"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

21. maaliskuuta 2010

Kestokasseja


Minulla kulkee laukussa aina mukana kestokassi missä kuljenkin. Muovikasseja en osta koskaan ja vastaankin otan niitä kaupasta harvoin.
Nykyään myyjät kyllä jo kyselevätkin että "tarviitko kassia", eivätkä ala latomaan automaattisesti ostoksia kaupan muovikassiin.
Syyt tähän kestokasseiluun ovat jätteen vähentämisen määrä sekä jonkin verran raha.



Käyttäjänsä näköisiä kasseja eikös vaan ?

Kangaskassin ompelu ei vaadi suurta taitoa, hyvä ohje löytyy ainakin
MODA- lehdestä 4/2007 ja Kotilieden ekokassisivuilla on kokeilemisen arvoisia ohjeita.


Kuva: pirkka.fi
Silloin kun käydään ostamassa automarketista isot ruokaostokset, käytetään näitä Pirkan kestokasseja. Kestävät jopa 40kg (kassin valmistajan mukaan) ja hintaa taisi olla euron verran.

Laskettiin tuossa, että jos joka kauppareissulla ostaisi uuden muovikassin, menisi niihin rahaa vuodessa n. 63e.
Tässä siis mukana nuo automarkettiostokset plus sen mitä käyn lähikaupassa+kirpputoreilla.
Kirppareilla muovikassi maksaa usein jopa 20cent.

*************************************


ARVONTA

Kaikkien halukkaiden kesken arvon itse tekemäni kierrätyskankaisen kassin.

Voittaja saa valita mieleisensä näistä kolmesta.
Nro 1 on vuoritettu keltakukikkaalla kankaalla, muut ilman vuorta, mutta napakasta puuvillasta.
Nro 2, kuvio toisella puolella erilainen, enemmän mustaa näkyvissä.
Nro 1 ja 3, pohja pyöristetty.

Koot "normaaleja kassinkokoja" n. 33*42cm, laivakassi on vähän leveämpi ja lyhyempi.

Arvontaan on aikaa osallistua viikon verran ja mukaan pääset jättämällä kommentin tähän postaukseen.

Onnea arvontaan !


117 kommenttia:

Pilvi kirjoitti...

Rakastan kangaskasseja ja kannan niitä kaikkialla mukana joko paljaaltaan tai käsilaukun uumenissa.
Ompelukonetta en omista, joten harvemmin tulee itse pykäiltyä sellaista kasaan. Itse asiassa olen alkanut keräillä kangaskasseja, niitä saa milloin mistäkin jopa ilmaiseksi. Viimeksi ostin lempibändieni kangaskasseja, niillekään ei jäänyt hintaa kuin jotain vitosen verran.

Olen siis mukana arvonnassa :)

Petra kirjoitti...

Jopa tämmönen tallukka osaa ommella kassin! Mut kiva, kun kerroit, että toi Pirkan kassi kestää noin paljon, en oo oikein uskaltanu käyttää sitä, kun vaikuttaa heiveröiseltä.

Osallistun arvontaan, musta-puna-valkoinen kangas on ihana!

Maritz kirjoitti...

Osallistun arvontaan. 1. kasseista on suosikkini. :)

Kati - Kylätien termiitit kirjoitti...

osallistun mielelläni tähän arvontaan!

meillä käytetään ruokaostoksilla myös kestokasseja ja niitä onkin eri kokoisia ja useita. sellainen siistiin käyttöön tarkoitettu kassi uupuu, mihin viitsisi esim. vaateostokset kaupassa laittaa.

AnneVee kirjoitti...

Osallistun! Ihania!

zanne kirjoitti...

Minäkin olen kestokassi-fani! Messuilta niitä on kertynyt sopiva määrä eri kokoisia eri tarkoitukseen. Vaunujen verkkokassissa kulkee aina yksi tai kaksi mukana, samoin käsilaukussa.

Ihan älytöntä ostaa joka kauppareissulla uusi muovikassi.

Mari kirjoitti...

Ilman muuta osallistun kassiarvontaan.

