"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

10. tammikuuta 2014

Itketyssarja



Televisio-ohjelmilla on ihmeellinen vaikutus, joku lapsena nähty juttu jää mieleen tosi vahvasti ja pysyy siellä.
Yksi mieleen jäänyt oli sarja Pieni talo preerialla.
Sarjassa oli rakkautta, iloa ja onnellisuutta mutta myös pelkoa, sairautta ja kuolemaa. Asioita, joita lapsikatselija ei välttämättä ihan ymmärtänyt, ja siksipä ne jäikin mieleen pyörimään.
Kamalin kohtalo oli Mary-siskon sokeutuminen.

Sarjaa kuvattiin v. 1974-82 ja Suomessa tv-katseluun tuli ensimmäisen kerran syksyllä v. 1976. Uusittu aika monesti, ja menee nytkin parhaillaan maksullisella MTV3 Sarja-kanavalla.

Mutta Ingallsien perheen elämää voi katsella milloin vain DVD:ltä, sillä sarjasta on julkaistu suomenkielisellä tekstityksellä tuotantokaudet 1-9, yhteensä yli 200 jaksoa.
(Lisäksi on julkaistu sarjan pilottijakso leikattuna versiona, ja täysimittaisina kolme vuosina 1983-84 esitettyä jäähyväiselokuvaa.)

Lainasin kirjastosta nyt ensimmäiset kolme kautta, ja kummasti houkuttaa katsomaan, jotain maagista tässä sarjassa vaan on. Parhaita ovat kyllä jaksot, jotka keskittyvät perheeseen, vaikka muutkin henkilöt pääsevät välillä pääosaan.

Hyvä infopaketti sarjasta löytyy täältä, juonipaljastuksineen !

8 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Missään nimessähän ei saa unohtaa että itse sarja on varsinainen feikki mistä oikea Laura saattaisi kovin jopa järkyttyä.

Laurahan oli aivan oikea ihminen joka kirjoitti elämäänsä pohjautuvan kirjasarjan. Kirjasarjan suosion takia päätettiin tuottaa tämä tv-sarja joka tv-sarjojen mukaan vääristelee tosiasioita hyvin paljon.

Sarja on toki ihana mutta todellisen elämän Lauran seikkailuja kannattaa metsästää kirjojen muodosta kirjastosta ja ovatpa ne myös erinomainen kirpputorimetsästyskohde jos niitä jossain vielä näkee.

Nettimartta kirjoitti...

Oih! Tuo oli kyllä herttainen sarja. Katselin sitä, vaikka aikuinen olinkin 70-luvulla. Hyvä aina voitti. Voi niitä aikoja. :)

Eija kirjoitti...

Mulla on tuo ensimmäinen tuotantokausi ja ollaan sitä aina silloin tällöin katsotukin! Kyllähän sitä ahkerasti silloin aikoinaan katsottiin ja minä NIIN vihasin sitä Nellietä, että ihan meinasin pakahtua!
Pitääpäs hankkia nuo muutkin tuotantokaudet, niistä varmaan jo löytyy jaksoja, joita en ole nähnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko lukenut Laura Ingalls Wilderin kirjoja, jotka ovat tv-sarjan pohjana? Minä en koskaan oikein päässyt tuon sarjan ystäväksi, kun ne kirjat olivat niin paljon parempia.

Anonyymi kirjoitti...

Oon saanu lahjaks pikkuhiljaa kaikki kaudet ja onhan noita tullut katottua, tietyssä fiiliksessä ehdotonta nollausta ajatuksille :) Minustakin parhaita ovat olleet Ingallsien perheeseen liittyvät jaksot ja sinne preerialle, ei niinkään kaupunkiin :)

Reetta

n i n n u kirjoitti...

Mä en ole lukenut niitä oikeita Laura Ingallseja, muistaakseni aloitin ja kun ei ollut yhtään kuin sarja, niin en jatkanut.

Noissa levyissä on muutama sellainen jakso jota ei ole Suomessa aikoinaan näytetty, nyt ilmeisesti MTV3Sarja näyttää nekin.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko lukenut Melissa Gilbertin Prairie tale -kirjan? Ihan superloistava tällaiselle Ptp-fanille! :D Todella mielenkiintoisesti ja hyvin kirjoitettu, mikä suinkaan ei elämänkerroissa ole sanottua... :P Paljon sellaista triviaa jota mistään muualta en ole lukenut koskien sarjaa. Oletko sellaista kuullut että Willie-hahmo eli oikeassa elämässä Melissan adoptoitu veli Jonathan katosi 18-vuotiaana, eikä ole ollut siskonsa tai perheensä kanssa missään tekemisissä sen jälkeen. Melissa ei tiennyt syytä. Elossa kuitenkin on.

n i n n u kirjoitti...

En ole perehtynyt tosikertomukseen sen paremmin, joitakin faktoja vain lukenut.