"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

12. lokakuuta 2011

Teiret lentohon lehahti



Arabia markkinoi ensimmäisen Kalevala vuosilautasen v. 1976. Suunnittelijana oli tehtaan oma taiteilija Raija Uosikkinen.
Sarjan lautaset olivat tarkoitettu keräily- ja lahjaesineeksi, jonka arvoa lisäsi se, että niitä valmistettiin rajoitetusti.
Lautasen takana on aina jokin kalevalaruno suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Pahvipakkauksen mukana tuli kuponki jolla pystyi tilaamaan seuraavan vuoden lautasen.
Ilmestyessään lautanen sai soraääniä mm. vanhahtavasta teemastaan ja raskaasta luonnonläheisestä värityksestään.

Viimeinen Kalevala vuosilautanen valmistettiin vuonna 1999.

Aloinpa hieman selvittelemään lautasten nykyistä hintatasoa, ihan mielenkiinnolla, kun en ole aiemmin asiaan perehtynyt.
Ja tulos on se, että saman vuoden lautasten myyntihinnoissa on todella paljon heittoja !

Ensimmäinen lautanen on kallis ymmärrettävästi ja silloin ei varmaankaan tehty niitä vielä paljon, koska ei tiedetty miten menee kaupaksi.
Sitten onkin halvat vuodet välissä, kunnes taas 1990-luvun lautaset ovat kalliimpia. Silloin niitä tehtiin vähän, lamavuodet ja kaikkea.

Poikkeuksia: 1988 lautastentekokone hajosi ja tuotantomäärä jäi siksi vähäiseksi ja
1993 on vielä joku äitienpäivälautanen, ja siksi halutuin ja kallein.
(Nämä tiedot löytyivät Huutonetin keskustelupalstalta.)

Etsin netistä osto- ja myyntiliikkeiden määrittelemiä hintoja, otannassa on noin seitsemän eri liikettä ympäri Suomen. (Hinnat syksyllä 2011.)
Joka vuodesta otin halvimman ja kalleimman myyntihinnan.
Koriste-esineinä seinälautasissa ei varmaankaan mitään sen erikoisempia käytönjälkiä ole, mikä vaikuttaisi myyntihintaan.

Tuolla livekirppareilla ja nettikirppareilla onkin sitten aivan eri pyyntihinnat, sieltä voi edukkaasti löytää, ja kun vielä pystyy tinkimäänkin.

Mutta tsekatkaa tämä taulukko, jos kiinnostaa esim. minkä arvoinen omassa kaapissa oleva Kalevala lautanen olisi.

  • 1976  105e 140e
  • 1977  25e   50e
  • 1978  25e   50e
  • 1979  25e   45e
  • 1980  19e   35e
  • 1981  25e   35e
  • 1982  25e   48e
  • 1983  21e   55e
  • 1984  25e   55e
  • 1985  25e   70e
  • 1986  25e   60e
  • 1987  25e   65e
  • 1988  55e   100e
  • 1989  30e   55e
  • 1990  30e   50e
  • 1991  40e   90e
  • 1992  65e   140e
  • 1993  85e   240e
  • 1994  46e   130e
  • 1995  56e   95e
  • 1996  56e   110e
  • 1997  56e   110e
  • 1998  56e   120e
  • 1999  57e   135e

Itse en ole sarjaa keräillyt, eikä meillä kotonakaan ollut ensimmäistäkään lautasta. Yksi ainokainen meillä nyt kaapissa pyörii, sekin tullut miehen mukana. Ei muista miksi/mistä saatu.
Tädiltäni taitaa löytyä lähes ehyt sarja.

Löytyykö lukijoista keräilijöitä tai oliko kotona rivi Kalevalaa seinällä ?




20 kommenttia:

Edla kirjoitti...

Appiukolla taitaa kattava kokoelma olla noita seinällä. Kaunis kuvitus mielestäni.

KatiS kirjoitti...

Lapsuudenkodissa on edelleen keittiön seinällä kymmenisen kappaletta. Äiti niitä on saanut lahjaksi ja ostellut kirppareilta.

Sara kirjoitti...

Täällä suunnalla on mahdollinen keräilijä tulokas!! Olen tässä jonkin aikaa miettinnyt, että josko alkaisin keräilemään tuota sarjaa, kun niihin törmää nykyään joka kirppiksillä..Ja jotenkin tuo Kalevala kiinnostaa itessäänkin.. 15 euroa saa lautasista täällä päin maksaa paitsi ne muutamat kalliimmat yksilöt. Sinulla on muuten kiva blogi :)

Villasukka kirjoitti...

Miulla on joko -85 tai -89. Sain sen ex-äitipuolen vanhemmilta lahjaksi, mutten millään muista oliko se rippi- vai yo-lahja. Pitäis kaivaa esille.

