IKEA vanhat katalogit

Huhheijaa, olen käynyt täällä blogissa vuosi sitten. Oli jokunen kommentti tullut, ne on nyt julkaistu, pahoittelut etten ole henkilökohtaisten asioiden vuoksi enää jaksanut olla aktiivinen. Instagramin puolella on toisinaan jotain kirppislöytöjä tai muuta tarinaa.

Mutta tämä Ikea juttu oli jäänyt julkaisematta ja roikkumaan, laitan sen nyt sitten.

Ikean katalogeja kautta vuosien voi nyt selailla netissä, Ikean katalogit     

Heipä hei

Kesä takana, erilainen rajoittunut kesä, kuitenkin pystyi hengähtämään hiukan. Nyt on sitten taas mieli maassa tämän koronan takia, henkisestihän on hirvittävän rankkaa tämä jatkuvassa pelossa eläminen. Ja mitä vielä edessä, oi voi. Paukut alkaa olla aika loppu.

Tässä muutama edullinen kirppislöytö kesältä. 

Nuutajärvi Markku Salon Cumulus.

 Sinisenä tämä on aika harvinainen ja onhan kaunis. Hinta 2eur. Oli laitettu "vialliseksi" kun reunassa oli liimatahra. Rapsuttelin liiman pois, ei ongelmaa.

Tämä piti ihan netistä tarkistaa paikan päällä, että onhan varmasti Tamara Aladinin Carmen, kun ällistelin halpaa kahden euron hintaa. 

Riihimäen Helena Tynell Pala-maljakko 1eur

 ja Tamara Aladinin keltainen Rengas kynttilänjalka 4eur.

(Takana Nanny Still Ella maljakot aiempia löytöjä, harmahtava 2eur ja vihreä  5eur.)

Paluuta normaalimpaan

Kaksi kuukautta kotona kökkimistä takana, ihmeen nopeasti aika kuitenkin meni. Yleisfiilis oli kyllä aika alakuloinen ja odottava, ja tuli katseltua varmaankin jo liikaakin koronauutisointia.
Nyt näyttää paremmalta, ja on uskaltautunut jo käydä vähän muuallakin kuin lähikaupassa kun kirpputoritkin vilkastuvat ja suljettuna olleet alkavat vähitellen aukaisemaan oviaan. Joillekin aika on ollut kuolinisku, ja on pitänyt laittaa lappu luukulle pysyvästi. Joutuu tässä itsekin miettimään missä jatkossa voisi myydä tarpeetonta tavaraa kun vakkaripaikka lopetti. Peräkonttikirppiksetkin on tältä kesältä peruttu. Jospa syksyllä Siivouspäivä edes voisi toteutua. Vai ollaanko silloin toisessa aallossa?

Muistatteko nämä huumoritaulut 70-luvulta? "Hätätilantessa riko lasi." Tuli sellainen ahaa-elämys kun näin tämän kierrätyskeskuksessa ja pitihän se ostaa.
Pullonkorkinavaajan lisäksi on ollut ainakin tauluja joissa lasin alla on savuke ja tulitikut.


Mukavia kevätpäiviä, ihanaa kun lämpöä on vihdoin tullut ja saa laittaa ulkokukkia ja pihaa kuntoon!

Voihan viirus

Aikamoista. On tämä erikoinen tilanne. Toisille vaatii totuttelua ja toisilla ei tunnu missään. Ystäväni juuri tuossa soitteli ja kertoi olevansa jo kyllästynyt. Voisikohan sitä pyörähtää Sokoksella? Jos vaan pikaisesti kävisi? Olisi pussilakanoita tarjouksessa...
Meille ei kyllä tuota mitään vaikeuksia pysytellä kotipiirissä, sellaisia kotihiiriä kun olemme muutenkin. Pakollinen ruokakaupassa käynti ja siinä se.
Pojan otinkin jo maanantaina pois koulusta, 900:n oppilaan koulu, niin en nähnyt tarpeelliseksi enää pitää. Ja näin oli toiminut moni muukin, ihan muutamia oppilaita per luokka oli enää paikalla.

No ehdin sentään saada muutaman kivan vanhan pääsiäiskoristeen ennen tätä koronaa.

Viime vuonna ei tärpännyt yhtään näiden Weiste koristeiden kanssa, nyt löytyi kaksi Pelastusarmeijan kirpputorilta. Tuollainen kukko meillä taisi olla kotonakin kun tuntuu niin tutulta.

