"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit

16. helmikuuta 2018

Fisher Price levysoitin


Olisiko ollut yksi toivotuimmista leluista?
Fisher Price televisio tai tämä, jos sai valita.

Vetomekanismilla toimiva levysoitin, viisi käännettävää levyä, sävelminä esim. Tuiki tuiki tähtönen.
Soitinta tehtiin vuosina 1971-83, sekä nyt on myös uustuotannossa pattereilla toimiva versio.

Olen ostanut joskus kirpputorilta, yksi levy puuttuu, sekä soi aika hitaasti, joten pitäisi aukaista ja putsata.
Voisin kuitenkin säilyttää jälkipolville ihmeteltäväksi.



18. elokuuta 2017

Mirja, suklaasilmä

Kirpputorilla oli jonkun perikunnan myyntipöytä, jossa oli paljon erilaisia vanhoja nukkeja. En ole mikään nukke-expertti, enkä tunnista niiden valmistajia, tai ovatko edes kotimaisia. Kaikissa ei ole mitään merkintää.
Suloisin ja hyväkuntoisin, tukkaakaan ei oltu saksittu, oli ruskea nappisilmä, ja sen selästä löytyikin teksti: Dollytex Vihti Finland.

Ullan nukkesivuilta löytyy tietoa Dollytex-nukeista, joita on valmistettu 1952-76. Sen jälkeen Polarnukke Rovaniemellä on valmistanut nukkeja samoilla muoteilla.

Tämä ostamani nukke on yleinen malli Mirja.
Mirjalla oli päällään jonkun virkkaama villaliivi, pikkupöksyt olivat varmaankin alkuperäistä vaatetusta.

Ompelin Mirjalle uudet vaatteet, vanhalla kaavalla Eila Koposen kirjasta "Miten nukke pukeutuu" (1962).

Noista Ullan nukkesivujen kuvista muistinkin, että tädilläni on 70-luvulta Lapin tuliaisina Polarnuket, tyttö ja poika. Nuket nostettiin ylös kirjahyllyn päälle koristeeksi, eikä niillä saanut juuri leikkiä. Muistan, että korkeintaan lakkeja sai ottaa päästä pois. Olipa pettymys, syyhytti niin vaatettaa!
Ja tiedättekö, nuo nuket ovat hänellä edelleen siellä kirjahyllyssä, nyt pölyn peitossa.

Ja Ullalta tuli hyvä tunnistusapu Dollytex-nukeille: kalotti (pään lakiosa) on kiinnitetty niiteillä. Ja kyllä, Mirjalla näin onkin.
Heh, löysin itseni jo eilen kirpputorilta tutkimassa nukkien päänahkoja...


27. maaliskuuta 2017

Samettimaskotit

Muistatteko pienet vakosametista ommellut eläimet, joissa oli ripustuslenkki?
Taisi olla Made in China.

Minulla oli kaksi,
hahmoja en muista,
mutta värit oli pinkki ja turkoosi...vieläköhän ne löytyisi vintistä...?


21. maaliskuuta 2017

Lelu huutaa kuin palosireeni

"Hei mitäs tuolla näkyy?"
"Mää en nää mitään, mennään katsomaan!"


"Tultiin katsomaan, näkyy jäniksen jälkiä,
ja on kylmääää..."


Vanhoja kumileluja, jotka painettaessa vinkuu ilkeän kimeästi. Tänä päivänä näiden olettaisi olevan koiran leluja, mutta ei, ihan ihmislapset, jo vauvat näillä leikkivät.

Kaks´Plus oli testannut kumilelujen äänenvoimakkuutta v. 1975 ja voimakkaimmat äänet antoi pinkki jänis, siili ja muovipallo. Tulos oli 140dB kun leluja pidettiin sentin päässä korvasta, jäniksellä vielä 113dB kahdenkymmenen sentin päässä. "Riski saada sisäkorvavaurio on ilmeinen", sanoo dosentti Jauhiainen HYKS:n audiologiselta osastolta.

Nyt on leluissa jo tarkat säädökset myös siinä, että niin kovaa ääntä ei saa lähteä että se vahingoittaisi lapsen kuuloa. Ihan itsestäänselvyys.

Kaks´Plus 12/1975
Artikkeli: "Vinkulelut vaara kuulolle"



4. huhtikuuta 2016

Jussikka


Meinasi tuossa kasvaa sarvi otsaan kun kiertelin Lahden Patinan kierrätysmyymälässä, ja katselin lasitavaran hintoja. Ennen edullinen paikka, ja nyt on sielläkin alettu ahnehtimaan. Olin jo lähdössä niskoja nakellen pois.
Vaan lelulaarissa odotti yllätys.