Itse suosin samaisia Pirkan kauppakasseja ruokaostoksilla, ovat tosi hyviä!

Jasupo kirjoitti...

Kivaa, kun järjestät tällaisen arvonnan. Ilmoittaudun myös mukaan. Meillä käytetään pääasiassa vain niitä kaupan vaaleita kangaskasseja, joten hienompi kassi olisi tarpeen.

Edla kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)
Minullakin vaunuissa mukana kulahtanut kestokassi. Poikien kanssa ulkoillessa tarvitsee muutama olla matkassa. Kirpparille, kirjastoon tai kauppaan eksytään usein kesken ulkoilun :D

Vintage kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaan:). Ihanan nostalgisia juttuja sinulla. Itsekin olen yrittänyt kestokasseja silloin tällöin kauppaan muistaa mukaan ottaa. Hintaa en ole laskenut, joten oli järkytys lukea tuo laskelmanne, 63e!! Se on iso raha -joten meillä ei muovipusseja enää harrasteta..

Kyyhylly kirjoitti...

Jee, osallistun! :)

Ja kassit on mainioita, yleensä laukunpohjalla tai käsivarrella on ainakin yksi. Ja auta armias, jos ei ole - ilman kangaskassia on ihan sääretön sopuli kaupungilla...

Jaana kirjoitti...

Ihania kasseja, ja hyvää asiaa turhasta muovinkulutuksesta!

anna kirjoitti...

tosi nättejä. tottakai mukana arvonnassa :D

sallannika kirjoitti...

Osallistun ehdottomasti kassiarvontaan :)
Mekin käytämme aina kangaskasseja sekä isoimmilla ruokaostoksilla tuollaista Pirkan-kestokassia tai äidiltä saamaani Dermosilin kestokassia.
Jemmaan aina miehelle mukaan laukkkun kangaskassin kun ei muuten muistu mukaan ;)

TaiNa kirjoitti...

Pakko osallistua vaikka meiltä ei kangaskasseja kyllä puutu (kiitos mun ompeluintoni, hih), mutta tuo numero kakkonen on NIIN IHANA! :D

Unknown kirjoitti...

oi ompa suloisia kasseja! osallistun! :)

Hilla kirjoitti...

Ihania kasseja! Osallistun arvontaan. :)

Tintti08 kirjoitti...

Onpa sieviä kasseja! Meilläkin on ollut jo pitkään käytössä kestokassit kauppareissuilla. Osallistun minäkin arvontaan ;).

Saana kirjoitti...

Ihania kasseja! :)

Meillä myös minä ja mieheni kanniskellaan kangaskassia mukana, ettei tarvitse muovikassia ostaa ostoksia varten.

Ja isompia ruokaostoksia varten on juurikin tuollainen Pirkan kassi ja toisena kassina Marimekon ostoskassi.

Joskus harvoin, kun on kangaskassi unohtunut kotiin, on oikein harmittanut ostaa muovikassi.

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun hienoja. Mukaan arvontaan.
T: Nitta

Siili kirjoitti...

Käytännöllisiä ja kauniita! Haluan mukaan arvontaan :)

Sanna kirjoitti...

Arvontaan haluan osallistua! Suosikki on varmaan tuo laivakassi, vaikkakin kaikki kelpaisivat...
Meilläkin käytetään nykyisin oikeastaan pelkästään kangaskasseja, on halvempaa ja niihin saa tungettua enemmän painavaa tavaraa, eikä tarvitse pelätä, että maitokassi levahtaa parkkipaikalle.

pikkukiiski kirjoitti...

Ihanaa, kangaskassit on pop! Tuo keskimmäinen on oikein näytti ja tietty mukana arvonnassa!

Maippi kirjoitti...

Meillä on käytössä myös kangaskassit. Joka tilanteeseen omansa. On kauppakassia, kirjastokassia, käsityökassia, töihin eväskassia jne :)

Katja kirjoitti...

Mullakin on aina kangaskassi tai kaksi laukussa mukana.
Jos voitto kolahtaa, tykkäisin eniten kassista nro 2.

Jenni kirjoitti...

