"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

19. tammikuuta 2010

Finlayson klassikkoja uustuotantoon


Tänä vuonna Finlayson täyttää 190 vuotta.

Kunnianosoituksena pitkälle historialle ja suomalaiselle suunnittelulle kevätmallistoon tulee kaikkien tuntemia, aikakausien klassikkokuoseja.

Upeeta, mahtavaa !

Kuvat: Finlayson



Optinen omena on moderni ja näyttävä klassikkokuosi. Sen suunnitteli Pirkko Hammarberg vuonna 1973 ja kuosista tuli aikansa muoti-ilmiö. Optinen omena on saanut vaikutteita 1960-luvun lopulla syntyneestä optisesta taiteesta.




Puutarha tuo kotiin kevätauringon lämpöä. Kuosin on suunnitellut Finlayson ateljeessa jo 50-luvulla lähtien työskennellyt Aini Vaari vuonna 1960.
Kuosi on ollutkin jo aiemminkin uustuotannossa 2000-luvun alussa.



Onni, Arja Mattilan vuonna 1971 suunnittelema sydänkuosi ylitti Finlaysonilla ensimmäisenä kankaana miljoonan painometrin rajan ja sai lempinimen Miljoonasydän. Kuosi oli tuotannossa vuosikausia.
Alkuperäisvärityksiä olivat vihreä, punainen, sininen ja ruskea.
(Kuvassa kirpputorilta ostettu jonkun tekemä patalappu ko. kankaasta.)


Tuotantoon tulee nyt valkopohjaisesta Onnista pussilakanasetti, mikä ei ole kyllä niin kiva kuin nuo värilliset :(

Ja myöskin Optiseen omenaan olisi saanut tulla raikkaampia värejä...mielipide vain.

Muut juhlavuoden klassikkokuosit, sekä mitä tuotteita niistä on saatavilla, voi katsoa/lukea täältä, Finlaysonin sivuilta.




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan pirteä blogi! Sattui osumaan kohdalle blogilistan etusivulla, ja päätin seurata kokeeksi, vaikken edes elänyt 1970-luvulla!

zanne kirjoitti...

Hei ihanaa, meillä oli lapsuuden kodissani optista omenaa punaisella pohjalla pussilakana settinä!!

Vilijonkka kirjoitti...

Mä olisin kanssa toivonut onnia myyntiin muun värisenä kun valkoisena, vihreä tai ruskea olisi ollut ihana.

Tarleena kirjoitti...

Koulussa ommeltiin juuri tuosta omenakankaasta essut käsityötunnilla. Mulla on vihreä essu edelleen tallella, ja mieheni tavaroista löytyi vastaava punaiseela pohjalla oleva sydänessu :D

Sulla on sitten kiva blogi, tykkään lukea näitä tosi kiinnostavia juttujasi 70- luvusta.

Tuula kirjoitti...

Olipas sulla paljon lukijoita, onneksi olkoon! ^^ (ootko lisännyt tuon lukijaloodan tuohon hiljakkoin vai oonko ollut sokea kun oon käynyt aikaisemmin?)
Mutta on tämä sinun blogin aiheesi kyllä semmoinen että varmaan vielä enemmän on seuraajia kuin meitä "virallisia lukijoita". Oma blogi kun on tosi sillisalaattia, niin on kiva kun jonkun oma pysyy näin hyvin aiheessansa, joka kaiken lisäksi on vallan mainio aihe.

Taas olet löytänyt kivan uutisen ja kivat kuosit ^^

pikkupikkuriikki kirjoitti...

niin tuttuja kankaita...punasesta omposta verhoja oottelen mummolta(on vielä jossain ullakon kätköissä..bongasin ne vanhasta valokuvasta...)tuota miljoonasydäntä mulla onkin ruskeena, punasena ja vihreenä...

Retromoderni kirjoitti...

Juuri tänään omenaa kattelin Finlaysonilla. melko makee oli.