"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

28. helmikuuta 2011

Taalari


-Finnish design-


Tuotteliaan suunnittelijan Tamara Aladinin Taalari -sarjaan kuuluu tämä kynttilänjalka (1968-1975.)

Aika erikoinen neliömuoto kynttilänjalalle, mutta kyllähän pallokynttilä ihan kivasti tuohon sopii. Painava esine. Seinämissä kiertää S-kohokuvio.
Sarjan muita puristelasiesineitä ovat mm. maljakko, tuhkakuppi ja kulhot. Sarja oli aikoinaan suosittu.

Kirjassa Riihimäen Lasia kerrotaan Taalarin syntyneen asiakkaan toivomuksesta. Toivottiin tuhka-astiaa, jonka piti olla näyttävä, värillinen, tukeva ja pintaan ei saanut jäädä sormenjälkiä. Sen pohjalta Aladin alkoi suunnitteluhommiin.
Olen ostanut kynttilänjalan kirpparilta 4e hintaan, joka ihan "mukiinmenevä", hinnat näissä värittömissä liikkuu kympin paremmalla puolella.
(Esim. Laatutavarassa 14e.) Värilliset kalliimpia.




Ja se kirja, Riihimäen Lasia, on todella hyvä !

Viime vuonna ilmestynyt, sisältö mitä nimikin jo kertoo.
Minun mielestä parasta kirjassa ovat kuvat ja kahden suunnittelijan,
Aladinin ja Siiroisen suunnittelemien lasiesineiden kuvalliset luettelot.

Ajattelin, että ostaisin kirjan omaksi ihan, mutta jep jep,
en kyllä maksa mistään kirjasta 70euroa !
 Joku 30e hintaista olisin voinut harkita.
Täytyy tyytyä siis kirjaston kappaleeseen.


**************

Arvontaan on tullut aika huimasti osallistujia,
siksipä rykäisen vielä jonkun kolmannen palkinnon lisää arvottavaksi.

Kiitos myöskin ilahduttavista kommenteista,
on mukava kuulla että blogista pidetään ja sitä seurataan.
Tänään 2v !


27. helmikuuta 2011

Arvonta - Finlayson

Käytiin eilen Heinolan Finlaysonin tehtaanmyymälässä ja nappasin sieltä seuraavat arvontapalkinnot.

Oikeastaan lähdin sinne hakemaan sinistä Optinen omena -kangasta ja kuin tilauksesta sitä, sekä myöskin punaista omppua (viimeinen pala), olikin kilokangaslaarissa. Nelisen metriä kangasta kustansi n. 6,60e.
(Kankaan normaalihinta pakalla 17e/m.)
Oikein kannattava reissu. Vink vink.
Tämä uusi omppu on väritykseltään vaaleampaa sinistä kuin se
alkuperäinen 70-luvun. Mut ei haittaa.

Mutta arvonta.



Eka palkinto on Finlaysonin TAIMI -sarjaa.
Suunnittelijana Aini Vaari, kuosi on alkuaan vuodelta 1961.

Palkintoon kuuluvat:
Fuksianpunaiset koristetyynynpäälliset,
harmaat patalaput ja vihreä kassi.
Kangas näissä on paksumpaa, canvastyylistä puuvillaa.
Muut ostotavaraa, mutta kassin ompelin itse.




Kakkospalkinto (lohdutuspalkinto) on sitten
Optinen omppu vuoreton apukassi,
 ompelin itse. (Kangas on pesty.)


Arvontaan voi osallistua kaikki jättämällä kommentin.

Näissä arvonnoissa on parisen kertaa jäänyt palkinnot lunastamatta
 kun en ole voinut ottaa yhteyttä voittajiin, eivätkä ole ilmoittautuneet.
Joten jos olet anonyymi, käy please kurkkimassa oletko voittanut
 tai jätä s-postiosoite.

Arvon palkinnot 9.3.2011.

Onneva !

 

26. helmikuuta 2011

Kotikisat


Anttilan postimyyntikuvasto 1977-78

33 vuotta sitten oli juuri tänä päivänä viimeinen kisapäivä hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa. Hienot kisat.
Nuo "upeat" kisaneuleet valmisti Top Knit.



Kuvat:  MM 1978 käsikirja

 


Joku muistaa varmaan lisäksi MM-kisajuoman, Mallasjuoman ananaslimpparin.
Etiketissä mäenlaskija.