Pupu on tšekkoslovakialaisen lelutehtaan tuotos, minkä tuotelapuista voi lukea. Lelu on leikkimätön ja sehän antaa huimasti lisäarvoa.

Ja sitten kun miettii Patinan hinnoittelua, jos siellä pyydetään McDonald`sin aterian mukana saatavista coca cola-kylkiäislaseista 5eur, ja tästä vanhasta uudenveroisesta lelusta 1eur, niin aivan toisinpäin arvotan minä tuotteet.




V. 1969 Anttilan katalogista löytyi vähän
samantyyppinen pupu,
joten ikä Hamiron pupulle
voisi olla suunnilleen samaa luokkaa.


27. marraskuuta 2015

ABC123

Parempi myöhään...nimittäin näitä numero-kirjainpalikoita etsin silloin pojalle kun hän oli pieni.
Eipä löytynyt.
Puupalikat ovat virolaisia nimeltään Õpi Lugema ja Arvutama! Tuttuja monelle, päiväkotienkin vakioleluja ovat olleet.
Kovasti leikityt palikat maksoivat 50cent, ja päästiin sanojen rakentelupuuhiin.


3. marraskuuta 2015

Markkinapallo


Kuhinaa Kauppatorilla vappuna 1976.
 Kuva: Hgin kaupunginmuseo, Volker von Bonin
  
 
Lapsuuden "markkinaherkku" putkahti jostain nettikeskustelusta esiin. Paperiin pakattu sahajauhomötikkä, jota pompotettiin siitä roikkuvasta kuminauhasta.
Sanovat jojon edeltäjäksi. Tuttu on sikäli että muistan pallon, mutta ei kuulunut kyllä meillä markkinatuliaiseksi, vinguin mieluummin muun krääsän perään.
 
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 1970

Kummatkin kuvat ovat Finnasta, onko tuttu? Sieltä löytyy ihan mitä vaan vanhaa ja uudempaa, museoihin arkistoitua materiaalia.


30. heinäkuuta 2015

Eläinjuna


Näitä kumieläimiä keräsin ennen, vaunuja ja eläimiä sekä pyörällisiä eläimiä. Sitten niitä oli sekalainen sakki, osalla ei omaa vaunua jne. Myin pois seuraavalle, jotenkin tuntui että en halua säilyttää.
Nyt niitä ei ole näkynytkään kirppareilla ainakaan pariin vuoteen kunnes eilen kokonainen juna. Veturi ja kolme vaunua muodostaa siis yhden lelun.
Lelu on Infan maahantuoma ja ajoittuu 80-luvun alkupuolelle.
Ja yllättäen poikakin innostui "leikkimään" junalla :)

Maksoin junasta 2eur, taas oman kylän kirpparilta josta onkin nyt löytynyt paljon kivaa ja hinnat kohdillaan. Sinne on tullut uusia työntekijöitä, ja selvästi saatu paremmin ja parempaa tavaraa esille ja kiertoon.


12. syyskuuta 2013

Doctor who ?



Tämä on Ressu, joka on taas heittäytynyt mielikuvitusleikkiinsä,
nyt maailmankuuluksi kirurgiksi.
 
Ja tositoimiin hän pääsikin,
sillä kaveri oli mukanani sairaalassa tammikuussa v. 1980,
kun jouduin leikkaukseen.
 
Ressu oli kuin puettava nukke, myynnissä oli paljon vaatteita.
Minun Ressullani on niistä neljät erilaiset: kirurgi, hengenpelastaja, skotti ja rokkistara.
 
 
 
 
 
 
Rokkistaran pakkauksen esitepahvi on säilynyt, ja siitä näkee muut asut.
 
Onko tuttu tämä "vaateressu", ajoittuu sinne 70-luvun lopulle ?
 

 


3. syyskuuta 2013

Pesue

No niin, yllättäen huomaan kerääväni ankarasti myöskin Fabulandeja.
Mutta jännä juttu, en ollut nähnyt yhden ensimmäistäkään fabua kirpputoreilla moneen vuoteen, ja sitten alkoi hahmoja ja muuta fabutavaraa tupsahdella vastaan useasta paikasta. Kaikki nämäkin hahmot ovat viimeisen puolen vuoden aikana löytyneitä.

Usein Fabulandeja on pusseissa sekaisin muiden legojen kanssa. Sitten on vain ostettava pussi ja noukittava omansa, loput legot menee takaisin kiertoon.

 
Oheistavarana en ole aiemmin nähnyt kuin Fabuland kuvakirjoja,
joten muistipeli oli kiva löytö.


