"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

9. toukokuuta 2017

Elämä on kaunis kuin perhonen

"Elämä on kaunis kuin perhonen, sanoo taiteilija Esteri Tomula, jonka kätten jäljet ovat tuttuja kaikille suomalaisille perheenäideille. Vaikea sairaus on runnellut hänen heiveröistä vartaloaan mutta hengen kauneus elää."

-Jaana nro 8/1966
Esteri Tomulasta (1920-1998) emme ole nähneet paljon kuvia, vaikka hänen nimensä ja tuotantonsa on tuttuakin tutumpi. Google kuvahakuun en saanut yhtään kuvaa henkilöstä Esteri Tomula.

Helena Leppäsen kirjassa Rakastetut Arabian astiat koristelijana Esteri Tomula piirtyy henkilökuva terävästä, hauskasta ja valoisasta Esteristä muiden kertomana.

Jaana -lehden juttu 50 vuoden takaa saattaa olla yksi harvoja haastatteluita joita Esteri on antanut.

Toimittaja kyselee mistä tulevat koristeiden aiheet, onko posliinitaiteilijan edessä ehkäpä kukka jonka kuvilla koristelee esineen? Esteri kertoo maalaavansa mielikuvituksesta, ensin luonnostelee kuvan paperille ja sitten maalaa yhden kupin malliksi.
"Eikö ajan mittaan käy raskaaksi kutsua mielikuvituksesta koko ajan uusia aiheita, käyttämättömiä malleja?"
"Uusien aiheiden keksiminen ei oikeastaan tuota vaikeuksia. Joskus ehkä kun johonkin vanhaan lautasmalliin halutaan uusi koriste...se on uusittu jo monta kertaa aikaisemmin...silloin saa joskus miettiä onko enää mitään keinoa tehdä tuosta esineestä uutta, vetävää, myyvää..."

Mutta joskus on pitänyt sentään tarkistaa tosiseikat, kalakuvioisesta Neptun emalikoristeesta Esteri kertoo näin: "Tähän minun piti katsoa mallia tietosanakirjasta. Me sisarukset näet myimme yhteisestä sopimuksesta kaikki koulukirjat heti kun niitä ei enää tarvittu!"

Esteri olisi toivonut suunnittelemansa Tatti kuvion peittävän koko emalikulhon, ylhäältä alas asti täyteen sieniä. Teknisesti se ei kuitenkaan onnistunut, koska siirtokuvaa ei voinut laittaa kulhon alaspäin kapenevaan pintaan ilman ryppyjä. (Kaikissa kulhoissahan kuvio on vain reunakoristeena.)
Jutussa Esteri kertoo myös harrastuksistaan, musiikin kuuntelusta, pianon soitosta ja virkkauksesta. Isoäidin neliöistä virkattu peitto näkyykin kuvassa. Seinällä on Birger Kaipiaisen tekemä vati, hän oli muiden Arabian työtovereiden lisäksi hyvin läheinen ystävä Esterille.

Esteri Tomula toimi koristesuunnittelijana Arabialla vuosina 1947-1984. Hän pääsi sinne suoraan valmistuttuaan Ateneum Taideteollisuuskeskuskoulusta.

Jaana 8/1966


Ei kommentteja: