Laulutunneilla laulettiin kovaa ja korkealta, opettaja polki urkuharmonia sen kuin naisvoimilla jaksoi.
Laulettiin paljon kansansävelmiä, maakuntalauluja, virsiä.
Sitten jotain lastenlauluja, ainakin Mörrimöykkyä, Täti Monikaa, Jänöjussin mäenlaskua.
Ja tietysti kevät- ja joulujuhliin opeteltiin monta aiheeseen sopivaa laulua esitettäväksi kyläläisille.
Musiikkirjat on vuodelta -79 ja -74.
Mitään nuottiopetusta en muista koulussa saaneeni, aina vain laulettiin ja laulettiin, opettelin itse nuotit Tie musiikkiin- kirjasta ja katsoin Viuluviikareita. Sain sen ajan muotisoittimen, melodikan soittopeliksi ja sitten myöhemmin pikkuisen pattereilla toimivan "pianon". Ystävälläni oli myös melodika ja jotain duettojuttuja koulussa esitettiinkin.
Yleisesti 1970-luvulla ilmestyi uusia laulukirjoja, jotka veivät opetusta uuteen suuntaan, kansainvälisempään. Laulutunnit muuttuivat musiikkitunneiksi, oppisisältö muuttui. Musiikkikirjoihin otettiin mukaan suosittua, suuren yleisön kuuntelemaa ja levylistoillakin näkyvää musiikkia. Alettiin laulaa englanninkielellä.
Musiikkiluokista ja -lukioista tuli suosittuja.
Valitsin kirjasta Kultaiset koululaulut 70-luvulta nykypäivään yhden hitin,
venäläistä alkuperää, Taljanka yhtyeen Huopikkaat vuodelta 1978.
Kyllä sitä rallateltiinkin. Sanat on ihan höpsöt.
Huopikkaat
Ystäväin mua odottaa joka ilta portilla, mut niin paukkuu pakkaset, ettei riitä sukkaset.
Kohta kullan luo käy tie -missä huopikkaani lie ?
Oo-oo, täytyy löytää huopikkaat.
Huopikkaat, huopikkaat, äiti koettaa piilottaa.
Sama se. Löydän ne. Terve vaan mua ootetaan.
Laulettiin paljon kansansävelmiä, maakuntalauluja, virsiä.
Sitten jotain lastenlauluja, ainakin Mörrimöykkyä, Täti Monikaa, Jänöjussin mäenlaskua.
Ja tietysti kevät- ja joulujuhliin opeteltiin monta aiheeseen sopivaa laulua esitettäväksi kyläläisille.
Musiikkirjat on vuodelta -79 ja -74.Mitään nuottiopetusta en muista koulussa saaneeni, aina vain laulettiin ja laulettiin, opettelin itse nuotit Tie musiikkiin- kirjasta ja katsoin Viuluviikareita. Sain sen ajan muotisoittimen, melodikan soittopeliksi ja sitten myöhemmin pikkuisen pattereilla toimivan "pianon". Ystävälläni oli myös melodika ja jotain duettojuttuja koulussa esitettiinkin.
Yleisesti 1970-luvulla ilmestyi uusia laulukirjoja, jotka veivät opetusta uuteen suuntaan, kansainvälisempään. Laulutunnit muuttuivat musiikkitunneiksi, oppisisältö muuttui. Musiikkikirjoihin otettiin mukaan suosittua, suuren yleisön kuuntelemaa ja levylistoillakin näkyvää musiikkia. Alettiin laulaa englanninkielellä.
Musiikkiluokista ja -lukioista tuli suosittuja.
Valitsin kirjasta Kultaiset koululaulut 70-luvulta nykypäivään yhden hitin,
venäläistä alkuperää, Taljanka yhtyeen Huopikkaat vuodelta 1978.
Kyllä sitä rallateltiinkin. Sanat on ihan höpsöt.
Huopikkaat
Ystäväin mua odottaa joka ilta portilla, mut niin paukkuu pakkaset, ettei riitä sukkaset.
Kohta kullan luo käy tie -missä huopikkaani lie ?
Oo-oo, täytyy löytää huopikkaat.
Huopikkaat, huopikkaat, äiti koettaa piilottaa.
Sama se. Löydän ne. Terve vaan mua ootetaan.
4 kommenttia:
Huh, olipas muistoja nostattava postaus. Oikeanpuoleinen kirja oli minullakin käytössä koulussa. Ja arvaapa mitä..? Opettajani poika oli mukana Taljanka -yhtyeessä. Sen vuoksi opettaja tykkäsi laulattaa meillä yhä uudestaan ja uudestaan juuri tuota Huopikkaat -kappaletta.
Tuo kuvassa oleva Tie Musiikkiin on ollut minulla koulukirjana, ja siihen liittyy sellainen muisto, että se oli ihan ensimmäinen koulukirjani jonka äiti päällysti kontaktimuovilla. Vuosi oli varmaan -75 <(+/- 1v). Maalla ei aikaisemmin ollut kontaktimuovia nähtykään, ennakkoluuloton Äiti oli sitä kirkonkylän kirjakaupasta ostanut. Ja kyllä päällystys olikin sen mukainen: silkkaa ilmakuplaa :D. Tuo kuplapintainen kirja on vielä meillä hyvinkin käytössä, neiti 18v siitä opetteli viimekesänä kitaralla nuotteja.
Hauskaa... en tiennyt mitään muita sanoja tuohon huopatossulauluun, kuin "Huopikkaat, huopikkaat, äiti koettaa piilottaa. Sama se. Löydän ne."
Voi että minä vihasin melodikaa kakarana.
Mullekin iskostunu mieleen vaan loppuosa tosta huopikkaista. Ja vasemmanpuolinen kirja on niin tuttu:) Melodikaa ei sentään ollu. Koulussa soitettiin "nokkapilliä"...
Lähetä kommentti