Pitäkäähän toisistanne huolta ja suojelkaa ikäihmisiä, netistä bongasin tällaisen aika hyvän ohjeen:

Isovanhempanne kutsuttiin aikoinaan sotaan.

 Teitä pyydetään istumaan sohvalla. 

Uskon, että pystytte siihen.

 Tsemppiä!

Marikangas

(Huom, tekstiä muutettu ja korjattu virheellinen Marimekolta saatu tieto.)

Löysin tänään palasen kangasta, joka on varhaista Marimekkoa, Marimekon edeltäjän Printexin aikaista.
Marimekko perustettiin v. 1951, mutta kankaat tuotettiin Printexin nimissä vuoteen 1966 asti jolloin se yhdistettiin Marimekkoon.
Maritextil Marikangas viittasivat jo Marimekkoon, vaikka vielä itse Marimekkoa ei käytettykään reunatekstinä.

Ikää kankaalla siis on vaan ei näy kyllä missään, huippu laatua.

Historiaa henkareissa

Olen keräillyt kirpputorien ilmaislootista paloja suomalaisesta vaatetusteollisuudesta, tehtaille, tuotemerkeille tai liikkeille nimikoituja henkareita.
Onko näistä mikään yritys enää jäljellä ja toiminnassa, katsotaanpas. (Tietoja etsitty netistä, joten faktapohja on sen varassa.)

• Naisten pukutehdas Oy, Lahti. Tämä on vielä hyvinkin toiminnassa, konttori sijaitsee Hollolassa, mutta tuotantotilat on jo purettu ja tilalla on K-Supermarket. Kaikki ompelutyö tehdään ulkomailla. Heidän nykyinen brändinsä on olla palveleva housukauppa. Mutta minä muistan tehtaan siltä ajalta kun tuotemerkkinä oli Nina & Pii, joka oli isoin kirjaimin kirjoitettuna myös tehtaan ulkoseinään, ja minun tätini oli ompelijana siellä.
• Story. Oli Keskon tavaramerkki, muistan esim. Story toppavaatteet 80-luvulta. Yrityskaupan myötä Story siirtyi Luhdalle.
• Merry Finn. Artella Oy:n tuotemerkki. Kirpputoreilta löytyy vielä paljonkin Merry Finn leninkejä ja mekkoja. Kouvolassa sijainnut Artella lopetti 1991.
• Soili. Lahtelainen naisten vaatetustehdas Soilituote ehti toimia 50 vuoden ajan, konkurssi lopetti toiminnan v. 2017.
• Suoma-Tyylikkään naisen tunnus. Suomalainen Mallihuone Oy, naisten takkeja, toiminta päättyi 1986.
• Kausi-asu. Vanha perinteikäs lahtelainen vaatetusliike, oli aikoinaan Lahden suurimpia muotitaloja, lopettanut 2001. Kausi-asusta on minullekin ostettu vaikka ja mitä vaatteita. Myös äitini tykkäsi shoppailla siellä.
• Mintop. Kouvolassa toiminut vaatetustehdas, lopetettu.
• Kaunotar. Turkulainen naistenvaatetehdas lopetti 1990.
• L-Kolttu Oy. Tällä yrityksellä näyttäisi olevan vielä jotain toimintaa?, kotipaikka Myrskylä, perustettu 1966.
• Tiklas Finland. Oli Suomen suurimpia vaateyrityksiä, konkurssi 90-luvulla.
• Finnkarelia. Virke Oy:n tuotemerkki. Orimattilalainen Virke ajautui konkurssiin v. 2011.
• Salonne. Ollut sekä vaatetusliike että ompelimo Salossa. Hienoja vintageleninkejä. Minullakin yksi luomus vaatekaapissa.
• Centrum. Oli E-liikkeen tavarataloketju. Tuttu, aina käytiin kaupunkireissulla myös Centrumissa, vaikka Sokos oli kuitenkin meidän kauppa.
• Vanessa. Oli Rissanen Oy:n tuotemerkki, muistetaan puuvillakankaisista printtikuvioisista mekoista, 90-luvulla loppui myös Rissasen toiminta.
• Luoman pukutehdas Oy, Lahti. Ei löytynyt juurikaan tietoa, mutta lopetettu. Ainakin Barbarella oli heidän tuotemerkkinsä. Henkarin toisella puolella lienee mainittu toinen tuotemerkki X Riitta.
• Riti. Ky Riti Tuote Heinola Finland. Ei löytynyt mitään tietoa.

 Olipas kiintoisa aikamatka!

