"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

23. joulukuuta 2014

Mietteet näin joulun alla


Olen sen tyypin ihminen että innostun ja kiinnostun helposti jostain uudesta jutusta ja sitten vanhat jutut jäävät hunningolle. Tämä blogi.

Kiinnostus on nyt niin tuossa taloprojektissa etten ole paljon 70-lukua mietiskellyt. En ole kuitenkaan lopettamassa blogia, mutta luulen että nyt täällä on aika hiljaista tulevat kuukaudet. Edessä kun on tavarapaljouden pakkaaminen ja muutto. Uuteen kotiin asettuminen.

Retrotavaroita aion myydä sitten muuton jälkeen taas pois, koska eivät tule löytämään paikkaansa kuitenkaan uudessa kodissa. Sisustus tulee muutenkin olemaan minimalistisempi kuin täällä kun joka kippo, kattila ja purkki eivät ole esillä.

Yleisiä rakentamiseen ja sisustamiseen liittyviä kuulumisia voi käydä lukemassa taloblogistani.--->

Lupailin silloin alkuvuodesta kirjata vuoden vaateostot (sis. myös kengät) ylös, ja katsoa näin että paljonko niihin menee rahaa.
Luulisin että tuli hiukan keskivertoa pienempi summa tänä vuonna.

Vaateostot kirpputoreilta: 35,75eur
Vaateostot kaupasta: 126,40eur
Syy miksi tämä luku on näin korkea johtuu 79,95eur maksaneista kengistä. Toivon mukaan kengät kestävät sitten ainakin viisi seuraavaa vuotta mikäli laatu ja hinta ovat yhtään yksiin.



 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 !


4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Hyvää joulua myös teidän perheelle!

Katariina kirjoitti...

Ihanaa joulun aikaa teille :)

Katja kirjoitti...

Tuota se rakennusaika on, vie ihan tuhottomasti vapaa-aikaa vaikka ei itse edes tekisi. Saatikka jos itse tekee. Mukavaa ja rauhaisaa joulua!

Irja Viirret kirjoitti...

Hei, jouluntoivotukset jäivät väliin mutta toivotan Sinulle hyvää 70-luku meininkiä edelleenkin, monta mukavaa juttua olen täältä bongannut, joista suuret kiitokset.