"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

28. helmikuuta 2009

Vauvan makuupussi


"Kun Vauva-lehden Aihe vapaa -palstalla äänestettiin v. 2006 kauneinta makuupussia kautta aikojen, sai eniten ääniä vuoden 1977 makuupussi, jossa ruskealla pohjalla valkoisia ja oransseja kukkia."
Retrovauvat-kirjassa näin kerrottiin.

Pussien vuosiluvut menevät osittain päällekäin, silloinkin edellisen vuoden pussia jaettiin niin pitkään kuin riitti.
Nallepussia oli jaossa ainakin v. 77-78, rinkulapussia v. 79-80. Kukkapussia v. 76-77.
Retroharrastajat arvostavat varmaan eniten ruskeaa nallepussia ja se onkin halutuin -70- luvun pusseista. Siinä onkin tosiaan sitä jotain.




Moni nykyäiti haluaa lapselleen samanlaisen makuupussin jossa itse vauvana nukkunut. Nostalgiaa nostalgiaa.

Omat suosikkipussit olen onnistunut löytämään, kukkakuosi ja nalle vähän kalliimpina mutta tuo ruskea rinkulapussi oli kirpparilla 2e.
On vielä olemassa yksi ruskea pussi (80-luvun puolelta), siinä on valkoisia pieniä pistemäisiä neliöitä, se ei ole niin sytyttänyt että olisin halunnut kokoelmaani.
Joskus 70-luvun alkukupuolella noin oli myös keltaista ja vihreää kokokukikasta pussia, niitä en ole koskaan livenä nähnyt mutta meillä oli kotona samasta kankaasta täkki vihreänä variaationa.
Huutonetistä näitäkin pusseja voi välillä pongailla.

Kuvassa on vielä turkoosipohjainen vihertävällä köynnöskuviolla oleva pussi, jonka jakovuosi on hiukan mysteeri. Äitini väitti sen olevan siskolleni hankittu mutta hänen syntymävuotenaan ei vielä makuupusseja jaettu (aloitettiin 1968.)


Haluttuja ovat myös -70- luvun
pakkausten viltit, kuvan aurinkovilttiä
jaettiin ainakin v.76-77.

Oranssia pallovilttiä en omista,
sen sijaan sama viltti rusehtavana löytyy.

(Muoks*. On jo löytynyt oranssinakin kirpputorilta hintaan 1,50e.)



Jotkin uudet tavarakokeilut on jääneet lyhytaikaiseksi, esim. v. 1979-80 pakkauksessa oli mukana jopa kantoreppu.

v. 1978 keväällä sisältönä oli:
  • 3 trikoonuttua
  • 4 trikoopaitaa
  • 1 trikoopäähine
  • 10 housuvaippaa
  • 6 trikoohousua
  • 4 trikoopotkupukua
  • 1 pyyhe
  • 2 lakanaa
  • 1 pussilakana
  • 1 makuupussi

sekä hoitovälineitä hyvin pitkälti kuin nyt, paitsi pesuvati (poistettiin 80-luvun alussa.)

Tässä vielä tuo köynnöspussi paremmin ja on todellakin v. -69-70.




Uusista pusseista löytyy kaksi suosikkia:
v. 2004
v. 2005

21 kommenttia:

Tuusis82 kirjoitti...

Meillä on tuo ruskeapohjainen nalle makuupussi, se on mun serkun peruja, ihana tuo turkoosipohjainen, haluaa!

Saana kirjoitti...

Tuo ruskea pohjainen nalle makuupussi on kyllä tosi ihana. Muistan hyvin, kun serkullani oli sellainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei
Turkoosipohjainen makuupussi on ollut jaossa ainakin keväällä 1970 syntyneille (= allekirjoittanut). Pussi ei valitettavasti ole enää tallella.

S kirjoitti...

Minusta tuo päällimmäinen on kaunein.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!!
Löysinpäs ihanan blogin. Toivottavasti näen usein postauksia, ja itse 70 luvulla syntyneenä ihastelen sen ajan aarteita. Oliskin kiva tietää minkäläinen makuupussi on ollut syntymävuotenani, 76.
Noista ihanin on mielestäni vasemmanpuoleisin.ruskea-valkoinen.
Näinkin tänään jossain blogissa sellasen löydön, oliskos ollut ellikeittivellii tai....?

n i n n u kirjoitti...

Juuh, sitä meinasinkin että turkoosipohjainen pussi on omia perujani. On säilynyt yllättävän hyvin vaikka tais jossain vaiheessa olla koiran petinäkin...

hibou kirjoitti...