Uusikaupunki, Centrum, avajaispäivä 1966

Kuvaaja: valokuvaamo Varjus, Uudenkaupungin museo

Tässä kuvassa on yksi tuon ajan lastenhoidollinen piirre. Lastenvaunuja ei otettu sisälle kauppoihin (eikä siis vauvaakaan), tavanomainen näky oli vaunurivistö kaupan ovensuussa. Jos vauva alkoi vaunuissa itkemään ja ohikulkija sen huomasi, saatettiin kaupassa alkaa huhuilemaan äitiä kenellä vauva ulkona sinisissä vaunuissa, vauvasi itkee. 

Oi aikoja, nyt jos tapaisi vauvan yksin kadulla vaunuissa, ohikulkijalla tulisi huoli ja soitto hätäkeskukseen lähtisi hyvin pian.

Orvolan Miranda

kuva: iittala.com

Iittalakin pukkaa uutta vanhaa mallistoa myyntiin siihen tahtiin ettei perässä pysy. Nyt on käsittelyssä Heikki Orvolan Nuutajärven lasille suunnittelema Miranda sarja vuodelta 1971-1975. Ymmärrän Iittalaa, että on vaikea enää luoda jotain uutta sarjaa josta tulisi hitti, joten miksei ottaa tuotantoon jo monille tuttuja vanhoja esineitä.
Mirandan uudelleenlanseeraukseen Orvola on piirtänyt jalallisen maljan kuitenkin suurempana tarjoilumaljaksi.
Väreinä on nyky Iittalan tuttuja hempeitä sävyjä, esim. harmaa, pellava, sammaleenvihreä, lohenpunainen. Itse miellän Mirandan retron ruskeana, vihreänä ja turkoosina, niissä alkuperäisissä väreissä. Nämä nykyajan värit tekee minun silmissä Mirandasta eri esineen.

Best of

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Miten tuo jouluaika meni niin nopeasti, tuntuu ettei enää ehdi oikein mitään. Hämmästelen miten mulla oli ennen aikaa ommella (ja pitää siitä blogia) ja vielä oli lapsikin hoidettavana. Vai onko niin että kun vanhenee, tekee vain sen mitä ehtii, eikä yritä yhtään enempää?

Viime vuoden paras kirppislöytö olikin vaikea valita, olisi monta, mutta nostan tällä kertaa esille vain yhden.

Tapio Wirkkalan taidelasimaljakko 3550, valmistettu vuosina 1952-59.
Tämä löytyi SPR Kontista kahdella eurolla. Ei ole signeerattu, joten jäänyt ehkä ainakin osittain siksi hinnoittelijalta tunnistamatta.
Tein kyllä varsinaisen täsmäiskun, sillä olin liikkeessä juuri kun tavaroita tuotiin hyllyihin ja sain maljakon suoraan kärrystä.
Minulla onkin tuolla Kontissa väijytystekniikka. Maleksisin siellä kerrallaan aika kauan että uusia tavaraeriä ehditään sinä aikana tuoda myymälän puolelle. Tai sitten käyn välillä toisella kirpulla ja palaan takaisin. Monet hyvät löydöt siis saanut ennen kuin ehtivät hyllyynkään.

Muistutan tuosta minun instagramtilistä kun se elää vähän enemmän kuin tämä blogi. Siellä kirppislöytöjä useammin varsinkin tarinoiden muodossa.

Hyvää viikonloppua, täällä etelässä jännätään että tulisiko talvi jolloin koululaisten ei tarvitsisi pakkohiihtää. Lunta kun siis ei ole.

Ilmaista Oiva Toikkaa

Kirpputorien SAA OTTAA- hyllyistä tekee toisinaan hyviä löytöjä.
Minulla on yksi suosikkipaikka, Nastolassa sijaitseva Missiokaupan kirpputori josta ei koskaan tule lähdettyä tyhjin käsin. Ilmaishyllyssä on hyvää käyttötavaraa, lautasista kukkaruukkuihin. Joukossa toisinaan kotimaista lasia ja Arabiaa, ehjää hyvää tavaraa.
Olen kantanut sieltä mm. sylillisen kotimaisia lasivateja, Merilasia, Humppilaa ja Lasiseppien tuotteita, Iittalan maljakon ja Arabian kynttilänjalan.
Tässä yksi päivä hyllystä löytyi kuitenkin paras aarre, Oiva Toikan Nuutajärven lasille suunnittelema lila maljakko. Maljakko on ollut tuotannossa vuosina 1965-1969.
Tämä oli vielä jännästi sen ison SAA OTTAA paperikyltin takana, nostin paperia ylös ja sieltä paljastui. En olisi varmaan huomannut, jos en olisi älynnyt katsoa paperin taakse.
Miksi maljakko oli sitten laitettu hylkytavaraksi? Kuten tuossa jo sanoin, muutakin nimilasia olen löytänyt hyllystä (tarroin/pohjamerkinnöin nimikoitu, joten tuotteen tunnistamisen puute ei voi olla kyseessä), joten taitaa olla hinnoittelijan oma tuntuma tuotteesta. On katsottu esim. että onpas ruma turha tuote, ei varmaan kukaan osta, laitetaan ilmaistuotteeksi.

