"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

16. joulukuuta 2013

Kotimaisia kuusenkoristeita


V. 1977 Kerttu Nurminen suunnitteli Nuutajärven lasitehtaalle 12 erilaista lasista joulukuusenkoristetta, ja vuodesta 1979 alkaen tehtiin myös erillistä vuosikoristetta.
Sarja kutistui kuitenkin niin, että vuodesta 1982 tehtiin enää vuosittaisen koristeen lisäksi vain viittä kuviota: enkeli, lintu, omena, sydän ja lumikide.
Kokonaan sarja loppui v. 1991.

Kuvan linnun ja omenan olen saanut lapsena, varmaan silloin heti kun tullut myyntiin, loput koristeet ostettu kirpputoreilta. Mansikka on vuoden 1982 vuosikoriste.

Kuusessa eivät kuitenkaan ole olleet, ikkunassa olen joskus riiputtanut.


Iittalan lasitehtaalla tehtiin 1986-87 Jorma Vennolan suunnittelemaa hiukan samantyyppistä kolmen koristeen sarjaa; kuusi, sydän ja lumikide. Myytiin pienessä pyöreässä lastulevyrasiassa silkkinauhan kera.
Muoks* Kuusi löytyi tekstin kirjoittamisen jälkeen kirpputorin ilmaispöydästä.


Huom ! Kerään ja ostan tuosta Nuutajärven alkuperäisestä sarjasta olevia koristeita, joita ovat ainakin joulukello, kuusi, pipari, possu, joulupukki, käpy, tähti.
Yliviivatut jo löytyneet.

5 kommenttia:

Minna P kirjoitti...

Kerään itse myös näitä koristeita ja niitä onkin kertynyt jo aikamoinen kasa. Olen yrittänyt selvittää kuinka montaa eri kuviota on tehty.
Voin tarkistaa kokoelman jos on ylimääräisiä näistä joulukuvioista.

sinisukka kirjoitti...

Kiitos taas opastuksesta! En ole oikein osannut arvostaa tuollaista enkeli-koristettani ennen - typeryyttäni! Nyt tiedän enemmän :D

n i n n u kirjoitti...

Joo kiitos Minna P, sähköpostiin voit laittaa tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttuja ovat nuo koristeet, siskolleni niitä kerään. Viime jouluna löysin yhden vihreänä, taisi olla sydän. On oikein sellainen tosi mehukas smaragdin/sammaleen vihreä! Omaan makuun kuitenkin tuo kirkas istuu parhaiten.
T: Marja
ps. Heinolassa Ellan antiikissa on tosi usein ollut noita kaupan sopuhintaan

Anonyymi kirjoitti...

Ai ne on alunperin kuusenkoristeita! Meillä roikkui 1 kpl koristetta jokaisessa lastenhuoneessa.