Meiltä puuttuu kunnollinen kangaskassi, joten osallistun paremman ja ekologisemman kassin toivossa mukaan arvontaa :)

Suuret kiitokset muuten ihanasta blogistasi!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kasseja!

Itsekin käytän paljon kangaskasseja ja ne on myös varsin mukavia matkamuistoja reissuilta. Tai tuliaisia. Parhaat kassit on kuitenkin sellasia, missä on niin pitkä hihna, että sen saa olalle.

-Sanna-

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin julistaudun kangaskassien kuluttajaksi. :) Mikäpä mukavampaa kuin kasata ostokset värikkääseen pussukkaan!

Mukana arvonnassa, kiitos. :)

Kaunista kevättä toivottaa:
Hanna

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin lopetin muovikassien oston, hulluahan se on vaikka ne roskapussikäyttöön menivätkin. Mutta pienet vaate- ym. kauppojen pussit menivät usein sellaisinaan roskiin. Ihanista kankaista sinun kassisi! Tiina L

Kangaskasa kirjoitti...

Ihania kasseja! Itse suosin myös kestokasseja ja niitä pitää olla paljon, etenkin käsitöillä :)

Iida kirjoitti...

Minäkin haluan osallistua arvontaan! Ihania kasseja! :) Itsekin kestokasseilen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kasseja, osallistun ilman muuta arvontaan!

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun.
Meilläkin käytetään kestokasseja.
T:Artun äiti

Ansku kirjoitti...

Osallistun!
Meilläkin ommeltu omia persoonallisia kauppakasseja, mutta Pirkan kassi taitaa päätyä kokoelmaan, kerran kestää niin hyvin painoakin! :)
Kassit numero 1. ja 2. ovat lemppareitani.

anni kirjoitti...

tottakai osallistun arvontaan!ihania kasseja!

Jonn-a kirjoitti...

Mä olen myöskin ruvennut käyttämään kangaskasseja <3 Kestää enemmän painoa ja ovat kauniimpia! Sisko kutsuu nykyään mua kassi-almaksi, tietää että jostain kolosta repäsen kassini esiin :D
Miestä aluksi hävetti käydä yksinään kaupoilla mun kangaskassieni kanssa, mutta tänäänkin lähti ihan hyvillä mielin kassit hulmuten ;)
Cittarissa huomasin tänään juuttikassin, 3€, sellainen lähti sitten uudeksi ostoskassiksi :)

Tämän tarinan siivittämänä mukana arvonnassa!

-Jonna

*marjuska* kirjoitti...

Täällä myös yksi ekokasseilija. Lisää tarttis kasseja surautella.

Osallistun mielelläni arvontaan. Keskimmäinen kassi on suosikkini :-)

S kirjoitti...

Osallistun, sillä meilläkin käytetään kestokasseja ruokaostoksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti osallistun arvontaan. Käytän lähes aina kangaskasseja, eikä niitä koskaan ole liikaa. Aivan ihanat kuosit muten... :)
-Marja

RuusuLiisa kirjoitti...

Mukana ollaan! Ja numero 2 olisi aivan täydellinen minulle :)

Tassu kirjoitti...

Hienoja, osallistun!! Nro 2 on mun suosikki.

Mindianna kirjoitti...

Meillä on kauppakäytössä reppu ja kolme kangaskassia, mutta kyllä vielä yhdelle olisi käyttöä :). Kolmosen haluaisin, jos voitan.

Minna kirjoitti...

Ihania kasseja! Ja tosiaan hyödyllisiä :) Osallistun siis mielelläni arvontaan! :)

HannaV kirjoitti...

Täälläkin kuolataan noiden kauniiden kassien perään ja arvontaan osallistutaan! ;)

Viiriäinen kirjoitti...

Oih, mukana! Onpa vaikea valita lemppari...

Niinu kirjoitti...