Jouluista tunnelmaa kuvaan tuo yksi tänä vuonna löytämäni Weiste piipunrassitonttu (euron ostos), tämä on tosi hauska kun sillä on rillit! Se on kuin minä. Weisten tonttujen suhteen vaikuttaisi olevan aika normaali joulu, olen löytänyt neljä tonttuvanhusta tähän mennessä. Muita koristeita ei juurikaan mitään.

Mukavaa viikonloppua!

Jouluostos

Viime vuonna kirjoittelinkin soivasta joulukirkosta, nyt sain sellaisen myös itselleni. Kirkko löytyi Lahdessa avatusta uudesta Toivon Keskus kirpputorista (4eur), katsoin vain laatikon sisällön että mukana on kaikki osat, ja laatikko matkaan. Toki aina on riski ettei toimikaan kun sähkölaitteesta kyse.

No ihan sinältään ei homma toiminut, pistoke oli vanhan mallinen eikä käynyt pistorasioihin, eikä soittorasiakaan soinut. Ikkunassa olevat kalvomuovit olivat irtoilleet reunoista, niitä jouduin liimailemaan uudelleen. Laatikon mukana oli vanha made in Finland Airamin lamppu, se oli ehjä.
Isäntä otti asiakseen soittorasian puhdistamisen ja öljyämisen, sekä johdon vaihtamisen.

Nyt kirkko on kunnossa ja pauhaa Jouluyötä.

Joulun lähestyessä...

Näin kun alamme lähestyä talven suurinta juhlaa, otan jälleen iltalukemiseksi jouluisen nostalgiakirjan, Elina Teerijoen Hopeapeilin joulun. 

Tätä kirjaa en lue tai selaile koskaan muulloin kuin jouluna. Kirjan myötä pääsen lapsuuden jouluisiin tunnelmiin johon liittyvät koristeet, ruuat, tunnelmat ja tuoksut, sekä jännitys mahanpohjassa aattoiltaisin. Elinalla on joitakin niin samoja joulutapoja ja muistikuvia omista jouluistaan kuin minulla, aivan kuten varmasti monella 70-luvun lapsella. Tämä on oikea hyvän mielen kirja. 

Toinen joulukirja yöpöydälläni tulee olemaan Joulupuu on rakennettu, joulukuusesta, joulukoristeista ja niiden historiasta kertova teos.

Ja mitähän vanhoja joulukoristeita tänä vuonna kirpputoreilta löytyykään, toivottavasti jotain! Vielä en ole löytänyt mitään...

Oi Daisy!

Tämän vuoden Roosa nauha -tuotteet julkistetaan 24.9, mutta Arabian kampanjatuotteita eli mukeja on jo myynnissä.
Toinen uusista mukeista on Daisy, tuo kukkaisnaama, jonka Esteri Tomula suunnitteli lastenastiaston koristeeksi alunperin vuonna 1964.

Paitsi että muki on aivan ihana, niin ostan sen jo muutenkin hyvän asian vuoksi, naisten syöpien tutkimustyön tukemiseen.

Kuva: Arabia

Ambiente

Kirpputorin pöytäliinarekissä oli kauniin sinisen ja turkoosin sävyinen satiinipintainen kangaspala (3€), tunnistin sen monitaituri Timo Sarpanevan Ambiente kankaaksi.
Ambiente on kiinnostava pala Suomen painokangashistoriassa.
Idean uudenlaiseen painotekniikkaan Sarpaneva sai Rosenlewin paperitehtaan rikkoutuneesta painokoneesta joka roiski värejä hallitsemattomasti paperille. Eikö samaa voisi käyttää painokankaalle?
Tampellan Lapinniemen tehtaalla kankaan painaminen alkoi vuonna 1965. Painokoneen valsseihin liitettiin liikuteltava kisko johon kiinnitettiin ohjailtavia värisuuttimia. Painon aikana värejä voitiin vaihdella konetta pysäyttämättä. Väri puristui kankaan läpi, joten kankaan kummastakin puolesta tuli samanlaiset.
Näin Ambiente ei ole vain yksi ja samanlainen kangas vaan kokoelmaan kuuluu hyvin erilaisia kuvioita ja värisekoituksia, riippuen siitä miten värit on kullakin painokerralla ohjailtu kankaalle.
Ambiente kankaita tuotettiin vaatetusteollisuudelle, pöytäliinoiksi ja huonekalukankaiksi neljässä tehtaassa usean vuoden ajan, vuonna 1969 kangas sai American Institute of Interior Designersin kansainvälisen muotoilupalkinnon. Viimeiset Ambientet tehtiin Finlaysonilla kernikankaana 70-luvun alussa.

