"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

12. syyskuuta 2012

Design Liisa Vitali




Korutaiteilija Liisa Vitali on nimenä tuttu,
 mutta kuka oikeastaan oli tämä matalaa profiilia pitänyt suunnittelija ?

Kesällä ilmestyneessä Leeni Tiirakarin kirjoittamassa kirjassa
Design Liisa Vitali
 kerrotaan hänen elämästään ja esitellään kuvien ja tarinoiden kera hänen hienot korusarjansa.
Kuvituksena on paljon katalogikuvia 60-70-luvuilta.
 
Hyvä kirja, todellakin näin upeaa työtä tehnyt suunnittelija ansaitsi tulla paremmin esille.
Liisa kun oli hyvinkin vaatimaton omista töistään,
eikä pitänyt itseään oikeana taiteilijana, hän oli vain "maanviljelijä Somerolta."
 
 Katso kuvia kirjasta kustantajan sivuilta.

Minä ihastuin valtavasti näihin siroihin keveisiin koruihin,
Vitalin kädenjälki oli hyvin toisenlaista mitä 70-luvulla oli muodissa.
Vertaa vaikkapa P. Sarpanevan ja Björn Weckström koruihin,
 jotka olivat möhkälemäisen veistoksellisia, aiheet abstrakteja.
 
Vitalin koruissa on usein luonnosta haettu aihe; kasvit, hyönteiset.
Jos koru olikin iso, siinä säilyi kuitenkin ilmavuus ja keveys.
 
Ensimmäinen, ja ehkä tunnetuin, hittikoru oli Leppäkerttu v. 1966.
Sinä kesänä oli leppäkerttuja "tunkenut taloon sisään ovista ja ikkunoista",
ja Liisa sai idean siirtää leppäkertun muodon pisteineen koruun.



 
Kirja poiki jotain tosi hyvää, nimittäin kävi ilmi,
että anopilla on vanhoja Vitalin koruja.
Ja nyt minulla on Pitsi -sarjan hopeinen kaulakääty ja rannekoru sekä
kultainen sormus.
Aivan ihania ja käytän kaikkia ! Joka päivä !
 
 

Pitsi syntyi Leppäkerttujen jälkeen vuonna 1967.


Ja taas uusi artikkeli mitä kirppareilta etsiä, Liisan korut.
Koruja on Suomessa myyty Kultakeskuksen arvion mukaan satoja tuhansia.
Mutta pahoin pelkään,
että Liisankin koruja on paljon jo hävinnyt romukullaksi :(


Pitsi -sormuksen leveys on 1cm.

Hopeakorujen leimoista ei saa selvää, sormuksen vuosileima 1977.


Vitalin korujen valmistus loppui vähitellen hänen kuolemansa (1987) jälkeen ja niitä oli saatavilla satunnaisesti, mutta 2009 tuli markkinoille uuden malliston Leppäkerttua ja Pitsiä.
V. 2011 mallistoon lisättiin Kevät -sarja.
Kultakeskuksen sivuilta löytyvät kaikki tällä hetkellä myynnissä olevat Vitalin korut.

Vitalin hopeakoruja on saanut myös tilaajalahjana eräistä aikakausilehdistä, näitä koruja voi ostaa nyt hyvinkin edullisesti kirpputoreilta ja esim. huutonetistä.

Mutta eihän tuo uusi ole sama kuin VANHA...tässäkään tuotteessa....

18 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Minulla killuu aina korvissa Vitalin kultaiset pallot, aidot vanhat, mutta laitettu lukot jottei häviä ihan helposti. Tykkään noista muistakin! Kirpparilla en ole vielä koskaan törmännyt Vitalin koruihin.

Cloudy kirjoitti...

Die Welt besuchen und betrachten, eine lange Reise braucht es nicht, denn mit einem Klick ins Land der Blogger hat man alles schnell im Blick...

Lieben Gruß und Sonnenschein
CL

Seijasisko kirjoitti...

Ihania koruja ja etenkin kaulakoru.<2 Muistan eräällä ystävälläni olleen saman taiteilijan riippuvat korvakorut sellaiset pallot jossa oli pyöreitä reikiä. <3 Pitääpä kysyä ovatko tallessa vielä.

Retromoderni kirjoitti...

Juurikin viikonloppuna "törmäsin" kummitätini luona kyseiseen taiteilijaan, leppäkerttu korvikset killuvat nyt korvissa.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kiva tietää tällainenkin asia :) Nimittäin laatikosta löytyy tädin vanha Pitsi rannekoru :)

n i n n u kirjoitti...

Minäkin heittelin jo joululahjatoiveita ilmaan...josko Vitalia...

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Olen saanut aikoinaan rippilahjaksi Pitsi-riipuksen, mutten ole aiemmin tiennyt suunnittelijaa tai korun nimeäkään, joten kiitos Vitalin esittelystä :-)

Maija kirjoitti...

Nuo Vitalin korut vat kyllä hienoja. Itse olen jo lapsesta ihastellut isoäitini kädessä komeilevaa Ladybird -sormusta.

Helena kirjoitti...

Mun piti n. vuosi sitten tilata yks aikakausilehti just näiden korujen vuoksi. Lehdestä en välittänyt mut korut ovat kyllä hienot!

Saariston kasvatti kirjoitti...

Todella ihania, tuollaisia kun jostain löytäsi. Varsinkin sormus, ah.

n i n n u kirjoitti...

Sain vielä hopeisenakin tuon pitsisormuksen, nyt on kummassakin kädessä pitsiä !

Anonyymi kirjoitti...

Tillaappa Kotiliesi-lehti, saat pitsipallokäädyn kaupantekiäisiksi !

n i n n u kirjoitti...

No sieltäpä saisi. Harmi etten pidä lehdestä ja se on liian kallis...

Anonyymi kirjoitti...

Ei mielestäni ole kallis, 5 kk:tta 35 e, sekä koru !

n i n n u kirjoitti...

No hitsi, nyt alkoi kiinnostamaan, pitäiskö sittenkin tilata...

Anonyymi kirjoitti...

Minä tilasin lehden, haluan tuon korun välttämättä,kultaliikkeessä maksaa 200 e ainakin, korvissa killuu hopeiset, ystävältä saadut hopeakertut.

Anonyymi kirjoitti...

hei,
yritän löytää Liisa Vitalin pitsi-korusarjaan kuuluvan ranneketjun?
olisiko kellään tietoa /myynnissä?
huutonetissä oli 1,mutta hinta nousi siellä yli 140.e..
Anni

Anonyymi kirjoitti...

Minä sain hopeisen Pitsi-sormuksen joululahjaksi v. 1967.

Ihmettelin kun samanlaisia koruja alkoi tulla markkinoille viime vuosina ja ajattelin että joku on röyhkeästi varastanut vanhan idean ja esittää sen omissa nimissään.

Minulla ei ollut mitään tietoa sormuksesta koska olin v. 1967 10-vuotias. Isäni osti meille naisille; äidille kulta- ja tyttärelle hopeakoruja :)

Nyt sormus on omalla tyttärelläni.