Minä en osta muovikassia.Piste.
Näin dokumentin siitä kuinka maailma hukkuu muoviin ja se vielä vahvisti uskoani siitä että ilmankin muovipusseja pärjää.
Vielä kun joku kertoisi mikä toimisi roskapussina paremmin...
Jos voitan toivoisin saavani yhden kaverin lisää nrosta 1 tai sitten 2, laivat ei oikein ole makuuni.
Kärsin merisairaudesta:)

Hannele kirjoitti...

ehdottomasti mukana arvonnassa..

tahtoisin laivalaukun :) Minäkin yrittänyt pysytellä kangaskassin kanssa liikenteessä vaan joskus unohtuu.

Kata kirjoitti...

Jee, ihana arvonta!! Meillä myös kestokassit käytössä, tosin ne ovat lähes kaikki kohtuullisen rumia lääketehtaiden yms. mainoksia..Kiva vinkki myös tuo pirkan kassi, kiitokset!

Aurinkoista kevättä!

Kuukki kirjoitti...

Minulla on myös yleensä aina kangaskassi mukana, mutta ne eivät ole ollenkaan näin hauskan näköisiä. Siispä mielelläni ottaisin numero kakkosen ;-)

seinäkärpänen kirjoitti...

Osallistun arvontaan :) Ihania kasseja!

Miina kirjoitti...

Osallistun 1 kassin arvontaan! :D

Roosa kirjoitti...

Osallistun myös arvontaan, itse olen kassihullu : )

Sisältö arvaamatonta.. ;) kirjoitti...

Pitäs itekki osata arvostaa enempi tuota kestoilua...
Aivan ihania kasseja oot tehny, suosikki noist on nro2! Ehdottomasti =)
-Osallistun arvontaan, kiitos.

Iita kirjoitti...

Kangaskassit ovat ihan must! Minä en ikinä lähde kauppaan ilman kankaista kassia (joita löytyy jo kymmenen erilaista!).
Mukana arvonnassa! =)

AnniP kirjoitti...

Mulla on vieläkin omat kestokassit ompelematta, käytämme likaisia kaupasta ostettuja, rispaantuneita... Arvannet että mielin mukaan arvontaan :) Lempparini on ykkönen.

k kirjoitti...

Hei! Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan. Laiva-kassi olisi kiva =)

eee kirjoitti...

Kauniita ja hyödyllisiä, kakkosen ottaisin mieluiten jos saisin,vaikka kivoja kaikki :)

Soupe kirjoitti...

Olen jo pitkään seuraillut mielenkiintoista ja nostalgista blogiasi. Nyt, kun perustin oman blogini, ryhdyin blogisi lukijaksi. Haluaisin myös osallistua arvontaan!

pikkupikkuriikki kirjoitti...

osallistun tottakai kivaan arvontaan ja multakin löytyy kestokassi käsilaukusta..kulahtanut sellainen, joten uus vois olla mieleen ja 1. näyttää tosi kivalta...

K kirjoitti...

Pirkan kestokasseja meiltä löytyy vaikka kuinka monta! Ovat aivan vallattoman hyviä kauppareissuilla ja hintakin sen verta edullinen, että niitä on tuulut hankiituua useampikin, kun en ole halunnut muovipussia ottaa! Kaikki ovat kuitenkin enempi tai vähempi käytössä ja kauppaan mentäessä lähtevät mukaan, tietty! Itsekin haluaisin käyttää vieläkin vähemmän muovipusseja tai siis ottaa niitä vastaan kaupoista, mutta herää kysymys, ehkä tyhmä sellainen, että mitä te käytätte kotona roskapusseina, jos ei ole muovipusseja? :) Jos voitan, haluaisin kassin nro 1. :)

Meeri kirjoitti...

Mukana! Kivoja kasseja.

A kirjoitti...

Mukana kassiarvonnassa! :)

Clarissa kirjoitti...

"Kassialma" on mukana arvonnassa.Kasseja ei ole koskaan liikaa! Kaikki kivoja, mutta ykkönen taitaa olla suosikkini.

Eveliina kirjoitti...

Sama juttu, oma kassi aina mukana, ärsyttää suunnaatomasti sen kerran kun sen on jostain syystä jättänyt kotiin ja sitten tietysti tarvitsis. Paljon kivampia kantaakin kun mitkään muovikassit.