3. elokuuta 2013

Lego ihmishahmot


Asukkaita Lego-maailmaan saatiin v. 1974 kun ihmishahmot tulivat myyntiin. Ukkeleilla oli liikkuvat, ympäri pyörivät kädet, mutta jalat vielä palikoista kootut. Hahmot olivat aika kookkaita, kuvan esimerkki 8cm. Käsiin pystyi kiinnittämään esineitä.

Tämän hahmon (naama kuuluu oikeasti pojalle) osat ovat löytyneet kolmesta eri legopussista eri kirppareilta eri aikoina. Yhdessä oli yläruumis ilman toista kämmentä. Toisesta pussista löytyi tukka ja kolmannesta se puuttuva kämmen !
Alaruumiinhan voi koota tavallisista palikoista. (Kukkakimppu on nykyajan legoista.)

Kiven alla ovat siis kirppareilla !
Omat lapsuudenaikaiset ihmishahmot ovat hävinneet/myyty/koira syönyt.

Tunnetuin sarja oli Perhe (erilaisia pakkauksia),
mutta muitakin hahmoja löytyy; poliisit, intiaanit, seriffit....



Red Indians vuodelta 1977.



Kasvottomat, kädettömät, pökkelövartaloiset minihahmot v. 1975,




mutta v. 1978 minihahmot olivat jo samanlaisia kuin tänään.




Duplo-hahmot v. 1977, nykymuotoiset liikuteltavat tulivat v. 1983.


Netistä löytyy useampi sivusto johon on koottu eri vuosien legoja kuvineen, samoin kokoamisohjeita löytyy. Voi etsiä vuoden tai sarjanumeron perusteella tai sitten teeman tai sarjan perusteella.
Kerrankin ostin kirpparilta pussillisen ritarilinnan osia, ei mitään hajua rakentamisesta, mutta sivustolta löytyi sitten ohjetta, ja saatiin jonkinlainen linna pystyyn.

Tässä nämä sivut joita itse käytän:
http://www.lugnet.com/
http://www.brickfactory.info/
http://www.brickset.com/

Kuvat:  lego/brickset.com


23. huhtikuuta 2013

Neiti porvoolainen



Mikä simpsakka neiti ja ei ihan lyhytkään, sillä nukella on pituutta peräti 87cm !
Hänelle sopii niukan kapoisat lastenvaatteet, tässä Nanson yöpaita on kokoa 80cm. (Terkkuja Kirsi !)

Ostin nuken livehuutokaupasta, se oli vaatetettu, mutta ei alkuperäisillä vaatteilla.
Alkuperäistä on nuo muovikengät vain.
Tukka oli päältä aika hömssuinen ja takussa, hiusöljyä apuna käyttäen sain sen selvitettyä ja siedettävään kuntoon.
Nukke seisoo tanakasti ilman tukea.

Tulee Italiasta, merkki on EFFE.

Meillä on seinässä lasten pituusmitta, josta olikin hyvä tarkistaa nuken pituus.
Nämäkin vaatteet ovat kokoa 80cm, nuttu kirpparilta ja housut ommeltu itse.
Lisää vaatteita olisi kiva tehdä. Olisi vain sitä aikaa.
 
 
 


19. maaliskuuta 2013

Helistimiä


Anttila postimyyntikuvasto v. 1980.
 
Pyöreä renkainen purulelu on nimeltään "Saturnus".


14. maaliskuuta 2013

Fabuja


Legon valmistamalla ja siten muiden legojen kanssa yhteensopivalla
Fabuland -sarjalla leikittiin 80-luvulla.

Hiukan unholaan jäänyt tämä sarja, siksipä on aika nostalginen juttu !
Fabulandin aikoihin olin jo kasvanut ohi legoilla leikkimisestä, vain pari yksittäistä hahmoa muistan ostaneeni. Ne eivät ole enää tallessa.

Kirpputoreilla näkyy harvakseltaan, mutta huutonetissä hyvin myynnissä,
myös yksittäisiä osia jos joku tietty puuttuu.

Tällä viikolla löysin kaksi legopussia, joissa oli paljon tavallisia legoja, mutta sitten joukossa näitä Fabulandeja. Lopulta pusseista löytyi yllättävän paljon taloelementtejä ja Fabu -tavaraa. Olivat kyllä niin likaisia että meni hammasharjalla ja -tikuilla jynssäämiseksi.

Mutta mieluusti löytäisin lisää, varsinkin noita hahmoja.