Kukille terveellinen ja kaunis koti

Oikein ihanaa alkavaa syksyä kaikille, kesä meni jälleen yhdessä hujauksessa. Ajatelkaas, että kohta kaupoissa aletaan järjestelemään hyllyjä jo joulutavaroille. Mihin tämä aika oikein menee?

***
Olen huomannut, että Arabialla on yksi tuoteryhmä joka kirpputoreilla menee nykyään nopeasti kaupaksi. Kukkaruukut.
Kierrätyskeskukseen niitä tulee usein myyntiin ja aikalailla samana päivänä on ostettu pois. Hinnat vaihtelee paljon, toisaalla saa parilla eurolla, toisaalla hinnat kympin paremmalla puolella. Ruukkujen mersu, Kerä kuvioinen painii omassa sarjassaan, sitä pidetään kauneimpana ja arvokkaimpana. Esim. nyt kesällä peräkonttikirppiksellä eräällä myyjällä pyyntihinta pienelle Kerälle oli 30 euroa. Minulla tätä ihanuutta ei ole ollut vielä koskaan.
Kukkaruukut ovat olleet niin arkinen tavara, että niitä on vielä varmasti monien kellareissa ja ulkovarastoissa, luultavasti meiltäkin kotoa löytyy vielä tallesta kun etsisi.

Tässä Seura lehden artikkelissa on hyvät kuvat ja tiedot Arabian yleisimmistä kukkaruukuista.

Kotiliesi 1966

Mainoksessa kerrotaan, että Arabian ruukuissa olevat kasvit tarvitsevat vettä paljon harvemmin, vain silloin kun mullan pinta on kuiva. 

Minä en pihinä maksa ruukuista kovin paljon, varsinkaan jos ruukkuun kuuluva aluslautanen ei ole tallessa. Harmillisen usein se puuttuu. Toisinaan löytää kuitenkin pelkkiä lautasiakin. Toivottavasti ihmiset eivät heitä niitä tarpeettomina pois vaan vievät kierrätykseen. Tuohon isoon siniseen kun löytyisikin alunen!

Aarrejahdissa

Tästä on nyt useampi vuosi kun olen viimeksi käynyt lapsuudenkodin vinteillä penkomassa. Siellä on siis kaksi isoa vinttiä, johon aikoinaan dumpattiin kaikki ylimääräinen tavara. Meillähän mitään ei heitetty roskiin, ja jos joku näin yritti tehdä, ukki pelasti ne hyvin hätäiseen.
Vintit kuitenkin siivottiin (kun ukki oli jo kuollut) ja paljon hävitettiin, ihan suoranaista roskaa, mutta varmasti sellaistakin jota ei nyt enää heitettäisi pois.
Vintit on aika hämäriä yhdellä ikkunalla varustettuja, ja sinne ei tule sähkövaloa, taskulampulla on tutkittava nurkkia. Ja kesällähän siellä on käytävä jos ei halua pakkasessa palella.

Nyt meillä oli kuitenkia oikein asiaakin mennä vintille.
Sodan aikana meilläkin kätkettiin jonkin verran aseita ja ammuksia, patruunoita onkin putkahdellut esiin sieltä täältä talon pihapiirin rakennuksista. Isäni kertoi, että kätköjä on myös siellä vintin sahanpuruissa, ja kun meillä on metallinpaljastin, saimme mennä niitä etsimään. Tämähän oli pojalleni aivan mahtava juttu, etsiä aarteita, voihan löytyä vaikka mitä!
Etsiminen oli kuitenkin aika hankalaa kun puruissa oli monenlaista metallinpalaa, niin laite piippaili vähän väliä. Lisäksi lattiapurua oli aika ohut kerros ja sen alla rutikuivaa sammalta, ja kun tuollaista pöyhii tulee hirveä pöly. Meillä oli hengityssuojaimet mukana, mutta olimme jo kyllästyneitä ennen kuin niitä kunnolla ehdimme käyttämään. Joten tällä kertaa emme löytäneet mitään, mutta menemme uudelleen, ja ehkä kannattaa etsiä enemmän seinän vierustoilta, jopa seinän rakosista. Tuskin piilo on tehty keskelle lattiaa.

