"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

27. helmikuuta 2009

Tutta 50 vuotta


Tutta-lastenvaatemerkki täyttää tänä vuonna 50 vuotta.

Monet ovat varmaan huomanneetkin uusissa vaatteissa riippuvan Tutta 50 vuotta –merkin. Merkkivuoden kunniaksi toteutetaan Tutta-vauvanvaatemallisto, jonka pääkuosina on itämaisvaikutteinen norsukuosi.
Norsukuosin ympärille suunnitellaan lisäksi juhlavuoden mallisto, joka tulee myyntiin syksyllä 2009.
Sitä odotellessa...
Kuvassa alkuperäiset itämaiset norsut, liekö sitten tästä kopsattu tulevakin norsukuosi. Tätä kuosia on olemassa vielä vihreäpohjaisena, puuttuu kokoelmastani.

Muoks* Nyt kun Juhlavuoden mallisto on julkaistu, katsokaapa muitakin Tutta- juttuja mitä blogissani on, löytyy tuolta sivupalkista hakusanoista "tutta".



Itse innostuin vanhoista vauvanvaatteista jo ennen suurinta buumia, silloin ei tarvinnut mennä kuin lähimpään kierrätyskeskukseen ja hyvin löysi kassinpohjalle aarteita. Ja hinnat oli aivan toista kuin nyt.


Nyt todellakin ne mummonvinttilöydöt päätyy huutonettiin.


Tämä leijonakuosi pääsi uustuotantoon muutama vuosi sitten keltaisella pohjalla. Mutta alkuperäistä ei siltikään voita.



Olen kysellyt Tutalta josko heillä olisi jotain katalogeja tai mallikansioita näistä vanhoista kuoseista, mutta ei ole säilytetty.
Ainoana tiedonlähteenä on vanhat aikakausilehdet joista kuvia voi pongata. Sekä omat valokuvamme.

Tutan vanha puuvillafrotee on ihanan paksua ja pehmoista. Samanlaista ei enää ole kellään valmistajalla.



Tutan, Finnwearin ja Nanson lisäksi lastenvaatteita tekivät jo 70- luvulla mm. Veikka-Neule (nyk. Vendi), Orimattilalainen Kaitex ja Marlon. Hieman vieraampia merkkejä: Suomen Eiser, Ässä-Tuote, Peltric. Finn-Frotex lienee tehnyt kylpytakkeja myös lapsille.

Vendikin teki joku vuos sitten uusretrotyyppisiä froteevaatteita, ainakin oranssia ja sinistä potkupukua/bodya, joissa oli aplikoituna ruskea nalle.

Kuvassa Nanson autokuviointi.






Hyvä muistuttaa jo pienestä missä se sydän on, äidin ja isän luonapa tietenkin !

Nanso.







Nanson koalarumpali haalarihousut herra Huun yllä.

Nämä(kin) haalarit saaneet jo uuden kodin.

Säilytän itsellä vain murto-osan niistä mitä aikoinaan oli hankittu. Rakkaimmat vain.





Finnwear leppiskuosi.










Niinikään Finnwearia.










Finnwear kärpässieni.








Venekuosi, en muista olikohan Tutan, kokolappu on tuosta vaatteesta pois.






Näitä kaikkia kuosejahan oli useammalla väripohjalla, eli niinkuin nykyäänkin tyttö- ja poikavärit.

Muutama muu kuosi löytyy täältä pikkupoikani yllä.



6 kommenttia:

S kirjoitti...

Ai että miten ihania kuoseja!

Varmaan olet huomannut kuinka minäkin olen innoissani aidosta retrosta.

Kiva että sulla on nyt myös blogi, jota voi kommentoida=)

Villakiana kirjoitti...

Niin kauniita kuoseja, ruskea pohjainen norsu on kyllä ehdoton suosikki.

Marika kirjoitti...

Iiiiihania kuoseja!!!
Tuo tutan froteinen tuttikuosi, meiltä löytyy samainen keltaisena ja joskus olen huutonetissä törmännyt myös siniseen.

Marjuli kirjoitti...

Apua miten ihania! Etenkin mieleeni jäivät Finnlaysonin sydänkuosi ja norsut. Mutta aivan hurmaavia kaikki! Harmi, kun ovat nykyään niin ylihinnoiteltuja.

Tuo 70-80 -lukujen joustofrotee on todella laadukasta ja värit pysyvät kirkkaina. Kumpa nykyäänkin jostain saisi sellaista laatua.

En tiennytkään, että Tutta julkaisee tänä vuonna norsukuosin. Täytyy olla tarkkana, ettei mene ohi!

Unknown kirjoitti...

Voi, että noi on ihania! Mulla on pienenä ollu tuosta ruskeesta norsusta yökkäri ja mä rakastin sitä! Tallessa on vieläkin ja niin kirkkaat värit edelleen. En tiennykään, että sitä on ollu muillakin väripohjilla ja innolla kyllä odotan millasta norsu-kuosia on tulossa.

n i n n u kirjoitti...

Meillä oli systerin kanssa norsupyjamat, punaiset, mitään muistikuvaa asiasta ei ole mutta yhdessä valokuvassa ne on päällä kun availemme jouluaattona paketteja.