"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

8. lokakuuta 2010

Puuvillaa


No niin, tänään jätin kirppiskierroksen väliin,
jotta ehtisin tännekin jotain laittaa.
Toivottavasti mitään ihanaa ei mene sivu suun ; )

Kokosin tähän puuvillaisia ostoksia.
 Kaunis essu, joku tehnyt itse. En ole ihan varma pidänkö näin,
vai leikkaanko kankaan. 3eur.
Nanson pilvipusero 2eur. (Ei retroa.)




Kotimainen toppi, valmistajalappu leikattu pois,
 pesulapusta päättelen, että voisi olla SOK trikoo. 10cent.



Ruusunen keittiön verhokappa. 2eur.
 (Hassusti alakappa oli erikseen hinnoiteltu euron hintaiseksi, jätin sen ostamatta.)

Tämä Finlaysonin kuosi oli suosittu  1977-78 paikkeilla, löytyy monen värisenä ja monena valmiinakin tekstiilinä, esim. pussilakanoina ja muovitettuna froteena.




Tampellan verho 5eur.





Kukkaverho 2eur.




Tuttatuotteen ankkurisetti 2,50eur.
Voi kun olisikin käyttäjä tälle, kokona 80cm, on kuitenkin paljon pienempi.
Lahden Lanttilassa oli yhdessä pöydässä paljon retrovauvanvaatetta,
sieltä ostin tämän hieman vieraamman kuosin vuodelta 1972.



Fidassa oli jo laitettu jouluosasto esille
(joulukoristeita, -tekstiilejä, ym. joulukrääsää),
pöytäliina 1eur.



13 kommenttia:

Kokox kirjoitti...

Ihania kangaslöytöjä. Meiltäpäin ei enää juurikaan löydä mitään retroa, ainakaan kohtuuhinnalla. On tainneet noi lähiseutujen kirppiksiä kiertelevät jobbarit ymmärtää rättien jälleenmyyntiarvon.

hoppu design kirjoitti...

Argh, ihania löytöjä!!!!!!

Saisinko tiedustella, miten blogin taustalle voi liittää tuollaisen kuvion, minäkin haluan!

Saara

Anonyymi kirjoitti...

Hienot löydöt olet tehnyt!

Emma kirjoitti...

Upeita löytöjä, varsinkin Tampellan kangas ja suloiset tontut! :) Täytyisi varmaan tosiaan käydä päivittäin kirppiksillä että löytäisi niin paljon ihanuuksia kuin sie!

Emme-Syys Puidenmukaan kirjoitti...

Oih, tuo Nanson pilvipaita vei kyllä mun sydämeni nyt ihan kokonaan. Onko se siis jotain vähän vanhempaa vai voisiko sitä edelleen olla myynnissä? Tai siis onko, jos tiedät. ((: Piristyn aina hurjasti näistä sinun löydöistä, ovat niin hienoja, ja on myös kiva seurailla mitä kaikkea saat itse ompelemalla niistä aikaan sitten. Joten kiitos kivasta blogista!

Tia kirjoitti...

Ihania ostoksia!

rino kirjoitti...

förklädet var jättecoolt tycker jag. Särskilt med molntröjan till:-)

Och använder man inte förkläde kan man ju sy om det till en klänning!

n i n n u kirjoitti...

Taustakuvan voi laittaa gadgetin avulla, HTML/javascript. Taustakuvia tarjoaa esim. http://allbackgrounds.com/. Sieltä pitää kopioida kuvan koodinpätkä.

Nanson pusero ei ole ihan lähiaikojen mallistosta, on tästä varmaan useampi vuosi.
Ei ole ainakaan tällä hetkellä myynnissä.
Minäkin olen kytännyt että löytäisin tuon puseron hyväkuntoisena, on se kiva !

Kangaskasa kirjoitti...

Upeita löytöjä! Tuo joululiina on ihana! Viime syksynä löysin minäkin tuon liinan puna-oranssin-värisenä, ja koko joulun iloitsin sen suloisista tontuista ja väreistä pöydällä. Aina sitä katsoessa tuli hyvä mieli.

Kiki kirjoitti...

Ihan mielettömiä löytöjä! Missä tuollaisia kirppareita onkaan?!

n i n n u kirjoitti...

Nämä kaikki on Lahdesta ostettu.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on tollanen movie-wiewer tallella,ihan ehjä.Siinä kasetilla on Aku,Mikki ja Hessu kummitusjahdissa :) t:nainen-74

Unikas kirjoitti...

Äidillä tuo joululiina on edelleen käytössä :)