"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

22. tammikuuta 2018

Raskas alkuvuosi

Tämä vuoden alku on ollut perheellemme raskasta aikaa.

Äitini on joukosta poissa.

Äiti oli sairastanut jo muutamia vuosia syöpää. Tiedossa oli, että äiti ei enää koskaan parane, mutta hoidoista oli apua, ja hän pystyi elämään suht normaalia elämää.
Syöpä on pirullinen, kun se toisesta paikasta saadaan nujerrettua, jo se toiseen paikkaan pesiytyy. Nyt tämä viimeisin leviäminen huomattiin liian myöhään, sädehoitoa ei ehditty koskaan aloittaa. Äiti menehtyi hyvin nopeasti, sairaalaan päästyä meni pian tajuttomaksi, ja elinajaksi annettiin enää tunteja, ehkä päiviä.

Kävimme jättämässä jäähyväiset sairaalan kappelissa, ja voin sanoa, että se oli yksi elämäni kauneimmista hetkistä. Äiti hymyili, ja kasvoilta näki, että nyt hän oli saanut levon, poissa kaikki tuska ja kipu. Tunne oli vapauttava ja lohdullinen.

Suru on raskasta kannettavaa, minusta tuntuu että olen vanhentunut 10 vuotta parissa viikossa. Erityisen raskasta on katsoa isän surua, ja huoli tietysti kova hänen jaksamisestaan ja pärjäämisestään.

Samalla tämä on ollut herätys siihen, että rakkaat ympärillä vanhenevat, ja yhteinen aika alkaa käymään vähiin.

***

22 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Otan osaa suureen suruusi. Voimia ja hyvää kevattä. <3

Kirppisrakkautta Eeva kirjoitti...

Jaksamista ja voimia surun keskellä!

Suvi kirjoitti...

Lämmin osanotto äitisi poismenon johdosta. Koin samanlaisen tarinan muutama vuosi sitten erään läheiseni kanssa.

Ollaan kiitollisia niistä läheisistä, keiden kanssa saamme vielä olla ja lähetetään lämpimiä ajatuksia niille, jotka ovat menneet pois.

pinni kirjoitti...

Osanottoni.

Daisy kirjoitti...

Lämmin osanotto suruusi Ninnu.

Juhannusruusu kirjoitti...

♥️ Osaanotto.

Mummeli kirjoitti...

Otan sydämestäni osaa suruusi. Oman mummoni kuolema oli minulle elämäni kovin paikka ja vieläkin ajattelen usein mummoa. Hän oli minulle äiti, koska kasvatti minut ½-vuotiaasta saakka. Ajan kuluessa suurin suru muuttuu kauniiksi muistoiksi. Jaksamista.

Katja kirjoitti...

Osanottoni suuressa surussa. Äidin menettäminen on elämän pahimpia hetkiä.

Marja kirjoitti...

Osanottoni!
Suru ja ikävä ovat nyt suuret, mutta kun riittävästi aikaa kuluu saattaa yhtenä tunteena olla myös helpotus siitä, että taistelu syöpäviholaisen kanssa on ohi. Ei tarvitse enää musertua, kun tauti nostaa päätään, nousta toivoon uusien hoitojen myötä, koko ajan toivoen parasta vaikkakin peläten pahinta, kunnes kierros alkaa taas alusta taudin ilmaantuessa uudelleen... Oman läheisen menetyksen jälkeen surun hieman hälvennyttyä tajusin tämän.
Ja se, että rakas ihminen on saanut rauhan ja hänen kärsimyksensä on ohi todellakin tuo lohtua.
Voimia❤️

Peikkovilla kirjoitti...

Ei ole helppoa sulla! Yritä nyt jotenkin jaksaa. Elämä on välillä todella, liiankin, rankkaa!!

tintti kirjoitti...

Lämmin osanottoni suuressa surussasi, olen omat vanhempani menettänyt jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta silti ovat mielessä lähes päivittäin. Voimia!

AnniK kirjoitti...

Lämmin osanotto! Syöpä on niin ikävä sairaus. Ehkä kaiken surun keskellä lohduttaa ajatus, ettei rakkaalla äidillä ole enää tuskia ja kipuja. Isäni sairastaa myös syöpää ja toivon, ettei kovin joutuisi sairauden loppumetreillä kivuista kärsimään. Lämpimin ajatuksin viikonjatkoa toivottelen.

Piri kirjoitti...

Ninnu, lämmin osanotto suureen suruusi.

KristiinaS kirjoitti...

Lämmin osanottoni.

Riikka kirjoitti...

Voimia! Kiitos ihanasta blogista.

Riikka kirjoitti...

Voimia! Kiitos ihanasta blogista.

Johanna kirjoitti...

Otan osaa. Kirjoitit niin kauniisti. Tulin katsomaan, olisiko taas mielenkiintoista juttua vaikkapa kirpparilöydöistä, mutta nyt olikin muuta luettavaa. Kiitos tästä blogista! Tuntuu siltä, että sitä kirjoittaa oikea ihminen. Minä menetin joulun alla isotädin, hän oli viimeinen isovanhempieni sukupolvea. Kaikkea hyvää sinulle!

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Lämminosanotto sinulle ja voimia surun keskellä.
p.s. jos jaksat niin käy osallistumassa blogissani arvontaan ?

Sumi kirjoitti...

Osanotto suureen suruunne. ❤
Kauniisti olet kirjoittanut.

Jasmiina kirjoitti...

Osanotto.

Mun oma äiti kuoli vähän reilu vuosi sitten ja aikamoista myllerrystä on ollut sen jälkeen. Paljon herättää ajatuksia, muistoja ja oivalluksia.

Voimia sinulle!

katjuska kirjoitti...

Paljon voimia raskaaseen aikaan. Onneksi elämä kannattelee <3

Irja Viirret kirjoitti...

Lämmin osanotto ja voimia suruusi ja isän tukemiseen 💛 Ei saisi toisen surussa tuoda julki omia suruaikoja, mutta tuo mitä kerroit jäljelle jääneen puolison surusta, oli niin totta aikoinaan eli oman surun ohessa oli kipeintä katsoa isän avuttomuutta ja yrittää tukea kaikin tavoin hänen pärjäämistään. Yli 50 vuotta yhteistä eloa on pitkä matka, mutta pikkuhiljaa hän toipui. Toivon sitä samaa isällesi.