Mulla oli vauvana just toi vasemmanpuoleinen. Meillä on muutenkin tallessa aika paljon äitiyspakkaustavaraa pesuvaiteineen kaikkineen, ja vaikka en retrosta välitä, on kyllä ollut kivan nostalgista pitää omalla lapsella välillä samoja lakanoita, makuupusseja ja sen sellaisia. :)

Kipa kirjoitti...

Myy mulle tuo nallepussi??? =)
Itse olen samanlaisessa nallepussissa nukkunut,oih.

Ai Tuusiksellakin on se,kumpi myy mulle?!!*Tahtoo*

n i n n u kirjoitti...

En raaski myydä, nää kuuluu kategoriaan Säilytettävät :)

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi löysin tämän blogin. Mahtavia juttuja sinulla. Itsekin "keräilen" jonkun verran saman ajan lastenvaatteita ja äp-pusseja. Ongelmana vain on säilytys. Turkoosipohjainen makuupussi on ensimmäinen äp pussi ja sen jälkeen tuli vaaleansininen ruorin kuvilla. Sitä ruorikuvallista ei meinaa löytää oikein mistään. Huudossa näin kerran, mutta oli huonossa kunnossa.
Seurailen siis blogiasi.

n i n n u kirjoitti...

Kiva kuulla jos kiinnostusta löytyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi sinulla :) Oikein aarteita pullollaan!
Minullakin on tuo nallepussi ja ruskea pussi jossa valkoisia pallokuvioita. Oli juurikin pakko saada lapsille sama kuin itsellä ollut :D
Jatkankin tästä blogisi selailua-innolla :)

Tupu Pupuna kirjoitti...

Voi nämä on niin ihania! Upea blogi sinulla :) Minulla on itselläni tuo ruskea pallokuosinen, mieheni äp pakkauksessa ollut.

Huutonetissä on tuollainen turkoosi ja hintakaan ei paha :)

http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=101417253

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Esittelin tätä blogia tänään äidilleni ja huomasimme tähän päivitykseen liittyvän kysymyksen, johon meillä on vastaus.
Kirkaas keltainen kokokukallinen makuupussi on ollut jaossa ainakin syntymävuonnani 1975. Se on nyt ollut kahdella pojallani ahkerassa käytössä ja minusta se on ihan valtavan hieno kuosi. Ei ehkä ihan raflaavan retro, vaan hillitympi, mutta kaunis. Ja vauvojen mieleen värinsä puolesta.
Kuvankin voisin laittaa, mikäli saisin kamerani ladattua.
Yst. terv. Riikka Järvenpäästä

n i n n u kirjoitti...

Riikka: Kiitos tiedosta, keltainen kokokukikas oli sitten varmaan 74-75.

Anonyymi kirjoitti...

Veljelläni oli tuo ruskea nallekuvioitu makuupussi v.-78.

Itselläni oli sellainen kukallinen versio v.-74.
Molemmat ovat vielä jopa tallella.

Kiva nähdä miten erilaisia kuvioita ja värejä on käytetty eri vuosina.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo alemman vilttikuvan pallo/kukkakuosinen viltti on ollut jaossa ainakin minun syntymävuotenani 1980, samassa pakkauksessa ruskean ympyräkuviollisen makuupussin kanssa, juurikin tuollaisena marjapuuronpuna-valkoisena. Viltti on tallella, pussin kulutti loppuun koira. Arvolleen sopivassa paikassa oli silti rakkaan perheenjäsenen käytössä :)

Outi ♥ kirjoitti...

Tämä on jo vanha postaus, mutta oli pakko kommentoida. Itselläni on ollut vauvana tuo rinkulamakuupussi (olen syntynyt -81) ja olen etsinyt sellaista kissojen ja koirien kanssa joka puolelta omille lapsilleni. Valitettavasti äitini antoi sen eteenpäin monta vuotta sitten. Ei ole tullut vastaan kirpparilla vielä ja huuto.netissä niiden hinnat ovat nousseet niin korkealle, etten ole sitten raaskinut ostaa kun postikulutkin ovat melko suuret. :( Toivottavasti vielä löydän sellaisen jostain! :)

Anonyymi kirjoitti...

Turkoosipohjaisen pussin on täytynyt olla jaossa joko jo -68 loppuvuodesta tai vielä -71 kesällä, koska tuommoinen on vielä vanhemmillani tallella joko veljeni tai minun jäljiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla oli tuo turkoosipohjainen makuupussi, olen syntynyt marraskuussa 1968, se on vieläkin tallella:)

Dreamy Cloud kirjoitti...

Kehtaatko ottaa hyvässä valossa kuvan tuosta turkoosista jossa sininen pyöreä kuvio? Oma hävinnyt vuosia sitten s. 8/70