"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

13. marraskuuta 2017

Ryijy - Kudonnaisten kuningatar

Ryijyt, raanut, täkänät...
Nämä kaikki muistan lapsuudesta kotoa, mummolasta, naapurista, kylästä. Uskallanko sanoa, että joka kodissa oli ainakin joku kudonnainen seinällä?

50- ja 60-luvut olivat suomalaisen taideryijyn kukoistuskautta, kansainvälisestikin mitattuna. Kotimaiset suunnittelijat voittivat palkintoja monissa ulkomaisissa kilpailuissa. Ryijyjä valmistavat yritykset ja markkinoijat, suurimpina Suomen Käsityön Ystävät, Neovius ja Helmi Vuorelma, eivät enää pystyneet tyydyttämään kasvavaa ulkomaista kysyntää käsityömenetelmin.

v. 1963 käynnisti tuotannon Finnrya, joka kutoi ryijyt täysteollisesti koneella. Mm. Marjatta Metsovaara, Oili Mäki ja Ritva Puotila kiinnostuivat teollisesti valmistettavien ryijyjen suunnittelusta. Nämä ryijyt olivat lattialla pidettäviä lyhyt- ja tiheänukkaisia ryijymattoja. Suurimmat markkinat olivat Yhdysvalloissa. Metsovaaran tunnetuin ryijymatto lienee sinisen tai punaisen sävyinen Simpukka.

Suurta yleisöä, eli kotikutojia ei kuitenkaan unohdettu, vaan heille tuotettiin myös taiteellisesti hienoja ja vaikeustasoltaan erilaisia ryijyjä. Valikoima oli suuri, ryijyjä sekä ommeltiin kankaalle että kudottiin kangaspuissa.

70-luvulla ryijyfanitus alkoi hiipumaan, ja niistä tulikin enemmän julkisten tilojen, ei niinkään kotien tekstiilejä, ryijy ei sopinut enää moderniin kotiin. 80-luvulla ryijyjä pidettiin enää pölyä keräävinä epähygieenisinä muinaisjäänteinä jostain kaukaa.
Täytyi mennä yksi sukupolvi ennen kuin ryijyistä alettiin taas kiinnostumaan. Nyt ryijy tulee taas, ja arvostus on nousussa.

***
Meillä oli ja on edelleenkin suvussa kovia käsityönaisia. Ryijyjäkin on tehty aikoinaan siis monen naisen voimin, ja kun ei itse osannut/halunnut tehdä, hän sai sellaisen lahjaksi. Yleistä oli että äidit kutoivat lapsilleen ryijyn vietäväksi oman ensimmäisen kodin seinälle. Näin ryijy on osa suvun historiaa.

Kotonani maalla on seinällä kaksi ryijyä, toinen mummon (s. 1912) kutoma, tyypillinen ruskeasävyinen funkisryijy geometrisine kuvioineen.
Toinen äidin tekemänä.

Leena-Kaisa Halmeen Kuura on suunniteltu Ateneumin ryijykilpailuun v. 1961. Ja samalla vuosikymmenellä on myös äitini tämän kangaspuissa paukutellut. Tarvikepaketti oli ostettu Helmi Vuorelmalta.
Tämän ajan ryijyistä melkoinen osa oli voimakasvärisiä ja dramaattisia, mutta mallistoista löytyi myös vaaleampia hillitympiä sävyjä.
Kuura on ajaton malli, ja on edelleen myynnissä Ryijypalvelussa.

Omin käsin 1965
Ajalle tyypillisiä olivat ns. valööriryijyt joissa värit hehkuvat, vaalenevat ja syvenevät, sekoittuvat toisiinsa ja häipyvät. Vaativia kutoa ammattilaiseltakin.
Ritva Puotila suunnitteli Suomen Käsityön Ystäville n. 70 ryijymallia.


Muotisorja 1966
Terttu Tomero oli Neoviuksen pääsuunnittelijoita, malleja kertyi n. 50 erilaista.


Sorjat pukimet 1965
1960-luvun puolivälissä Tomero suunnitteli Neoviukselle sarjan pitkiä ja kapeita ryijyjä.
Niistä tuli suosittuja, koska sopivat paremmin myös pienempiin kaupunkilaiskoteihin.


Kaunis koti 1965
Reino Kosken Huurre, valkoisen, mustan ja harmaan sävyjä.
Huurre voitti II palkinnon Neoviuksen ryijykilpailussa v. 1959.


Sorjat pukimet 1965
Helmi Vuorelma oli aikoinaan suomidesignin ykkösliike Lahdessa.
Omien tuotteiden lisäksi siellä myytiin mm. Aarikkaa, Marimekkoa, Vuokkoa, kotimaista lasia ja keramiikkaa.
Liike tuli tutuksi kun haettiin käsityötarvikkeita milloin äidin milloin mummon tarpeisiin.
Kansallispuvutkin hankittiin meille tytöille, äiti ompeli itse tarvikepaketeista. Sain Hollolan kansallispuvun, 70-luvulla kaikki kylän lapset kun tanhusivat isoista pieniin.

Omin käsin 1965


***
Ryijyn arvo? Tätä kysytään nyt paljon.
Yleisesti ottaen ryijyn arvon tulisi olla vähintään vastaavan ryijypaketin hinta nykyisin. Mutta eihän se ihan niin mene. Kirpputoreilla ja yksityiskaupassa puhutaan kuitenkin vain kympeistä, hyvällä tuurilla satasesta. Katselin juuri kirpulla aikoinaan suositun ja paljon tehdyn Pirkka -ryijyn hintaa kun oli kaksi erikokoista myynnissä, hinnat olivat 45eur ja 75eur.

Mutta sitten jos ryijyn on kutonut ammattilainen arvostetussa kutomossa, suunnittelijanakin kuuluisuus (esim. Ritva Puotila), pitäisi sen vaikuttaa ryijyn arvoon nostavasti. Näitä en kympeillä lähtisi myymään.

Mielenkiintoista seurata mihin ryijyjen kiinnostus nousee tulevina vuosina, ja tulevatko nämä upeat kultakauden ryijyt vielä tosissaan muotiin.

Tietolähteet: Ryijy elää Suomalaisia ryijyjä 1778-2008
                     Omin käsin nro 1/1965
                     internet


3 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Oikein harmittaa ryijyjen alennusmyynti mutta hyvän hinnan maksajaa ei taida löytyä. Mä oon solminut kolme ryijyä, pientä sukuvaakunan kuvalla, lahjaksi. Jo materiaali maksoi lähemmäs satasen per ryijy plus työ niin en alle kahdensadan sellaista myisi.

Anu Forss kirjoitti...

Hei ja kiitos taas mielenkiintoisesta tekstistä.
Tiesitkö, että Huurre-ryijyn suunnitellut Reino Koski oli Reiman suunnittelija 1960-luvun ajan?

Anu Forss, Kankaanpään kaupunginmuseo

n i n n u kirjoitti...

No kappas, Reino Koski on reimalaisena tuttu nimi, mutta en osannut yhdistää samaa nimeä juuri häneen. Kiitos tiedosta!