"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

22. elokuuta 2011

Kukkaset


-Finnish design-


Aarikan teräspeltisarjan alkuaika sijoittuu noin vuoteen 1968 ja niitä valmistettiin 1970-luvun lopulle asti.
Ensin tulivat Tuliaistarjottimet ja asetit (kuviona ympyrä), sitten perään purkit ja maustesirottimet (v. 1969) kaarevalla vauhtiviivalla samoilla väreillä, vihreä/musta, oranssi/musta, kulta/musta, kelta/valko ja sini/sininen.
Sirottimiin kuului kolme erilaista kansiosaa, jossa reiät vaihtelivat, on sokeri- tai suolasirotin, pippurisirotin sekä hammastikkupurkki, jossa yksi isompi reikä mistä sai kolistaa tikun ulos.

Kukkaset yllä on vuodelta 1976, näihin purkkeihin sai irrallisia tarrakukkasia liimattavaksi, joihin voi käytännöllisesti kirjoittaa mitä tölkki sisälsi.
Kuvasta ja minulta puuttuu vielä levein kakkupurkin kokoinen. Olleet liian kalliita...
Muoks* Mutta sarjan lasinalusen löysin vähän aikaa sitten, olisi ollut useampi,  mutta Kontin hinnoilla raaskin ostaa vain yhden.

Tulee puhuttua yleensä purkeista, mutta alkuperäisesti ovat kulkeneet tölkki- nimellä.


Tuliaisia ja Riemuraitaa

Raidallinen purkki on nimeltään Riemuraita, vuodelta 1973.

Peltituotteet olivat aikanaan myytyjä, suosittuja, mistä johtunee niiden kohtalaisen suuri saatavuus vielä nytkin kirpputoreilla.
Niistä ei siis kannata maksaa ylihintaa.

v. 1976 esim. matalampi Kukkaset tölkki maksanut 6,60mk, tarjotin 12mk.





17 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Ompa komea sarja! Muistan, että meillä oli kotona noita oranssi mustia raidallisia:)

M kirjoitti...

Noista tosiaan osataan pyytää ihmeitä. Meiltä löytyy tölkkejä puna/valkoisina niin raitaa kuin kiemuraakin(olen muistaakseni niistä aikanaan blogannutkin); Lukeutuuko ne myös tuohon ensimäiseen erään?

Edla kirjoitti...

Kauniita kauniita :) Hieno kokoelma!
Raidallisista minulla hakusessa vihreä valkoiset pieni ja iso ja keltainen iso. Saas nähdä kauanko menee että löytyy :D
Anopilla 2 mutta käytössä XD

miisku kirjoitti...

Meiltä löytyy noita kukkapurkkeja, kahta erikokoa.
Juuri mietittiin, mitä käyttöä niille keksisi. Aiemmin niissä oli sokeria ja kahvia, mutta nyt vaihdettiin ne muumipurkkeihin.

Sara kirjoitti...

Så himla fina, underbart att se :)

n i n n u kirjoitti...

Kiemurakuvio on ensimmäinen kuvio, mutta ei tietoa kauanko valmistettiin. Mutta aloitetiin -69.

Tupu Pupuna kirjoitti...

Voi mikä kokoelma sinulla<3 Minulla on kukkasia punaisena iso ja pieni purnukka ja pieni tarjotin ja sinisenä iso purnukka. Täälläpäin harvemmin törmää nykyään edullisiin, vaikka usein noita näkyy myynnissä olevan. Sirottimina en ole kukkasiin koskaan törmännytkään.

Hanna kirjoitti...

Lapsuudenkodissani edelleen äidillä käytössä sinivalkoraidalliset purkit! :)

Rouva Kukko kirjoitti...

Löytyy! siis sekä noita vauhtiviivallisia pieniä tarjottimia, että muutama maustepurkki, joita myös löytyy kukallisena. Ja satuin löytämään sen ison leveän joskus tosi edullisesti. Mun sarjani on vain vähän sekalainen seurakunta. Oon keränny noita maustepurkkeja ajatuksella että laittaisin niihin kaikki mausteeni joskus, mutta kun tykkään laittaa mausteita lusikalla enkä riputella noista pienistä rei'istä niin voi olla että en keräänkään enää. Kansi on meinaan tosi huono avata ja sulkea jos purkki on vähänkään vääntyny.

Mutta tykkään kovin. Sulla on kiitettävän hieno kokoelma. Ja oli hyvä tietää toi, että niistä on olemassa suuri saatavuus.

Johanna kirjoitti...

Ihania purkkeja...ihan kade ;) Voi ku tulis vastaan. On mulla muutama, mutta vielä mahtuis ;) Terkut!! :)

Pivikki / Onnenmuruja kirjoitti...

Ooh, tuttuja purkkeja lapsuuden ystävän keittiöstä :)

Sinulle on tunnustus blogissani. Kiitos ja anteeksi.

Kivaa viikonjatkoa!

Toivoopi Pivikki

Bullukat kirjoitti...

Toisen blogin kautta tänne eksyin ja ihastuin. Tulee lapsuus/nuoruus mieleen noista kukallisista sirottimista.

Nonna kirjoitti...

Mahtava kokoelma sulla! Totta on, että noista aarikan purkeista pyydetään kirppiksillä vaikka mitä, mutta kannattaa pitää pää kylmänä. Järkihintaisiakin välillä löytyy!

Löysitkö muuten mistään sitä Hus&Hemin retrolehteä? Mulla ei ole tullut silmiin, ei ollut tuolla Raaseporin suunnassakaan, missä on kaupoissa paljon ruotsalaislehtiä...

Sanni Käheä kirjoitti...

Olikohan noita Kukkasia joskus lakanoissa? Muistan että meillä oli rairuohonvihreä pussilakana ja tyynyliina, joissa oli tuo sama valkoinen kukkakuvio. Ne taisivat kulua puhki käytössä.

n i n n u kirjoitti...

Enää en oikeastaan edes keräile näitä purkkeja, pieni kyllästyminen jo. Mutta aina katson kyllä hinnan kun kohdalle sattuu, josko olisi halpa, silloin lähtis mukaan.

Sen RETRO lehden sain lukijalta, kiitos sinne vielä !

Punarinta kirjoitti...

Minulla oli ennestään pari Tuliaispurkkia ennestään, mutta äidin nurkista sain lisää Aarikan purkkeja pari viikkoa sitten sekä Tuliasta että Vauhtiraitaa. Se sini-sinen taitaa olla sama kuin minun tummanvioletti-sininen Tuliaispurkki. Näitä on minulla iso ja keskikokoinen. Purkit valmisti suomalainen Sohlberg ja niistä löytyy aina miniatyyrikokoinen gws tunnus.

Anniina kirjoitti...

Nämä ovat aivan ihania. Kauniita. Sinulla kunnon kokoelma. Tosin näistä purkeistä hieman huonomman kuntoisistakin osataan kyllä pyytää kunnon hinta. Itseltä löytyy näitä vasta muutama...