Fabuland -sivusto

 



16. marraskuuta 2012

Plasto postimerkeissä


Postin maksikortti
Ahvenanmaan posti julkaisi v. 2010 postimerkkivihkon Leikkikaluja Ahvenanmaalta, jossa yhtenä on kuvattuna tuo iki-ihana kuueläin.
Sen valmistui alkoi jo 60-luvulla ja jatkui vuoteen 1988 asti.
Ei olisi pahitteeksi ottaa uudestaan tuotantoon vaikkapa nostalgiamielessä,
vai mitä ? Muotit varmasti tallessa.


Tässä muutkin postimerkit,
kuorma-autojen valmistus alkoi v. -73
ja ankkojen v. -75.
Ja tuotannossa vahvasti edelleen.


Kuvat: posten Åland
Tiedot: visitaland.com


Kuueläimen (jota meillä kutsuttiin nimellä "volo")
kyydissä v. 1972.
 

Ja kirpputorilta löytynyt lelu,
raaskuja kuueläimiä löytää toisinaan, mutta harvoin näin hyvää.

30. lokakuuta 2012

Legon autolautat




Legoista on moneksi, Viking Linen Mariella on vuodelta 1985.

Laiva tuli meille (miehen kotoa) osittain palasina ja väärin koottuna, mutta netistä löytyi kokoamisohjeet.
Antennit ei alkuperäisiä.

Legolaiva oli kiva tuliainen risteilyltä, karkkien lisäksi tottakai.
Muita legon autolauttoja täällä.


8. elokuuta 2012

Apinamainen juttu



Kuva: metsola.co

Japanilaiset Monchhichi leluapinat ovat alkuaan jo 70-luvun juttu, mutta Suomeen tulivat Euroopan kautta v. 1981. Niitä pystyi vaatettamaan ja peukkuakin tykkäsivät imeä.

Löytyipä Kaks´plus -lehti, jossa nukeille, pojalle ja tytölle, etsittiin täällä äänestyksellä suomalaista nimeä. 
Tytöstä tuli Kiki ja pojasta Manu.
Mitään muistikuvaa tästä kellään ?

Ennen vuotta 1985 valmistetut Monchhichit ovat sinisilmäisiä, sen jälkeen niistä tuli ruskeasilmäisiä.

Suomessa uustuotantoa myy ainakin Metsola ja Lekmer.




Sitten oli nämä Mon ami -apinat sulkeutuvine unisilmineen.
Ai kun hän on söötti : )


8. heinäkuuta 2012

Skotte -pankit



Olipa peikkomainen flaksi eilen,
olen etsinyt näitä Handelsbankenin retrolippaita,
 ja samana päivänä löytyi kaksi !
Skotte -koirapankit on muotoillut
ruotsalainen monitaitaja Stig Lindberg 60-luvulla.
Ensimmäiset olivat kooltaan hiukan pienempiä,
pohja metallia (nyt muovia), väreinä musta, punainen ja sininen.

Kuvan pankit myöhempää satoa,
ja varmaankin edelleen ko. pankissa jaossa.
Nämä kaksi väriä.

Kaksi koirulia yht. 2.50eur (eri myyjiltä).
Mukana avain lippaaseen.



Muita eilisen ostoksia:
Fisher Pricen vanha Little Snoopy.

Fisher Pricen joitakin retroleluja valmistetaan nyt uudelleen,
Suomessa niitä myy Leluputiikki.




Ihanin vaunulelu ikinä, tanskalainen.

Little Snoopy ja vaunulelu maksoivat yht. 95cent.


3. kesäkuuta 2012

Helistin maniaa


Ymmyrkäisenä olen seurannut vauvanhelistimistä käytävää kauppaa Huutonetissä.
Okei, niitä ei enää valmisteta ja ovat klassikkoleluja, mutta mutta...
Muoks* Valmistus jälleen aloitettu v. 2013.

Äitiyspakkauksista tuttujen Hymynaamojenkin hinnat kovat kurssissa. Ja ripustettavista Hymyistä maksetaan jo useita kymppejä ! Puhumattakaan harvinaisemmista Hymyn väreistä, esim. oranssi 100eur.
100eur helistimestä !
(Laita hakusanaksi Hymynaama.)

Toisaalla taas kirppareilla helistimiä löytää "ota tästä" -koreista tai maksavat maksimissaan euron kaksi.

Mutta nyt ehdottomasti pitää olla silmät auki ainakin noiden erikoisten värien kanssa !




Kuvat: Suomi-lelut




29. tammikuuta 2012

Vihreä ja karvainen



Pupujussikka näytti heti tutulta, tuollaisen kun voi ommella kaavoilla,
jotka löytyvät vanhasta ompelukirjasta nimeltä
Hassut kangaseläimet.


Ja plussaa siitä, että on kotimainen pehmolelu !