"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

28. heinäkuuta 2015

Kaviokenttien Lasse Viren


CHARME ASSERDAL 1973-2002
kuva: travmuseet.com
70-luvulla pääsi idoliksi ja lehtien ihailijakuvaan, sekä sai oman fan-clubinsa muutenkin kuin olemalla joku poptähti. Olemalla vaikkapa vain hevonen.

Charme Asserdal oli 70-luvulla jokaisen heppahöperön unelma, jonka kuvia liimailtiin ahkerasti vihkoihin. Ravitamma veti raviradat täyteen väkeä ja suomalainen raviurheilu nousi hetkessä maailman tietoisuuteen. Charmea, moninkertaista Euroopan ennätystammaa ohjasti Heikki Korpi.

Charme oli vahvasti päijät-hämäläinen. Kärköläläiset Anne ja Erkki Haapiainen ostivat sen Tukholman varsahuutokaupasta v. 1974 ja heidän kauttaan tamma päätyi Timo Evelle Nastolaan. Charme kilpaili Villähteeltä käsin ja vietti viimeiset aikansa Orimattilan Hevoskylässä. Tamman hoitajana oli nykyisin Asikkalassa asuva Irmeli Lehtioksa.

Viimeisen leposijansa Charme on saanut kotiradaltaan Lahden Jokimaan ravikeskuksen pääportin edestä. Erikoinen ja vaikuttava kunnianosoitus aikansa supertammalle.

 

Elävä arkisto on mainio paikka muistuttaa mieliin myös Charmen tähtihetkiä, katsokaapa vaikka millaisella mediamylläkällä hevosta lastattiin lentokoneeseen Pariisiin kilpailuun.
Suora linkki Charmesta kertoviin ohjelmiin tässä.


1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ja Timo Eve on Dingosta tutun Jarkko Even ( selvännäkijä claudia even ex-mies) isä. Muistan nähneeni dokumentin jossa Jarkko kertoi menneensä moikkaamaan isää raviradalle johon isä oli tylysti tokaissut ettet sä tänne voi tulla. Jotenkin se katkeruus isää kohtaan oli käsinkosketeltavaa ja auta armias jos joskus näen tän äijän jossain saa kuulla kunniansa.
Ollaan oltu myös neste oli rallissa jokimaalla ja toi charmen hauta oli jotenkin tosi hieno kunnianosoitus yhdelle aikansa hevosista. Muistan appiukkoni kertoneen että Finnairista revittiin penkit irti että saatiin tuo kaakki kuljetettua paikasta a paikkaan b.