Noista valitsisin keskimmäisen.
xoxo, Prefecta
Another Fab Day

Kikka kirjoitti...

Samoilla linjoilla kanssasi muovipussien suhteen! Jos joskus on pakon edessä joutunut ostamaan muovikassin, niin oikeasti ottaa päähän ja kovaa!

Iskä meillä ostaa omilla kauppareissuillaan melkein aina muovipussin, tästä käydään toisinaan kiivastakin sananvaihtoa ;)

Olen myös pistänyt merkille, että usein kassalla kysytään haluaako pussin eikä ostosta automaattisesti muoviin tungeta. Hienoa!!!

Ja juu, mukana arvonnassa, kaikki kassit miellyttävät.

Satu kirjoitti...

Oi, täytyy heti etsiä tuollaisia Pirkan kasseja.

Mun suosikki alimmista on nro 1.

Tupu Pupuna kirjoitti...

Osallistun :)
Kassi nro 1 olisi näistä kaikista ihanuuksista ihanin :)

Anonyymi kirjoitti...

Äärimmässä hädässä ostan muovikassin ja se on harvoin :) Osallistun kassin arvontaan. Nro 2
-satu

Mari kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Kauniita kasseja. Itsellä aina kanssa mukana kangaskasseja.

Anonyymi kirjoitti...

Hyödyllinen, sopii aina laukkuun. 2 suosikkini. Aurinkoista viikkoa Sinulle! :)
Ritva

Anonyymi kirjoitti...

Minä oon myös kangaskassifriikki ja mielellään osallistun arvontaankin :) Ihana kasseja oot tehnyt. Nro 1 olis just mun kassini :)

Meli kirjoitti...

Ihania kasseja, nro 2 on suosikkini. Meillä on miehen mukaan joka paikka täynnä kasseja, mutta tarviaahan niitä nyt aina vielä muutaman :D

Retromoderni kirjoitti...

Kangaskassit ois todella käteviä ja häpee myöntää että ne unohtuu aina kotiin, joten...

Mukana arvonnassa ja kassi 2 tai 3.

Joten menenkin heti laittamaan sellaisen käsilaukkuun.

Riikka kirjoitti...

Minäkin osallistun arvontaan. Tosi kauniita ja etenkin tuo keskimmäinen <3
Itsellä mukana keikkuu kiroileva siili -kassi ruokaostoksilla, ettei tarvitse rontata niitä muovisia niin hirveästi kotiin.

Piia kirjoitti...

Kyllä niitä muovikasseja kertyisi ihan hurja määrä vuodessa, jos aina ottaisi kaupasta uuden. Sitä paitsi kangaskassit kestääkin paljon paremmin, kun kantaa viikon ruoat kerralla kaupasta.

Hienot kassit olet ommellut! Tottahan toki otan osaa arvontaan, tuo keskimmäinen kassi sopisi upeasti mun kestokassien joukkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Tässä yksi kestokassifani. Joka laukussa ja autossa on kasapäin erivärisiä ja -kuosia kangaskasseja.Kassisi nro 1 on ihana!
-Mimmi-

BellaGodiva kirjoitti...

Ihania laukkuja kertakaikkiaan :) ja itselläkin on tuollainen Pirkkakassi kauppakassina ja hyvin on toiminnut!
Osallistun arvontaan ja laukku 2 on minun mieleeni:)

joponen kirjoitti...

Kivoja kasseja :) pitäähän se osallistua arvontaankin!

Ruiskaunokki kirjoitti...

Täällä kangaskassien suurkuluttaja. Kassit ovat käytössä joka päivä monissa tarkoituksissa. Siis sekä mukana täysinä, että tyhjinä - ja säilytyspusseina mm. langoille, kangastilkuille ja askartelutarvikkeille.

Jos (siis kun :D) voitan, valitsen kassi numero ykkösen.

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan, laiva-kassi niin ihana! T: Mintsu

Anonyymi kirjoitti...

osallistun minäkin arvontaan
-sylvi

Mia kirjoitti...

