"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

19. toukokuuta 2017

Onko kaapissasi ruskeita 70-80-luvun astioita, niillä on yllättävää arvoa


Näin otsikoidaan Iltalehden vuoden takainen juttu.
Että vaikka täällä meillä eivät ole suosiossa, niin Jenkkilässä ja Japanissa on. Sinne suuntaan siis myymään ylimääräiset Ruskat?

Neljä vuosikymmentä valmistettu ikisuosikin viitan saanut Arabian Ruska astiasto ei ole tällä hetkellä suosittu, ja sen voi havaita jo ihan tarjonnasta kirpputoreilla ja netissä. Paljon myynnissä ja hinnat alhaiset.
Ruskaa on myös tehty niin pitkään, että sitä löytyy siksikin paljon, eikä arvo sellaisella tavaralla voi ainakaan nousta.

Ruska katettiin mäntyiselle pirttipöydälle kun muutenkin sisustettiin rustiikkisesti. Sellaiseen se sopikin.
Ihmiset tykkää nyt kepeämmistä ja värikkäämmistä astioista. Esimerkiksi Arabian puhalluskoristeisista kupeista.

Kiinnostus on vähentynyt myös muihin tummiin raskaisiin S-sarjan astiastoihin esim. Kosmos, Otso ja Ruija. Ruija oli tuossa Iltalehden videollakin.
Meillä on kotona Tupa-sarjan kahviserviisi ja se on myös sellainen, joka ei ainakaan omaa silmää miellytä yhtään.
Mutta odotellaas taas että aika kuluu, voivat olla trendikkäitä myöhemmin kuten Iltalehden jutussa vinkataan.

Tässä on Ruskan hintoja alkuvuosilta, Sokoksen Kodin Kuvastosta vuodelta 1963.
Nykyrahassa rahanarvolaskurin mukaan teekannu 12mk maksaisi 25.15eur.



Minun ruskeaan keittiööni jotain ruskeaa välillä kuitenkin hiipii. Vaihtelen asetelmia, milloin on eri purkkia tai pannua esillä.
Pikkuinen teepannu on aika hiljattain ostettu. Se on Arabian GD 1-malli, mattapintaisella Kaarna koristeella. Kyljessä siinä on pienet pisteet joista puuttuu väri, valmistuksessa jo tullut kauneusvirhe.

Jep jep, ei tosiaan ole ruskea hinnoissaan...
Tosin luulen että tässä ei vaan ole tunnistettu tuotetta, Kontin hinnat tuntien olisi ainakin kymppi lisää muuten.
Leimat näistä on pohjasta yleensä lasitteen päältä kuluneet pois.

Viime aikoina Kontissa (Lahti) on ollut puutteellista tietoa monien esineiden tunnistamisessa, se on tietysti hyvä meille ostajille että hinnat ovat oikeasti kirppistasoa eikä antiikkiliikkeiden.



5 kommenttia:

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Mulla on ruskaa puolitusinaa, pitäiskö myydä ;) ;)

Dzinni kirjoitti...

Voi! Tuota Ruskaa ostin arkiastiaston ja kahvikupit ekaan omaan huusholliini! Oli ihan sivellä astioiden silkoist apintaa, ja todellakin muutenkin tummasävyisessä keittiössä ne olivat hieno näky tummalla pirttipöydällä!

Tanja kirjoitti...

Au Au au... siis nuo ruskeat saa minun hampaat särkemään...ne on niin inhottavan pintaisia...

Unknown kirjoitti...

Ja sipulimaito pääsi mainokseenkin! Äiti teki sitä flunssalääkkeenä. Ilman suolaa. Vähemmästäkin paranee. Onkohan se ollut tuossa mainoksessakin velmuillen vai tosissaan...

Unknown kirjoitti...

Minulta löytyy ruskaastiastoa joka lähtöön, teekannuja, lautasia, kahvikuppeja, tasseja ym.