"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

10. toukokuuta 2019

Kumelaa tietoisuuteen

Minusta on hienoa, että nyt on alettu kirjoittelemaan juttuja myös Kumelan lasitehtaasta ja nostamaan heidän lasiesineitään esille. Aivan liian pienelle huomiolle on jäänyt Kumela, toivottavasti ihmiset nyt kiinnostuvat enemmän huomaamaan myös tämän lopetetun kotimaisen lasitehtaan.

Tehtaan pääsuunnittelija ja ainoa vakituinen muotoilija Sirkku Kumela-Lehtonen on ollut tuntematon tähti, jonka tarinoita lukisi enemmänkin.
Hänestä on tehty juttu Suomalaisen lasin vuosikirjaan 2016, ja nyt viimeisimpänä Antiikki ja Design-lehteen nro 2/2019.

Kumelan esineiden keräilijöistä Pasi ja Virpi Rytkösestä on ollut artikkeli myös ainakin Antiikki ja taide-lehdessä viime vuoden lopulla, sekä heistä löytyy myös nettijuttu Kumelaan hullaantuneet. Virpi jakaa ihania lasikuvia myös instagramissa nimellä virpimariar, laittakaa ehdottomasti tuo tili seurantaan.

No minä myöskin yritän etsiä Kumelaa kirpputoreilta, niiden hyvä puoli on se että ovat yleensä edullisia, koska tunnistaminen vaikeaa. Ei ole luetteloita tai katalogeja mistä voisi etsiä. Pentti Sarpanevan neliömaljakot ja Lapikas snapsilasit tunnetaan, mutta varsinkin 50-60-luvuilta löytyy harvinaisempia hienoja maljakoita, kynttilänjalkoja, juomalaseja ja kannuja.
Kumelan mallikuvastoihin ei juurikaan merkitty tuotteiden suunnittelijoiden nimiä, joten tänä päivänä on vaikea jäljittää monia tehtaan tuotteita ja suunnittelijoita. Pääsuunnittelijana Sirkun nimiin menee kuitenkin hyvin moni esine.

 60-luvun linjakkaita siroja maljakoita, korkein lila on opaalilasia. Suunnittelija tuntematon. (Mutta oletettavasti Sirkku.)


Kumelalla ei ollut tapana nimetä esineitä, mutta myyntimiehet saattoivat keksiä omia nimiä tuotteille. 
13-osainen Sirkku lasisto vuodelta 1960 on kuitenkin nimetty suunnittelijansa Sirkku Kumelan mukaan. Lasistoon hiottiin pyöreämuotoinen ornamenttihionta, joka oli Sirkun mielestä jo vanhanaikainen. Tehtaan johto oli kuitenkin toista mieltä.


Turkoosi opaalilasi oli aika harvinaista Kumelassa, mutta näitä eri kokoisia juomalaseja löytyy välillä tipoittain kirpputoreilta. Suunnittelija tuntematon, mutta luultavasti myöskin Sirkun.
 Lasien alla näkyy aukeama tuosta Antiikki ja design-lehden jutusta.


Sirkun viimeisimpiä töitä 70-luvulla on tämä Boston lasivati. Kumela myytiin Humppilan lasitehtaalle vuonna 1976, jonka jälkeen Sirkku ei enää halunnut jatkaa siellä suunnittelua. 


Ei kommentteja: