"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

1. helmikuuta 2010

retroKOFF



Sinebrychoffin 190-vuotisjuhlan kunniaksi
KOFF-pullot saivat viime syksynä retroetiketit,
jotka olivat samanlaisia kuin silloin
kun keskiolut vapautui
päivittäistavarakauppaan v. 1969.



Keskioluen vapautumiseen varauduttiin Sinebrychoffilla suunnittelemalla KOFFille etiketti, joka varmasti jäisi mieleen.

Etikettiin valittiin suurikokoinen kolmonen, koska osattiin odottaa,
että kansa puhuu paitsi keskioluesta myös kolmosoluesta.

Keskioluen vapauduttua KOFF 3 olikin eniten myyty keskiolut päivittäistavarakaupassa.

Anniskelun vapauduttua alkoi keskiolutbaareja nousta kuin sieniä sateella ja
niiden myötä syntyi tarve ja tilaisuus mainostaa olutta valomainoksilla, julisteilla, televisiossa, olutlasien alustoissa, tuhkakupeissa jne.

Alkoholin kulutus lisääntyi niin radikaalisti että oluen mainontaa rajoitettiin vuonna 1972, jolloin määrättiin, että olutilmoituksissa sai käyttää kuvituksena vain pulloa ja lasia.
Tunteisiin ei saanut vedota.
Olutmainontaa tiukennettiin edelleen maaliskuusta 1977 alkaen, mistä lähtien sai mainostaa vain ykkösolutta.
Slogania Sano vaan reilusti Koff ei saanut käyttää oluen mainonnassa sitten kevään 1984.

Vaikka tuolloin kiellettiin kaikki oluiden iskulauseet kuten esimerkiksi Karjalasta kajahtaa, Ei oo Lahden voittanutta, tai Iisalmesta ihmeen hyvää niin siitä huolimatta ne elävät edelleen puheen parsina.


teksti: Sinebrychoff ja Sinebrychoffin taidemuseo


Olutmainontaa v.1969, Me naiset -lehti


3 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Taas sivistit meikäläistä. Kyllä mainonnan rajoittaminen vähän pöllötouhulta kuulostaa näin jälkeenpäin. Ja tuo vanha mainos on metka... se ei oo ollenkaan suomalaisen näköinen... Niinköhän tämä mainos sai suomalaiset (naiset) ostamaan olutta ja juustoa. Hih.

Anonyymi kirjoitti...

Osuva etiketti ja muu mainonta! Syksyllä kun bongasin pullon hyllystä toi se saman tien muistoja lapsuudesta, onnex hyviä :)

vm.69

pia kirjoitti...

Muistan hyvin tämän pullon kun eka kännejä otettiin...