Meilläkin kulkee aina kaupassa kassit mukana, muovipusseja pyrin ostamaan mahdollisimman vähän.
Vaatekaupoissa otan kyllä vastaan, koska ne mene kierrätykseen (huutisvaatteiden kääreiksi ja muun vaatemyynnin pusseiksi). ;)

Tottakai arvontaan mukaan! :)

Susanna kirjoitti...

Kokeilenpa onneani, sillä niin kovasti himoitsen keskimmäistä kassia!

Samoin minulla on aina kangaskassi mukana kaupassa, ja siitä huolimatta niitä muovipusseja aina pursuilee keittiön alakaapista.

peukku kirjoitti...

Ai niin se lemppari arvontaa varten, numero 2 ehdottomasti :).

peukku kirjoitti...

Kangaskassit on kyllä ilahduttavissa määrin lisääntyneet. Vielä kun saisi tehtyä itelleen hedelmäpussin, ettei siihenkään tarvitsisi aina muovipussia ottaa. Musta on käsittämätöntä, että toiset pakkaavat banaanitkin muovipussiin. Niissähän on jo vahvat kuoret siinä suojana. :D

Annemari kirjoitti...

Minäkin mukaan arvontaan, ihania kasseja!

Sandra kirjoitti...

Tääkin tahtois mukaan arvontaan. Mä olen kanssa yrittänyt tehdä kangaskasseja ostoksia varten. Mulla siis kulkee käsilaukussa aina vähintään yksi mukana ja autossa yksi. niin ja noista mun lemppari oli toi ykkönen =)

Tinka kirjoitti...

OiOi! Ihan pakko osallistua. Iskin silmäni heti nuihin, varsinki kakkoseen.

Emilia kirjoitti...

Kangaskassifani täälläkin, harmittaa vietävästi välillä jos kassit unohtuneet matkasta ja joutuu ostamaan muovisen:(
Keskimmäinen kassi eniten makuuni!

Marjis kirjoitti...

Kangaskassien ompelu on mun bravuurihommia. Osallistun arvontaan, kassi numero 1 on mun suosikki.

Tuula kirjoitti...

Viisihenkisen perheen markettiostoksia varten saapi ostaa vähintään 4-5 muovikassia per kauppareissu jos kankaiset jäävät kotiin! Nykyään kulkevat aika hyvin mukana. Tuo pirkan punainen kestokassi on hyvä, mutta siinä saisi olla pitkemmät kahvat jotta sen voisi laittaa olalle.

Ilman muuta mukana arvonnassa ^^.

Katjus kirjoitti...

Täytynee osallistua elämäni ensimmäiseen blogiarvontaan! Itse ostan hävettävän usein muovikasseja kun tahtoo kestoversiot usein unohtua kotiin. Ehkäpä tuollaisen nätin kassin jo muistaisi napata mukaan kauppaan lähtiessä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hävettää ihan, että on muka niin vaikeaa!! Mutta ehkä se siitä jos saisi noin kauniin kassin :)

Anonyymi kirjoitti...

pidän tosi paljon blogistasi! jos voitan niin valitsen tuon kolmosen. terveisin Jonna jonnapen@hotmail.com

Veera kirjoitti...

Nyt on kyllä pakko osallistua arvontaan, kun on niin hienoja kasseja. =)

Kati kirjoitti...

Kokeilenpa minäkin onnea :)

omistan kyllä muutaman kangaskassin kauppareissuja varten, mutta tuollainen pyöreällä pohjalla varustettu voisi olla "tehokkaampi" ja syödä enemmän ostoksia. Hommasin myös joku aika sitten hedelmäpussit, ettei tarvitsi aina pakkailla hevi-tavaraa muovipusseihin. Ne pussit on vielä turhempia kuin muoviset isot ostoskassit, joita yleensä voi jollain tapaa kierrättää.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kangaskasseja, mukana ollaan! -Anne

annenyyssonen@hotmail.com

MariaJ kirjoitti...

Kivoja kasseja! Osallistun arvontaan, 1. kassi on mieleisin.

Nzqu kirjoitti...

Osallistun arvontaan!

