"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

23. tammikuuta 2017

Avotakan juhlavuosi ja Dominotalo


Suomen vanhin sisustuslehti täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Onnea Avotakka! Ensimmäinen numero ilmestyi syyskuussa 1967. Toinen asumisen ja sisustamisen erikoislehti Kaunis Koti yhdistyi Avotakkaan v. 1972.
Kaivelin varastoista vanhimman lehteni. Maaliskuu 1968.
Kannessa on Eero Aarnion v. 1962 Askolle suunnittelema Kapteeni tuoli. Tuolia sanotaan myös "Juri Gagarinin tuoliksi", koska hän istui siihen kansainvälisessä muotoilunäyttelyssä Moskovan Sokolniki puistossa v. 1966.




DOMINOTALO

V. 1970 lehdessä kerrotaan taiteilija Matti Koskelan (synt. 1933) perheen uutukaisesta ateljeekodista, Dominotalosta.
Talo on aikansa tuote, edustaa uutta muuntuvaa ja joustavaa rakenneratkaisua, ja muutosta asumisen asenteeseen.
Elementtitalon ideana oli irrotettavat tasaruutuiset seinäelementit. Ulkoseinän kiinteä lasipinta muodostaa aina ikkunan kun elementti poistetaan. Näin ikkunoiden paikkaa voitiin muuttaa tilojen muuntuessa. Rakennuksen muoto oli risti, jossa keskellä oli asuintilat ja ateljee kahdessa kerroksessa. Kaksi sivuosaa olivat kylmiä varasto-ja terassitiloja.
Taloa on vuosien mittaan laajennettu.

Arkkitehtuurisuunnittelu: arkkitehti Paavo Joensalo
Rakennesuunnittelu: Domino-järjestelmän rakennuselementit

Talo herätti kiinnostusta kansainvälisestikin ja mm. italialainen sisustuslehti Abitare kävi tekemässä talosta jutun.

Talo on Lahdessa Kiveriön kaupunginosassa Suopuistontiellä ja edelleen Koskeloiden koti.


Taiteilija Matti Koskela kertoo Domino-konseptitalonsa luomis- ja rakentamisprosessista.
Alkaa kohdasta 35:00.



Ei kommentteja: