"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

26. joulukuuta 2010

Kaikki avattu



Viime vuosina meillä on ollut Partiolaisten joulukalenteri, ihan siitä syystä että suvussa on Seikkailija partiopoika.
Ja mikäs, hyviä perinteisiä kalentereita ovat.
Poika tykkäsi kovasti tämän vuotisesta, kuten minäkin. Sitä katsellaan vielä pitkään.

Partiolaisten kalentereilla onkin pitkä historia, kaikki kalenterit löytyvät kuvattuna netistä Partion sivuilta.
Samaisilta sivuilta valitsin tähän kaksi omaa suosikkiani :


 1968


1970

Mitään muistikuvaa ei yhdestäkään kalenterista ole, eli lapsena oli ihan muut kalenterit.





Avotakassa 1972 on leikattavaksi tulitikkulaatikoihin 24 kansikuvaa,
skannailin talteen, jos ensi jouluksi tekisi retrokalenterin.

Samanlaisen tein ekalla luokalla koulussa, kansiin vain leikattiin joulukorteista kuvat. Mutta huopakaitaleelle liimattiin ja näin. Kotoa tietysti piti kerätä kaikki liikenevät tyhjät tulitikkuaskit. Nyt jos sellaisia haluaa, saa marssia askarteluliikkeeseen.


25. joulukuuta 2010

Vaatekasa



Ehtymättömiä ovat nuo anopin kätköt, tällä kertaa sain mukaani kassillisen retroa lastenvaatetta.
Tytölle enimmäkseen. Sukulaislasten vanhoja.

On muutamia sykähdyttäviä vaatteita joukossa, mm. aivan ihania rimpsullisia alushameita ja ulkoilutakki. Säästettävät pesen ja kuvaan paremmalla valolla. Ovat nyt niin ryppyisiäkin kuvattavaksi.
Mahd. tulee myyntiin.


Pojallekin jotain, Weekend samettiliivi, kokoa 110cm. Mahtuu !


23. joulukuuta 2010

Mainoksen paljastus




              

Mitään sen isompaa joulutaukoa ei blogien päivittymisessä tule,
kun ollaan enimmäkseen tässä kotosalla vaan.

Kuvan joulukortin olen joskus saanut
 ala-asteen kuusijuhlassa ystävältäni Eijalta.
On Kansallis-Osake-Pankin mainoskortti.




Kukaan ei arvannut mainosta oikein, enkä niin olettanutkaan, sillä niin "erikoinen" mainostapa tässä c-vitamiinitabletilla on.
Lähimmäs osui Susikairan akka, kun vastasi e-pilleri.


Kaikkien vastaajien kesken arvoin sitten sen pussukan.
Pyysin poikaa sanomaan jonkun numeron 1-33 väliltä ja hän sanoi 10.
Kymmenes vastaaja oli Tellihani.
Osoitetiedot tännepäin niin laitan postia sinnepäin !

22. joulukuuta 2010

Säästömyymälöitä


Tee itse -lehdessä 1976 on juttua sen aikaisista Helsingin kirpputoreista.
Silloin yleisimmin puhuttiin second hand -myymälöistä tai käytettyjen vaatteiden myymälöistä, jotka toimivat osto/myynti periaatteella.
 Osuvimmat ja hauskimmat myymälänimet: Rytky Riihi ja Liisanriepu.
Niiden paikalla näyttäisi nyt olevan google mapsin mukaan pizzeria
 ja aikuisten lelukauppa...


Klikkaa kuvat suuremmiksi.




20. joulukuuta 2010

Arvauskilpailu !


Arvaa, mikä mainos :


Mainoskuva vuodelta -74, rajasin alareunasta vain mainostekstin pois.




Mitä olettaisit kuvalla mainostettavan ?

Arvon pussukan+avainnauhan,
ja paljastan mainoksen kokonaisuudessaan vielä ennen joulua.




19. joulukuuta 2010

Maustekakkua





Resepti on vanhasta SOK Osuuskauppojen reseptivihkosesta.

Pehmeä jouluisen makuinen kakku.
Itse tein "perinteisesti", vaahdottaen sokerit ja rasvan, ja siihen seokseen lisäsin munat.
Piimän tilalla käytän kakuissa aina kermaviiliä, ku se loppu piimä menis hukkaan.