"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

21. syyskuuta 2018

Sama muki, eri tyyli

Arabian samat mukit/tuopit erilaisella kuvituksella, ja ei heti uskoisi että piirrokset ovat myös saman taiteilijan.
Gunvor Olin-Grönqvist piirsi sekä rohkeita paksuja siveltimenvetoja että tarkkoja hienoja yksityiskohtia. Kumpi miellyttää enemmän?
Tuo saunakuvituksellinen Löyly muki on lahja vaarilleni (äidin isä) kun hän vuonna 1977 täytti 70 vuotta.
Lahjapakkauksessa oli kaksi mukia, ja toinen muki kulkeutui perinnönjaossa äidin siskolle. Ja toisen mukin äiti kerran laittoi minun matkaan kotona käydessä. Haluatko? Toki halusin.
Kivoja muistoja mukiin liittyykin, muistan monen päivän valmistelut ja juhlapäivän herkkuineen ja kuinka lahjaksi saadut valtavat kukkakoriasetelmat vietiin yöksi marjapensaiden alle viileään.
Muki tulee säilymään perheessä, ja ehkä saa joskus vielä sen toisen viereensä kaveriksi.

Toinen muki on nimeltään Haarikka, nettitietojen mukaan tuotannossa 60-luvulla? Kirppisostos, tosi pinttyneenä ja likaisena löydetty, ja siksi varmaan hintakin oli vain 4 euroa. Mutta pesullahan näistä selviää.

Haarikan pohjamerkinnästä ei selviä mitään valmistusajankohtaa, GOG on koristeen suunnittelijan nimikirjaimet, ja PR henkilön joka kyseisen mukin on maalannut.

Muistattehan että Designmuseolla on aika hyvä tietokanta Arabian esineistä, tietoa voi etsiä esim. suunnittelijan tai koristeen perusteella. Luetteloitu n. 2000 esinettä kun kokonaismäärä oli 5000-6000, joten läheskään kaikkia ei tuolta löydy kuitenkaan. Löyly muki löytyi, Haarikkaa ei tällä koristeella.

Löylylle antoi seuraavan luettelon:

TUOPPI
Numero AM2766
Suunnittelija Olin-Grönqvist Gunvor
Malli GOG0, Löyly
Suunnitteluaika n. 1960
Valmistusaika 1975-1981
Tuotantoaika n. 1961-1976
Materiaali kovafajanssi

Linkki Arabian esinehakuun löytyy TÄSTÄ

1 kommentti:

Irja Viirret kirjoitti...

Kissakannu ja lehmäkin on ihana, niitä ei itsellä ole ja kun olen törmäillyt tuppukylän kirppiksillä - hinta on ollut mieletön...