"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

8. toukokuuta 2010

70-luvun missit


Minulta meinasi mennä ohi Yle Teeman arkistomateriaaleista tehty sarja Suomen Misseistä. Vaan hyvä ettei mennyt.

Olipa mahtavaa ajankuvaa ohjelmassa joka oli tehty
silloin elokuvateattereissa esitetyistä ajankohtaisista katsauksista.
Paitsi että näytettiin voittaja ja perintöprinsessat, esiteltiin mainosmaisesti vaatteita muun muassa näyteikkunassa uimapuvut päällä, hiihtoladulla uusimmissa ulkoiluvaatteissa ja kaupan muotinäytöksessä. Ja yllä oli mm. Halosen, Kirjokankaan, Trinet Oy:n, SOK Finnfashionin, Reiman sen ajan muotia.
Oli jännä seurata myös iltapukumuodin muuttumista 70-luvun alun yksinkertaisista klassisista kotelomekoista 70-luvun lopun liehuviin rimpsumekkoihin.

Sponsoreita esiteltiin myös varsin paljon aina tyttöjen majoitushotelleista alkaen.

1978 missit saivat lahjaksi vihreän Carmenin craxy curl höyrykihartimen, aivan saman millä itsekin tyttösenä tuli laineita hiuksiin laitettua ja näpit poltettua siinä höyryssä.
1979 lahjana oli Polaroid- kamera.



Anne Pohtamo, Miss Suomi 1975 ja saman vuoden Miss Universum.


1970-luvun Miss Suomet:

1970 Ursula Rainio,

1971 Pirjo Laitila,

1972 Maj-Len Eriksson,

1973 Raija Stark,

1974 Johanna Raunio,

1975 Anne Pohtamo,

1976 Suvi Lukkarinen, (Riitta Väisänen oli I. perintöprinsessa ja saman vuoden Miss Eurooppa)

1977 Armi Aavikko,

1978 Seija Paakkola ja

1979 Päivi Uitto.



6 kommenttia:

Edla kirjoitti...

Satuin myös katsomaan ja mukava oli nähdä sen ajan muotia ja miten tosiaan muuttui kisat ja vaatteet pikkuhiljaa :)

zanne kirjoitti...

Sattumalta katsoin Teemalta kun tuli telkkarista. Asia mikä hämmästytti minua oli miten leveät lantiot siihen aikaan Misseillä oli. Tai ehkä lantiot näyttivät leveimmältä sen ajan uimapuvuissa ja bikineissä, en tiedä. Mutta suorastaan "lihavilta" näyttivät missit tähän päivään verrattuna.
(Ei, missit eivät silloinkaan olleet varmaan lihavia, ja tämän päivän missit ovat jo ylilaihoja, enkä ihanoi todellakaan tämän päivän missimittoja, jos nyt jollekin tuli sellainen mielikuva).

xxxxx kirjoitti...

Mä näin vain loppuosan, mutta hauska se oli sekin. Anne Pohtamo oli ja on kyllä edelleen, ihan uskomattoman kaunis, sellainen lapsuuden ajan "satujen prinsessa".

Vaan olipa tosiaan mukana varsin vinkeitä asuja, ne yhden vuoden toppa-asut jäi kyllä mieleen;-) Entäs ne pitsihörhelöt silloin Seija Paakkolan kruunausvuonna.. voi elämä, nehän oli kuin yöpaitoja;-).

Oikein hyvää Äitienpäivää sinulle!

Ellimelli kirjoitti...

Minulla oli pikkutyttönä missivihko. Keräsin siihen lehdistä missien kuvia, alle kirjoitin harakanvarpain nimen, tittelin ja vuosikerran. Olisikohan se vielä jossain tallessa?

Kiitos tästä blogistasi. Monta kertaa on tullut mieleen lapsuudenmuistoja, joita ei on ole muistanut aikoihin.

n i n n u kirjoitti...

Kyllä, missi-ihanne oli aivan toista kun nykyään, kropat aika jyhkeitä silloin.
Olivat enemmän muutenkin jotenkin "luonnonlapsia".

emmi2410 kirjoitti...

Itsekin katsoin ihan sattumalta ohjelmaa ja bongailin siitä pari äidin vanhaa iltapukua, joita itse olen opiskelijariennoissa viime vuosina käyttänyt.

Sopii sen ajan vaatteet ihan normaalikokosille suomalaisille naisille. Ne missit oli ihania tyttösiä. Ja itsellekin pisti korvaan se, miten tuotteista kerrottiin ja kaikesta uudesta teknologiasta: "koska kyseessä oli väritelevisiokuvaus leikiteltiin hieman myös värivaloilla". Lystikästä.