Päivi kirjoitti...

lapsuudenkotona on seinällä kolme kukkaiskuvioista lautasta.En vuosiluvuista tiedä.

Saariston kasvatti kirjoitti...

en ole kerännyt, mutta kirppareilla löytyy vielä paljon huokammilla hinnoilla. Pitääpä printata tuo listasi ja alkaa tarpeen tulle shoppailemaan. Tavallaan halauaisin koko sarjan, tykkään siitä kovasti. Mutta enpä tiedä viitsiikö rahojaan tuhlata mihinkään seinälautasiin.

Mieli kirjoitti...

Meillä on tuo ensimmäinen, mieheni on saanut sen vauvana :)

n i n n u kirjoitti...

Oi, hieno vauvalahja. Oman syntymävuoden lautanen.

SarP kirjoitti...

Tuo sinun lista on varmisti teettänyt töitä, mutta on monelle iso apu keräilytouhussa. Kiitos!
Isäni äidillä oli koko setti, kukahan senkin peri? Kuva-aihe on hyvin valittu, täysin ajaton. Jotenkin raskaat, mutta noin vuosi sitten näin jossain blogissa niitä ripustetun aika minimaalisen sisustuksen mausteeksi ja näytti tosi kivalta.
Nyt harmittaa kun en koskaan kurkannut niitä runoja sieltä seinälautasen takaa...

Pääsky kirjoitti...

hauska aihe, ja Uosikkinen on kesto suosikkinen ;)
Meillä on yksi satunnainen vuosilautanen (-89) seinällä , siinä on kaunis ja miellyttävä aihe...4 neitoa rivissä hymyssä suin ja urho kuikuilee metsästä :) Sitten ostin vuonna 2009 sen viimeisen lautasen (99) pojalleni 10 vuotislahjaksi, ja hän pitää siitä kovasti ja roikkuu (siis se lautanen) pojan omassa huoneessa seinällä julisteiden vieressä :)

Inka kirjoitti...

http://vihreatalo.blogspot.com/2011/01/kalevalaiset.html vihreätalolaisten seinillähän noita oli! Miusta nuo on kivan näköisiä, vaikka sinistä väriä vierastankin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä noita minulla on aikamoinen määrä, mutta lojuvat kaapissa kuten Ester Tomulan pienet kukkalautasetkin ja von Wrightin lintulautaset ym. Kaikelle kun ei löydy paikkaa. Heljä Liukko-Sundströmin ihanaa keramiikkataidetta on seinälläkin. Mistään oista en kyllä tahdo luopua, mieluummin jätän perinnöksi. Tykkään kyllä myös noista Kalevala-lautasista.

sinisukka kirjoitti...

Yhden olen saanut lahjaksi (juuri tuo 1993, joka oli niin kallis...)ja kolme muuta olen ostanut halvalla kirpputoreilta. Kerään niitä, koska pidän Kalevala-aiheesta! Vielä niitä voi löytää halvalla, kannattaa siis ostaa talteen :D Mukava nostalgiablogi sinulla!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on koko sarja 1976-1999.yht.23 kpl. Myyn ne lähtöhinta on 2000,00€. Tee tarjous tälle sivulle otan sitten yhtyttä.

Elias kirjoitti...

Kiitos hintataulukosta. Piti laittaa 12 kpl alkuvuosien lautasia myyntiin huutonettiin. Tästä sai vähän suuntaa mitä noista pyytää.
Viime jouluna jollain ollut siis parilla tonnilla myynnissä koko setti. Taitaa olla vieläkin myymättä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aili
Onko joku saanut kerattyä kok satsin?
Minulla on kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Pipsa...

Minulla on koko sarja 1976-1999 yht. 23 kpl + juhlalautanen. Myyn ne hintaan 800€. Tee tarjous tälle sivulle niin otan sitten yhteyttä.

Lisbet kirjoitti...

Hei, minulla on koko sarja Kalevala-vuosilautasia; myös juhlalautanen. Osaan on tallella pahvikotelot, jolloin kokoelma on asiantuntijan mukaan arvokkaampi. Voit halutessasi tehdä asiallisen tarjouksen. Minä yritän myös saada puolueettoman hinta-arvion kokoelmasta; mikä lienee molempien etu.

n i n n u kirjoitti...

Oliko kommentti minulle....en ole kiinnostunut lautasista. Ovat ilmeisesti nyt aika out, kun hyvin vähän niistä maksetaan. Ehkäpä nousevat taas arvoonsa kun mennään vuosikymmen eteenpäin. 15eur myin yhden 80-luvun lautasen ja aika monta päivää sai kirppispöydällä olla ennenkuin sen joku osti.

Mökkihullu kirjoitti...

Tori.fi:ssä koko sarjan saa 300 - 500 eurolla, joten vilkaiskaspa kiinnostuneet sinne. Ja myös huuto.net kannattaa tsekata.