24. helmikuuta 2011

Kysely nippuun


Kyselin tuossa -> aikaisemmin toivottuja bloggausaiheita ja kolmen kärki on:

1. Kirppislöydöt

2. Astiat, esineet

3. Yleisesti jutut 70-luvusta.

Olin yllättynyt, että kirppislöydöt on suosituin ! Ja reilusti.

Tänä vuonna en ole muuten löytänyt yhtään sellaista todella hyvää löytöä, mistä voisi hihkua ilosta. Eli yleisesti ottaen, hinnat on retrotavarassa nousseet ja ihmisten tietämys niiden suhteen on parempi. Osataan pyytää.

Mutta noita kirppislöytyöjä tulee sitten esille ainakin sarjassa, jossa esittelen kaapista löytyviä esineitä.
Ne pitäisi ottaakin esille ja kuvata kerralla kaikki, kun jotenkin tuntuu, että aina se kuvaaminen on kaikista työläintä tässä hommassa. (Myös kuvankäsittely vie aikaa.)

Kirppareista puheenollen, sain ihan mukavasti tavaraa kiertoon silloin itsepalvelukirpparilla, viikon myynti oli 457e. Harmittamaan jäi varastettujen/hävinneiden tavaroiden suuri osuus. Eniten mitä koskaan.
Niitä oli mm. Lassien välikausiasu, Småfolkin ja JNY Designin puserot, Kimperin pipo. Hälyt tuolla kirpparilla ovat ilmaisia, mutta en ole niitä käyttänyt oikeastaan kuin kenkiin ja laukkuihin ja joihinkin hyviin vaatteisiin. Mutta ensi kerralla on sitten hälytettävä oikein urakalla. Ei voi luottaa ei.

Lastenvaatteet menee hyvin kaupaksi, naistenvaatteet ei.  Lego Duplot menee, vaikka laittaa korkeankin hinnan.
Niitä hävittelen vähitellen pikkulegojen tieltä.

Blogini alkaa olla 2 vuotias. Vasta !
Tuntuu kuin tämä olisi ollut olemassa paljon kauemmin.
Joten arvontaa tulossa...

19. helmikuuta 2011

Tyylikkyystesti Muoti Sorja 1972



Tämä on tyylikkyystesti.
On kymmenen väittämää, vastaa niihin kyllä tai ei.

* Pussimaiset vaatteet kätkevät sopivasti vartalon puutteita/liiallisuuksia.

* Kannattaa pukeutua aviomiehen maun mukaan.

* Jäykät kankaat ovat hyviä kankaita.

* Korsetit muotoilevat vartalon oikein.

* Todella tyylikäs käyttää vain mustia ja beigen värisiä vaatteita.

* Kihara kampaus nuorentaa.

* Tyylikäs nainen vaikenee mielellään seurassa, istuu jalat huolitellusti vierekkäin ja hymyilee.

* Ehostuksessa kannattaa noudattaa muodin viimeisiä virtauksia.

* Viisas ostaa sellaisia vaatteita, joita tietää voivansa käyttää seuraavat viisi vuotta.

* Jokaisen tulee muistaa ikänsä.


Jos vastasit ainakin kahdeksaan väittämään ei, niin onnittelemme, meistä tyylikkyytesi on aitoa.

Jos vastasit 5-7 kysymykseen ei, luulemme että sinulla on hiukan vanhentunut käsitys tyylikkyydestä.

Jos yli puolet vastauksistasi oli kyllä-vastauksia, haluat ilmeisestikin pukeutua johonkin toiseen malliin kuin tyylikkäästi.

14. helmikuuta 2011

Pehtooripannu sydämellä


Kuva: Avotakka 1974

Jos 70-luvulla olisi jo vietetty Ystävänpäivää,
oiva lahja ystävälle olisi voinut olla sydänpannu ja -mukit.

Mustat astiat on Kiltaa ja kuviolliset Paratiisia.
Kaikki Arabian (Wärtsilä).

Hyvää Ystävänpäivää !

Kysely ylälaidassa siitä, mikä aihepiiri kiinnostaisi eniten, vastatkaahan.
Voi valita useita vastauksia.



11. helmikuuta 2011

-Finnish design-


Nyt blogissani alkaa uusi "sarja", jossa pääsee esille suomalainen design. Olen katsellut kotona ympärilleni, kurkistellut kaappeihin, että mitähän täältä löytyykään. Esille pääsee sekä tavaroita, astioita että vaatteita.
Eka juttu tulee tässä.