Minä sitten katselin ympärilleni mitä muuta mielenkiintoista olisi, tuli vaan taas niin hoppu että löytöretkeily jäi lyhyeksi. Tuolla kun menisi tuntikaupalla aikaa kun joka laatikon ja pussin käy läpi.

Vintillä on Muuramen vanhoja tuoleja, olisiko 1920-luvulta, näitä on useampi. Puuosat ehjiä, kankaat menneet pilalle, entisöiden saisi kuntoon.
Tuolit on aikoinaan tuotu mummoni kotoa, viety varmaankin jo silloin vinttiin, käytössä eivät ole meillä olleet. Kerran lapsena teimme naapurin tytön kanssa pihalle kotileikin ja raahasimme nämä tuolit vintiltä ulos. Äiti kun huomasi älynväläyksemme komensi hän äkkiä viemään tuolit takaisin.

Mummon kotimökin kamari oli kauniisti sisustettu. Tuoli kuvassa.

Heteka löytyi lähes jokaisesta suomalaisesta kodista, aikansa tuote. Trampoliinina meille lapsille.

Meillä pidettiin pakkasessa vierasvarana Valion jäätelökakkuja, olikin kiva löytää tämä pakkaus kun muistellut monesti näitä kakkuja, enkä ole löytänyt niistä kuviakaan.

Vintissä on laatikollinen kunniakirjoja, tiedän että niitä on annettu mm. hyvästä maidontuotannosta (lypsykarjatila), mutta tällaista en ollutkaan aiemmin nähnyt. Talon 15-vuotias tytär on vuonna 1960 saanut kolmannen palkinnon sokerijuurikkaan viljelyssä. Siinä on varmaan ollut joku oma palsta jota hoidettu ja kerätty sato. Mielenkiintoista!

Blogistani löytyy aiemmin otettuja kuvia vintistä täältä.

Briljant

Tänä vuonna olen löytänyt sellaisia laseja joita minulla ei ole ollut vielä koskaan, ja joita olen kyllä vuosikausia toivonut löytäväni. Kyseessä Tapio Wirkkalan Briljant.

Ensin tärppäsi Pelastusarmeijan kirppikseltä neljä cocktaillasia, yhteensä 3 euroa. Siellä ei siis todellakaan tiedetty mitkä lasit kyseessä. Kassalla myyjä ihasteli vaan että onpa nätit.

Sitten sama tietämättömyys jatkui viereisellä hyväntekeväisyyskirppiksellä pari kuukautta myöhemmin. Yhdeksän kuohuviinilasia maksoi kappaleelta 50 senttiä eli koko satsi 4.50 euroa.

Briljant oli tuotannossa Iittalan lasitehtaalla 1959-62, ja se oli suunniteltu ravintolalasistoksi. Sen on sanottu olleen Iittalan viimeinen yritys pitää kiinni ravintolalasimarkkinoista. Kirkkaan lasin lisäksi valmistettiin joitakin malleja lilana ja lysterimaalattuna. Olen nähnyt myytävän myös kultareunaisia laseja.
Jalkaosa on puristelasia ja maljaosa puhallettua lasia. Vaikeus valmistuksessa on ollut juuri tuo jalkaosan liittäminen oikean lämpöiseen maljaan.
Briljant poistettiin Iittalan tuotannosta 1962, mutta sen valmistus jatkui Riihimäen lasitehtaassa vuoteen 1971.

Jostain syystä tämä lasisarja on aika arvostettu ja hinnat sen mukaisia. En tiedä oikein miksi, laseja on tehty paljon ja niitä on myynnissä paljon kun katsoo antiikkiliikkeitä ja nettikirpputoreja. Mutta toki lasi on kaunis ja hyvin erilaisen erikoinen.

Kumelaa tietoisuuteen

Minusta on hienoa, että nyt on alettu kirjoittelemaan juttuja myös Kumelan lasitehtaasta ja nostamaan heidän lasiesineitään esille. Aivan liian pienelle huomiolle on jäänyt Kumela, toivottavasti ihmiset nyt kiinnostuvat enemmän huomaamaan myös tämän lopetetun kotimaisen lasitehtaan.

