Pisti miettimään tämä asia kun ostin korttipussin, sen sisältöä ei päässyt kurkistamaan. Nidottu kiinni tiukasti. Hintalapussa luki: "Vanhoja ja uusia kortteja, lähetettyjä ja lähettämättömiä." Tarrasin kiinni tuohon sanaan "vanhoja."
Ne vanhat postikortit ovat 60-70-luvuilta ja enimmäkseen joulukortteja. Osoitteista ja nimistä päätellen kolmen perheen kortit, sekä jollekin Tarmo opettajalle osoitettuja kortteja koulun kuusijuhlaan.
Jotenkin tuli vaan olo että nyt käsittelen kyllä aika henkilökohtaisia dokumentteja. Osoitteet, nimet...mukana jokunen kutsukirjeen tapainen ja muistokortti pyhäkoululeiriltä v. -71.
Minulle ovat hienoja aarteita kuitenkin ja ihan ajankuvana säilyttämisen arvoisia, hyvään kotiin pääsivät, eivät liiku täältä eteenpäin.
 |
| Pussillinen postikortteja 50cent |
 |
| Postileimana 16 12 74 |
5 kommenttia:
Onneksi päätyivät sinulle! Osaat arvostaa niitä! En tiedä myisinkö sukuni kortteja noin, meillä myös paljon isän opevuosien oppilaiden kortteja... olen säästänyt hienoimmat ja kiinnostavimmat, lopuista olen tehnyt leikkaa ja liimaa-tyylillä uusia kortteja tai pelejä omille oppilaille.
En väitä, että olen oikeassa, mutta minä en mielelläni myisi sellaisia, ainakaan suht. tuoreita kortteja, joissa on vastaanottajan yhteystiedot. Ikivanhat aarteet ovatkin kokonaan toinen juttu, mutta niitä en taas myisi siitä syystä.
En myisi minäkään omia korttejani, mutta mitä niille tapahtuu sitten kun jälkipolvet niitä käsittelee. En tosin ole säästänyt kuin ihan lapsuuden kortit, joten paljon ei ole maailmalle laittaa.
Hei vaan!
Niinhän se on surullista, että kaikki sukulaiset eivät välitä säilyttää heidän poismenneiden sukulaistensa kortteja. Tiedän tapauksia, että kirpputorille tai roskiin vaan, vaikka joku olisi kerännyt ja tallentanut vuosikymmenet.
Kortithan ovat osa kulttuurihistoriaamme. Postimerkkien keräilijäthän kyllä ovat korteista ja lemoista kiinnostuneita.
Enpä osaa sanoa, miten omille korteilleni käy... Toivottavasti eivät mene kirpputorille...
Lähetä kommentti