Inkeri Leivon suunnittelema Kirsikka -koristeinen astiasto (Arabia) tuli markkinoille 1975. Tutuin on kahviastiasto, mutta sarjaan kuuluivat myöskin mm. syvät- ja matalat lautaset ja maitokannukin.

Kirsikkakoristeisia astioita EI saa pestä astianpesukoneessa, koska kuvio ei ole lasitteen alla. Kirppareilla näkee näitä pilalle pestyjä astioita valitettavan usein, kuviosta on haalistunut väri pois.
Ristiriitaista asiassa on vielä se, että tuonkin kuvan mokkakupin asetin pohjassa on maininta dishwasher proof, mutta se koskee nimenomaan sitä tassia, ei kuppia. Raitamaalaus kun kestää konepesun.

Meillä oli Kirsikat kotona vieraskuppeina, mutta pelkoa ei ollut pilalle pesusta, kun astianpesukonettakaan ei ollut.

Tätä sarjaa voisin haluta, varsinkin sen maitokannun tai teekannun.



Tamara Aladinin Riihimäen lasille suunnittelema
Carmen kynttilänjalka (1972-81).
Ja tämän kun kääntää toisinpäin, siitä tulee pieni maljakko.

Monet vuodet olen jemmannut Carmen rouvan kaappiin, pitänyt vähän rumana. Pienen etsinnän jälkeen Prismasta löytyi pallokynttilä sitä koristamaan, niin kaunishan tuo on !
Ja nyt esillä.

Näitä on matalia malleja myös olemassa, saisi hienon ryhmän.
Mutta en ole aikeissa ostaa lisää. Ellei sitten vastaan tule joku halpa.

9. helmikuuta 2011

2 x Tampella


Vapaa-aika on mennyt nyt hinnoitellessa kirppistavaraa (siksi täällä hiljaista), reilu parisen sataa tuotetta toivon mukaan vaihtaa omistajaa.
Vein tänään ekan satsin ja meni heti niin paljon (=parhaat), että aamusta vietävä lisää. Olin tosin vinkannut yhdelle tutulle, että mulla alkaa paikka, hän olikin paikalla ja osti useammalla kympillä.

Olen kyllä ehtinyt kierrellä itsekin kirpputoreja, se viikottainen annos, kankaita enimmäkseen on kotiin kulkeutunut.

Tähän kuvasin kahta Tampellan kangasta.


Sateensaari -nimisestä kankaasta on tehty pitkä hame.
Hame on liian pientä kokoa, joten tuunaan tästä jotain muuta.




Lumikki -kankaasta pitkät verhot.
Hyvin syksyinen kuosi, joten päätynee ikkunaan kun sen aika on.




Tämä paita piti ostaa, kun lintuherrat ovat niin hauskat !
Paita on uusi, oli vielä pakkauspussissa, pojan kokoa.

Kyseiset hotellit ei enää Rantasipiin kuulu,
mutta paidan ikää en kyllä tarkemmin osaa sanoa. Ehkäpä joku ?


3. helmikuuta 2011

Lisää omppuja

Kuvat: finlayson.fi


Mukavaa kun Finlaysonilta tulee jatkuvasti uusia värejä Optisesta omenasta,
tälle keväälle on kauppoihin tullut sininen.
On kyllä niin mieleinen väri, että olisiko hankittava,
 jos ei pussilakanoita, niin pikkupätkä kangasta.



"Optinen omena on moderni ja näyttävä klassikkokuosi.
Sen suunnitteli Pirkko Hammarberg vuonna 1973
 ja kuosista tuli aikansa muoti-ilmiö."


Käykääpä äänestämässä Lakanavaaleissa,
 harmi ettei Optinen omppu ole mukana, olisi saanut ääneni.
Nyt annoin sen Moreenille.


1. helmikuuta 2011

Bongattu



Kirjastosta olen tähän mennessä
lainannut 26 lehtivuosikertaa
ja nyt tuntuu, että täytyy pitää stoppia vähän aikaa.

Kivointa on bongailla tuttuja,
ehkä omassa kaapissakin olevia vaatteita, kankaita, esineitä.
Saada niille nimiä, vuosilukuja.


CHARMIA yöasumainos löytyi Muotisorjasta 1971 ja itse asu joskus pari vuotta sitten kirpputorilta.
(Onpas ryppyinen...)