Tehtaan pääsuunnittelija ja ainoa vakituinen muotoilija Sirkku Kumela-Lehtonen on ollut tuntematon tähti, jonka tarinoita lukisi enemmänkin.
Hänestä on tehty juttu Suomalaisen lasin vuosikirjaan 2016, ja nyt viimeisimpänä Antiikki ja Design-lehteen nro 2/2019.

Kumelan esineiden keräilijöistä Pasi ja Virpi Rytkösestä on ollut artikkeli myös ainakin Antiikki ja taide-lehdessä viime vuoden lopulla, sekä heistä löytyy myös nettijuttu Kumelaan hullaantuneet. Virpi jakaa ihania lasikuvia myös instagramissa nimellä virpimariar, laittakaa ehdottomasti tuo tili seurantaan.

No minä myöskin yritän etsiä Kumelaa kirpputoreilta, niiden hyvä puoli on se että ovat yleensä edullisia, koska tunnistaminen vaikeaa. Ei ole luetteloita tai katalogeja mistä voisi etsiä. Pentti Sarpanevan neliömaljakot ja Lapikas snapsilasit tunnetaan, mutta varsinkin 50-60-luvuilta löytyy harvinaisempia hienoja maljakoita, kynttilänjalkoja, juomalaseja ja kannuja.
Kumelan mallikuvastoihin ei juurikaan merkitty tuotteiden suunnittelijoiden nimiä, joten tänä päivänä on vaikea jäljittää monia tehtaan tuotteita ja suunnittelijoita. Pääsuunnittelijana Sirkun nimiin menee kuitenkin hyvin moni esine.

 60-luvun linjakkaita siroja maljakoita, korkein lila on opaalilasia. Suunnittelija tuntematon. (Mutta oletettavasti Sirkku.)

Kumelalla ei ollut tapana nimetä esineitä, mutta myyntimiehet saattoivat keksiä omia nimiä tuotteille. 

13-osainen Sirkku lasisto vuodelta 1960 on kuitenkin nimetty suunnittelijansa Sirkku Kumelan mukaan. Lasistoon hiottiin pyöreämuotoinen ornamenttihionta, joka oli Sirkun mielestä jo vanhanaikainen. Tehtaan johto oli kuitenkin toista mieltä.

Turkoosi opaalilasi oli aika harvinaista Kumelassa, mutta näitä eri kokoisia juomalaseja löytyy välillä tipoittain kirpputoreilta. Suunnittelija tuntematon, mutta luultavasti myöskin Sirkun.

 Lasien alla näkyy aukeama tuosta Antiikki ja design-lehden jutusta.

Sirkun viimeisimpiä töitä 70-luvulla on tämä Boston lasivati. Kumela myytiin Humppilan lasitehtaalle vuonna 1976, jonka jälkeen Sirkku ei enää halunnut jatkaa siellä suunnittelua. 

Oiva Toikkaa

Tänään 26.4 avautuu Suomen lasimuseossa edesmenneen Tamara Aladinin muistonäyttely.

Toinenkin lasimuotoilija tullee saamaan pian oman muistonäyttelynsä, kun tällä viikolla saimme kuulla Oiva Toikan poismenosta.

Rupesin miettimään, että onkohan meillä oikeastaan mitään Toikkaa, mutta osa hänen tuotannostaan on niin arkipäiväistä, ettei niitä tule ajatelleeksi muina kuin astioina. Kuten Kastehelmi, käytössä päivittäin, ja tuntuu että se on ollut olemassa aina.

Meiltä löytyy lisäksi tällaista Oivaa:
Krouvi oluttuoppi
Fauna
Flora
Pioni
Saana
Vilja maljakko

Fauna kaadin on lasinkeräyksestä. Siinä on näille ohuesta lasista tehdyille kaatimille tyypillinen vika, eli kahvan juuresta lasi on lähtenyt säröilemään, tässä oikein reippaasti, ei oikein uskalla kahvasta edes kantaa. Mitään nestettä kannuun ei voi laittaa, eikä kestäisikään kaatamista, ja olenkin pitänyt kannua koristeena ja sipuliastiana.

Puristelasisarja Saana, joka on aika tuntematon, harva tietää Toikan suunnittelemaksi. Juomalasi, jälkiruokakulho ja lautanen, tuotannossa 1970-75.

Tässä on minun uusin Toikka muutaman viikon takaa. Osuinpa jälleen hyvään aikaan apajille, pariskunta purki juuri kirppistavaroitaan ja heillä oli näitä violetteja Flora kulhoja. Kaupat tehtiin heti, sillä maksoivat vain 1.50 euroa kappale.
Näistä ollaan nyt syöty jäätelöä harva se päivä, Oivan muistolle.

