sain kuulla paljon erilaisia muistoja lautaseen liittyen. Rakkaita lapsuuteen ja syömiseen liittyviä, useilla mummolamuistoja. Vaikka ruoka ei aina maittanut, palkintona oli kuva joka paljastui jokaisella voitetulla haarukallisella. Eräs rouva kertoi kuinka lautanen oli seurannut matkassa kaikki vuodet, mutta perheen miesväki ei ymmärtänyt lautasen tunnearvoa, ja se joutui aina välillä astianpesukoneeseen ja kuva haalistui piloille.

Minulla ei ollut lapsena mitään nimikkoastioita ei kotona ei mummolassa. Oliskohan auttanut kun olin äärimmäisen huono syömään. Varmaankaan ei. Kotona asiasta ei tehty suurempaa numeroa, söin mitä söin. Mummolassa oli hiukan pakottamisen poikasta, yritettiin palkita karkilla. En siltikään syönyt, ja kummasti ne karkit kuitenkin annettiin.

Arabia Satukenkä tuotannossa 1962-1972, kuvitus Raija Uosikkinen.
Sarjaan kuuluu myös muki, syvä lautanen sekä lämmitettävä puurolautanen jota valmistettiin lyhyemmän aikaa.
Tässä minun lautasessa takana valmistuskuukausi ja vuosi: 8-63



7. elokuuta 2017

Mustikka-aika käsillä ja Instagram asiaa


Arabia emalin Kesti-kattilan harvinaisempi kuvitus 70-luvulta, Mustikka.
Tämähän oli saatava kokoelmaan hyllyn päälle kun hintakin sopiva, tingittynä 11eur. Sisäpuolelta emalipinta karhentunut ja kulunut, myyjän mukaan voisi vielä käyttää, mutta minusta kyllä aika pilalla.

Mustikka on Esteri Tomulan piirtämä, hänellä on toinen aika samanlainen varmaankin kaveriksi suunniteltu Mansikka.
kuva: laatutavara.com

HOX HOX HOX
Olen tässä miettinyt, että miten saisin kirppisostoksia enemmän esille, täällä kun ihan murto-osa vilahtaa, ei ole mitenkään nopeaa tämä blogiin valokuvaaminen (kameralla) ja kuvien muokkaus+siirtäminen, ja aina ei vaan jaksa. Sutjakkaampi tapa olisi oltava. Hyppysissäni kulkee niin paljon tavaraa, olisi kiva saada ne johonkin muistioon, ja muidenkin katseltaviksi.

Sitten kekkasin Instagramin, että se voisi olla nopea vaihtoehto puhelinta käyttäen.
Joten nyt minua voi seurata Instagramissa, jossa on pikaisia kännykkäräpsyjä, kuvia joita ei sen ihmeemmin tarvitse selitellä.
Edelleen jatkan myös täällä samaan vanhaan tapaan, myös kirppisostojen kera. Instagram on vain lisäapuri.

Muutama kuva jo laitettu! Olen retropimu 😁



1. elokuuta 2017

Kotimaiset design talousvalut


Väheksymättä Sarpanevan S-pataa ja Saturnusta ja muita hänen vuokiaan, mutta meillä on ollut suuri joukko muitakin suunnittelijoita ja suunniteltuja patoja, suomalaista designia parhaimmillaan. On ollut Nanny Stilliä, Antti Nurmesniemeä, Heikki Orvolaa, Erkki Linnalaa, Raimo Simulaa...

Itse olen alkanut kirppareilla kurkistelemaan aina valurautaisten pannujen ja patojen pohjiin, kartuttaakseni tietoa näistä aika unohduksiin jääneistä talousesineistä.
Ja tosiaan, mikäli sieltä pohjasta ei löydy mitään merkintää, voi alkaa epäilemään tuotteen kotimaisuutta. Paljon liikkuu esim. puolalaisia valurautapatoja ilman mitään merkintöjä.
Kotimaiset valmistajat, Högfors, Rosenlew, Upo, Wärtsilä ja Hackman (valmistuttaja) ovat merkinneet tuotteensa yleensä varsin hyvin mikäli pohjaan tai muuhun kohtaan pystyi stanssaamaan leiman.
Ja kotimaiseen laatuun voi luottaa, esim. leimaamattomat valurautapannut voivat olla halpatuontitavaraa valmistettuna ties mistä raaka-aineista haitallisine aineksineen.

Tässä kämmenelläni on söpö voisulakasari, joka on ollut tuotannossa Rosenlewillä v. 1958-72 Raimo Simulan suunnittelemana. Emalipinnoitteena on ollut sinisen lisäksi punainen. Kasariin kuuluu myös kansi, joka valitettavasti ei ole tallessa.

***

Teknikko Raimo Simula (1930-74) oli muotoilijana Rosenlewillä 1950-60-luvuilla ja työskenteli myös yhdessä Timo Sarpanevan kanssa.

Simulan Juhla-sarja vuodelta 1956 oli suomalaisen talousvaludesignin lähtölaukaus.
Sarjaan kuuluvaa neliapilan muotoista ohukaispannua näkee vielä aika usein  myynnissä, ehkä koska sitä valmistettiin pisimpään, vuoteen 1970. (Muiden sarjan tuotteiden valmistus loppui jo 60-luvun alussa.)
Neliapilan muut emalivärit musta ja sininen. Ensimmäisessä versiossa pannun reunoilla oli syvennykset, mutta malli muutettiin v. 1959 näin tasareunaiseksi. Näitä pannuja saa kirppareilta halvalla, jopa alle viiden euron.


Tässä on sitten pata jossa ei mitään merkintöjä, kansi toimii myös parilana. Tämän olen koukkinut joskus metallijätteestä ylös isännän avustuksella, kun luulin ensin että on Sarpanevan uunivuoka, kun näkyi vaan punaista, paljon punaista. Mutta on joku ulkomaalainen, valurauta on harmahtavaa, ei varmaankaan edes vanha pata. Ihan heppoisin voimin tätä ei uunista pois nostella, painava.

Bongaa kirpputoreilta lisäksi ainakin näitä kotimaisia:
  • Rosenlew: Erkki Linnala L-sarja, tuotannossa 1968-72
  • Högfors: Antti Nurmesniemi Nurmesniemi-sarja, tuotannossa 1964-70
  • UPO: Toivo Pulkkinen Paistinpannu, tuotannossa 1977-97
  • Wärtsilä: Antti Nurmesniemi pata "Lentävä lautanen", tuotannossa 1977-84. Heikki Orvola Rautarouva-pata, tuotannossa 1979-84
  • Hackman: Nanny Still Ferrica paistinpannu ja paistopata, tuotannossa 1987-90

Summa summarum, mikäli rautapatasi tai -pannusi on kotimainen, se on design-esine!

"Lentävä lautanen"


Tietolähde: Liedeltä pöytään-Suomalaiset design talousvalut, toim. Janne Viitala