Keskimmäinen kassi on ehdoton lemppari näistä. (Mulla on vaan erilaisia mainoskasseja kauppakasseina, yhtä olen sentään "tuunannut"... pitäis ommella...)

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Tottakai mukaan arvontaan, kasseja tarvii aina! =)

Karhu kirjoitti...

hop, 3 !

kangaskassit ♥

Anonyymi kirjoitti...

Kangaskassejavallan myös käytän, mutta näin hienoa mulla ei vielä ole. Ykkönen olis suosikki :)

-Ralla

Anonyymi kirjoitti...

en ole paljon muita laukkuja sen jälkeen käyttänyt kun ensimmäisen kangaskassini ostin.sen jälkeen olen ommellut niitä itse ja ostanutkin muutaman.toimii hienosti vaikka välillä niistä onkin vaikea löytää mitään jos on täynnä.vaikka niitä onkin jo monta niin aina mahtuu lisää,osallistun siis arvontaan minäkin :)
-mea

Lotta kirjoitti...

Vielä ehdin siis osallistumaan arvontaan. :) Ihania kasseja kaikki, mut ehkä mieluiten ottaisin tuon kakkosen.

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan :o) Itsekin aloin vallan käyttää kestokasseja pari kuukautta sitten ja sain anopinkin innostumaan, säästöäkin kertyy vähän kunnei joka kauppareissu tarvitse ostaa uutta pussia ;) Roskikseen olen ostanut rullapusseja, niille jää hintaa vain 3snt/kpl.

Nea kirjoitti...

Onpas hienoja kasseja, osallistun arvontaan :)!

Nonna kirjoitti...

Mullekin tuollaisella ihanuudella olisi käyttöä! =)

Irmeli Ikinuori kirjoitti...

Ehtii vielä, tämäkin mattimyöhäinen :D

Reija kirjoitti...

kassiarvonnassa mukana!
kyllä luvattoman paljon ostetaan meillä muovikasseja MUTTA aina kun kotoa käsin lähdetään vartavasten kauppaan otetaan kestokassit mukaan (noi pirkan punaiset on hyviä, eikä laahaa maata kun on tarpeeksi lyhyt kantokahva!)

Anna kirjoitti...

Kauniita kasseja. Haluan myös osallistua arvontaa.

Josefin kirjoitti...

Kivat kassit, osallistun minä myös :)
Kaikki kuosit käy, kakkonen ehkä ihanin.
josefin

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin haluan osallistua! Kangaskassia tarvitaan aina. Minun suosikkini on ykkönen.
t:Minna

Arktinen yksinhuoltaja kirjoitti...

Kasseja tulee ja menee, vaikka kangasta olisivatkin, joten uudelle olisi tilaa. Numero 3 laivoineen on suosikki.

Anastasia kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :) Meillä kans käytetään Pirkan kestokassia, on ihan paras kauppareissuilla kestävyytensä ja käytettävyytensä puolesta. Lisäksi mainoskangaskasseja sekä serkkuni tekemiä kangaskasseja kulkee käsilaukussa, hoitolaukussa ja rattaiden taskussa aina mukana. :)

Anonyymi kirjoitti...

Luulin jo osallistuneeni tähän, mutta kommenttia ei näykään missään. Minusta tuo keskimmäinen kassi on aivan ihana, toki tietysti muutkin vaihtoehdot kelpaavat jos saattuu arpaonni kohdalle :)

Villityttö kirjoitti...

Täältä löytyy myös yksi muovikasseja/-pusseja karttava. Pari kangaskassia löytyy mutta ainahan niitä tarvitaan lisää =D varsinkin noin kauniille kassille on aina käyttöä. Osallistun siis arvontaan ja jos onni suosii nii kassi numero 2. on ihan täydellisesti mun näköinen!

sari kirjoitti...

no juu, ilman muuta haluan osallistua arvontaan ja tuumata samalla, että olipa onni kun tänne blogiisi eksyin "vahingossa":)!

käyhän muuten kurkkaamassa jos kiinnostaa, minullakin on juur on arvonta tänään käynnistynyt ja joku onnellinen voittaa ittelleen värikkään retro-kellon;)..