Oiva Toikka suunnitteli Floran alun perin vuonna 1966 puristelasisarjaksi, mutta kaikki puristelasipuolen kapasiteetti tarvittiin hittituotteen, Kastehelmi sarjan tuotantoon. Niinpä Flora kiinnipuhallettiin, kova ja raskas ympärivuorokautinen homma, tuotantomäärät olivat suuria kun ulkomaanvientikin oli mm. Saksaan hyvää. Puhuttiin sellaisista määristä, että kahdessa tunnissa ehti puhaltaa 200 lasia.
Mutta onhan tuo lasi aivan unelman kevyttä ja ohutta, minulla on aina jotenkin hienostunut olo käytettäessä Floraa.

Floraahan on nyt ollut uustuotannossa aina silloin tällöin, ja syksyllä tulee jälleen, tällä kertaa pomeranssin värisenä. Floran kuvio on hyvin ajaton ja moderni, se ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut ollenkaan.

Meillä oli kotona salin kaapissa värittömiä Flora jälkiruokakulhoja, ei niitä käytetty kuin jouluna, jos silloinkaan. Meillä lapsilla oli tapana leikkiä salissa ja katoimme sieltä löytyvistä astioista (lisäksi mm. Arabian Fasaania) leikkikattaukset ja herkuttelimme leikkiruokaa. Tämä on viimeisin näköhavainto näistä Florista, olen jälkeenpäin kysellyt mihin kulhot ovat hävinneet, äiti ei muistanut edes niiden olemassaolosta. No ehkäpä ne jostain vielä löytyvät. Isoon maalaistaloon saa kummasti häviämään todella paljon tavaraa.

Oiva Toikan tuotannosta löytyy hyvä verkkonäyttely, sieltä voi tarkistella omien esineidensä tuotantovuosia ja värejä.

Oikein mukavaa ja lämpöistä viikonloppua!

Tietolähteenä tekstissä käytetty Suomalaisen lasin vuosikirjaa 2016

Pääsiäinen

Eipä löytynyt tänä vuonna yhtään vanhaa pääsiäiskoristetta, tai no perustipuja oli, mutta en niitä tarvitse yhtään. Jonkun Weisteen piipunrassinoidan tai sellaisen olisin huolinut.
Finnasta kävin hakemassa tähän muutaman vapaasti jaettavan kuvan, kuvat ovat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.

Minun lapsuuden pääsiäiseen kuului iso kämmenen kokoinen verkkokuvioinen suklaamuna. Tätini oli Fazerilla töissä, ja toi sieltä muutamana vuotena kultaiseen folioon käärityn munan. Se piilotettiin, ja sain etsiä sitä kuin jotain mahtavaa yllätystä. Mikään hirmuinen huippuhetki se ei ollut, sillä muna oli tehty tummasta suklaasta ja inhosin sitä enkä syönyt ollenkaan. Mutta sisältä tuleva sormus oli kuitenkin aina mieleen. En muuten tänä päivänäkään syö tummaa suklaata, yök.

Sitten tuo muna onneksi hylättiin, ja sain toisenlaisia pääsiäiskaramelleja, jotain tämäntapaisia lelu plus karkki yhdistelmiä.

Fazer pääsiäistipu karamellirasia

Kuva: Lappeenrannan museot

Piggelin pannunalunen

Pelastusarmeijan kirpputorilta kattilan kansien seasta pongasin kukallisen keramiikka pannunalusen.
Tämä on ruotsalaisen Rörstrandin ja google kertoo suunnittelijaksi Marianne Westmanin, merkkittävän talousposliinin suunnittelijan, ja aikakaudeksi 60-luku.
Rörstrandia ei Suomessa juuri arvosteta, halvalla lähti tämäkin, kahdella eurolla. (Josta vielä sain -50% kun kirppiksellä oli joku synttäripäivä.)

Ja löytyihän Mariannen nimikirjaimet MW tuotteen leimastakin.

Kuvassa näkyy myös aika ihana turkoosi jalallinen lasimalja, josta en tiedä mitään, muuta kuin että on 60-70-lukua. Ostin ihan vain tuon upean värin takia muiden turkoosien joukkoon.

Mukavaa viikonloppua, kovasti odottelen että alkaisi jo kukkapenkit ja uusi kasvu pilkistämään lumen alta, mutta kyllä täällä vielä saa tovin odotella lumien sulamista 😕